Pikainen äänestysanalyysi
Varsinais-Suomen piirin puoluekokousedustajista käydyn jäsenäänestyksen tulokset julkistettiin eilen. Listalle mahtuu mukavia yllätyksiä ja varmasti myös karvaita pettymyksiä.
Piirin puheenjohtaja Mika Maaskolan tuloksesta ei voi kuin onnitella. Maaskola komeilee listan ensimmäisellä sijalla. Kunnallisjärjestöjen puheenjohtajista allekirjoittanut on listalla seitsemäntenä, mutta Turun Toni Eklund on heti seuraavalla sijalla. Meiltä nuorilta, ensimmäistä kautta istuvilta puheenjohtajilta kelpo suoritus. Salo on onnistunut keskittämään äänensä ja itselleni on kertynyt huimat 126 ykkössijoitusta. Kiitos siitä!
Listan ehkä suurin hämmästyksen aihe voisi olla Antton Rönnholmin sijoittuminen heti Maaskolan jälkeen kakkoseksi. Alan kaivata herraa takaisin Suomeen, koska näinkin monen ulkomaan vuoden jälkeen järjestöväki luottaa häneen näin kovasti. Tässä voisi olla meidän Stubbimme.
Nuoria, alle 30-vuotiaita, joukkoon mahtuu, pikaisten laskujen mukaan, viisitoista. Vaikka edustajamäärää on viime kerrasta lisätty, nuoret säilyttivät suhteessa saman osuuden kuin edelliskerralla. Tästä on varmasti kiittäminen piirin laajuista jäsenäänestystä.
Salon seudulta kokoukseen matkaa yhteensä yhdeksän edustajaa. Allekirjoittaneen lisäksi Nikkasen Saku, Pääjohtaja Palohonka, Simo Paassilta, Kimmo Tuominen, Jari Virtanen ja Heini Siikanen selvittivät salolaisista tiensä Joensuuhun. Seutukunnan maineesta tulevat lisäksi huolehtimaan Someron Antti Kotti ja Jonna Mäkelä. On ilahduttavaa, että Somero sai läpi molemmat nuoret ehdokkaansa. Salon Perniön kaksi miestä Jukka Kangasniemi ja Markku Lahti jäivät delegaation ulkopuolelle, mutta Jukka on heti kolmannella varasijalla. Seutukuntamme porukka on nuoresta keski-iästään huolimatta kohtalaisen kokenut.
Jään mielenkiinnolla odottamaan toukokuun eduskuntavaalien jäsenäänestystä, sillä osa nyt äänestyksessä olleista on ehdolla myös niissä vaaleissa.
Muutosta ilmassa
Salon kaupungin kehittämis- ja elinkeinotoimen toimialajohtaja siirtyy Turku Science Parkin toimitusjohtajaksi. Reilun vuoden toimittuamme joudumme hakemaan joukkoomme uuden johtavan viranhaltijan. Levomäen toimintaan minulla ei ole sanottavaa tai kritisoitavaa.
Levomäen lähtö tulee omalla tavallaan kreivin aikaan. Elinkeinotoimen ja erityisesti Yrityssalo Oy:n toimenkuvaa Salon kaupungissa on ihmetelty useiden kuntalaisten toimesta. Yleisin kysymys on varmasti myös luottamushenkilöiden keskuudessa: "Mitä ne siellä oikein tekevät?" Asia on jäänyt myös allekirjoittaneelle epäselväksi ja -määräiseksi. Toivonkin, että asiaan vihdoin saataisiin kunnolla selvyys.
Levomäen lähtö antaa päätöksentekijöille oivan tilaisuuden tarkastella elinkeinotoimen kokonaisuutta. Salohan on kummajainen kuntien joukossa, kun täällä kaavoitus on sisällytetty osaksi kehittämis- ja elinkeinotoimea. Itse toivon, että tätä asiaa nyt pohdittaisiin uudestaan. Ennen kuin uuden johtajan haku käynnistyy, on mahdollista rukata asiaa. Kaavoituksen tulee olla riippumatonta.
Kaupungilta kuuluu muutenkin kummia. Esimiesinfossa oli jo esitelty muuttunutta organisaatiota. Nykyisestä siirrytään pois jonkinlaiseen matriisimalliin. Olisi luottamushenkilönäkin äärettömän mielenkiintoista tietää, mitä herrat taas ovat saaneet päähänsä. Viime keväänä istuttiin pitkä rupeama strategiaseminaarissa, jossa lähtökohtana oli nykyinen organisaatio. Kokonaan ei työ ole mennyt hukkaan, vaan kuulemma mittareita sentään voidaan uudessakin kuviossa hyödyntää.
Pitänee taas kysyä, mentiinkö pylly edellä puuhun, mistä nyt tullaan naamalleen ruohikkoon? Sosialidemokraatit ovat Salossa ottaneet useaan otteeseen esille hallintosäännön rukkaamisen. Tukea asialle on tullut myös muualta. Asia pitää saada etenemään ja äkkiä ennen kuin taas meiltä salassa tehdään valtaisia muutoksia, joihin ei jälkeenpäin enää voi puuttua.
Kevättä ilmassa
Yksi varma kevään merkki on se, kun koirankakkoja alkaa paljastua lumihangen alta. Tosin talvellakin sitä näyttää olevan enemmän kuin tarpeeksi pitkin katuja. TV-sarja Kätevä emäntä opastaa siinä, miten välttyä koirankakan korjaamiselta. Näitä oppilaita tuntuu olevan pilvin pimein. Usein siitä pökäleestä huomaa myös, että kyseessä ei ole ollut mikään ihan pieni koira. On mukava(?) tulla kävelyltä kotiin, kun vaunun renkaat ovat sontaiset ja haisevat. Kaiketi jätöksien kerääminen sitten vain on niin jumalattoman vaikeaa. Kiitos niille, jotka asian hoitavat ja nöyrin pyyntöni tapojen korjaamisesta niille, jotka eivät.
Toinen merkki keväästä on se, kun aamulla pitää vaatettaa itsensä kunnolla ja iltapäivästä sitten läkähdyt toppavaatteissasi. Ongelmallista on lapsen pukeminen iltapäivällä vaunuihin nukkumaan. Vaunujen sisälämpötilaa kun ei aikuinen mahdu mittaamaan.
Takuuvarmasti kevään tietää tulevan siitä, kun naisten lehden kannet tursuavat "Vielä ehdit rantakuntoon"-otsikoita. Viiden, kymmenen ja kolmenkymmenen päivän pikakuureilla bikinit näyttävät hyvältä. Voit sitten taas rauhassa elää vuoden ja ensi keväänä tehdä jonkun uudenlaisen puhdistautumisen. Eiköhän se ole niin, että vain pysyvillä elämäntapamuutoksilla kilot pysyvät kurissa. Minunhan se pitäisi tietää :)
Täytyy kyllä myöntää, että vasta sitten uskon talven olevan ohi, kun ensimmäiset kevään kukkaset putkahtavat piiloistaan. Kukkapenkki vain on tällä hetkellä noin puolentoista metrin lumikasan alla. Mahtaako narsissin narsissia olla ennen juhannusta. Mene ja tiedä. Minä elän keväästä! Kyllä elämä on ihanaa!
Demari vs. porvari
Matti Vanhanen on taas saanut idean. Työntekijöiden oikeutta lakkoon pitää rajoittaa. Vanhasen aivoille ei taida sopia lämpö eikä pakkanen. On pääministeri sitten etelän lämmössä tai pohjoisen pakkasissa, niin palkansaajaa lyödään. Lisäksi armon pääministerimme lausui myös, että Suomen maine on ahtaajien lakon myötä mennyt. Meihin ei enää voi luottaa. Erityisesti maine on mennyt paperiteollisuudelta.
Voi hyvät hyssykät sentään, sanon minä! Jos paperiteollisuuden maine olisi mennäkseen, se olisi kai sitten mennyt jo taannoisessa työsulussa. Kun työnantaja esti työntekijöitä menemästä työpaikalle, niin ei puhuttu taloudellisesta tappiosta tahi menneestä maineesta. Jotenkin media ja EK käänsivät tuonkin työntekijöiden viaksi. Yllätys ei ole sekään, että EK on vahvasti asettunut tukemaan Vanhasen ajatusta lakko-oikeuden rajoittamiseksi.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen torjui Vanhasen haihatukset tuoreeltaan. Puheenjohtajapäivillä puhunut Urpilainen totesi, että oikeus lakkoon on ihmisten perusoikeus, ihmisoikeus. Siihen ei saa kajota. Juuri näin! Palkansaajan keinot omien asioiden ajamiseksi ovat rajalliset. Ihminen häviää taistelun pääomalle, mikäli elinkeinoelämän janoamat heikennykset tulevat toteen.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa ratkaistaan paljon. Niissä ratkaistaan ihmisille perustavanlaatuisia kysymyksiä. Porvarihallituksen jatko on ihmiseltä pois. Mitä porvarihallitus sitten on? Se rapauttaa hyvinvointivaltiomme. Se polkee ihmisten perusoikeuksia rajaamalla oikeutta työtaisteluihin. Se haluaa heikentää ay-liikkeen voimaa ja poistaa jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Se asettaa pääoman ennen inhimillisyyttä. Sille voittojen tavoittelu on numero yksi. Se pyrkii kohti tasaveroa. Se haluaa luoda maahamme halpatyömarkkinat. Se haluaa opiskelusta maksullista*. Se verhoaa omat pyrkimyksensä kiiltokuvilla voidakseen toteuttaa politiikkaansa.
Me demarit haluamme työtä, turvaa ja oikeudenmukaisuutta. Hyvinvointivaltio on turvaverkko, johon kansalaisen on turvallista pudota, kun omat voimat eivät riitä. Sen ylläpitäminen maksaa rahaa. Rahaa tulee verotuloista, jotka kerätään oikeudenmukaisesti jokaisen maksukyvyn mukaan. Verojen keräämiseksi kansalaisilla on oltava työtä. Työelämän laatua pitää kehittää, jotta jaksamme pidempään työssä. Työ tuo turvaa ja varmuutta.
Ei ole niin pientä torppaa, etteikö sieltä voisi tulla maisteria, totesi Jutta Urpilainen. Kaikilla on oltava oikeus sivistykseen, maksuttomaan sivistykseen. Kaikilla on oltava oikeus terveyteen. Kuntapalveluiden säilyminen on ensisijaista hyvinvointivaltion kannalta. Yksityistäminen ei tuo säästöjä. Se ei myöskään tuo vapautta valita. Se jakaa ihmiset entistä pahemmin, sillä vain paksulla lompakolla voit todellisuudessa valita.
Me demarit haluamme tasa-arvoisen kansan ja vahvan hyvinvointivaltion!
* Opetusministeriön työryhmän raportin liitteissä tuhannen euron lukukausimaksu edelleen mainitaan. Porvari ei ole ajatusta hylännyt, se on vain laitettu odottamaan kohun laantumista.
Eduskuntavaalispekulointia ja tukipuheita
Paikallisen Kokoomuksen eduskuntavaalien ehdokasasettelu on varmasti ollut viime päivien kuumin poliittinen peruna. Kaupunginhallituksen pj Nummentalo ilmoittautui mukaan ensimmäisenä. Tai no, istuva edustaja Hemmilä oli jo oman kiinnostuksensa jatkokauteen ilmaissut. Numpan ilmoituksen jälkeen on nimiä tullut muitakin. Sekä Tatu Johansson että Elina Suonio-Peltosalo ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ehdokkuuteen. Laxellin poisjäänti avaa väistämättä ovet jolle/ikin. Kenelle tai keille, jää nähtäväksi. Jatkoa odottaen.
Tatu toi blogissaan esille, että jokaisella nykyisellä kokoomusministerillä on taskussaan akateeminen loppututkinto. Sisäministeri Holmlund on käsittääkseni yo-merkonimi, mikä ei koskaan ole ollut akateeminen loppututkinto. Eikä ministeriys välttämättä vaadi koulutusta. Joskus perehtyneisyydellä ja kokemuksella saattaa olla suurempi merkitys tehtävän hoidossa.
Tämän postauksen todellinen syy on kuitenkin toinen kuin äskeinen. Nimittäin. Vaikka olenkin mielestäni ollut kovinkin selkokielinen siitä, kenen puolesta seuraavissa vaaleissa liputan, teen sen nyt vielä kerran selväksi.
Taimelan joukoissa seistään kalkkiviivoille saakka. Katjan työskentely kansanedustajana on vertaansa vailla. Saamme varmasti suurennuslasilla etsiä ihmistä, joka suhtautuisi omaan työhönsä samanlaisella intohimolla. Jos asiaa ei tunne, siitä otetaan selvää. Niin sen kuuluu mennä. Toreilla hän kulkee vihko kädessään ja kirjaa muistiin ihmisten yhteystietoja, voidakseen vastata kysymyksiin. Ihailtavaa. Vuoden 2007 vaaleista tähän päivään on tultu pitkä matka ja siinä ajassa Katjasta on kasvanut todellinen monialainen asiantuntija. Hänelle minun ääneni menee tulevissakin vaaleissa. Ja lupaan tehdä töitä, niin paljon kuin vain muulta on mahdollista. Vaikka talvipakkasessa maakunnankiertäminen ei ihan vastaakaan toivettani unelmalomasta, ovat nuo reissut ikimuistoisia.
Ehdolla puoluekokoukseen numerolla 21
Puoluekokouksen jäsenäänestyksen aika lähestyy. Tämän päivän Uutispäivä oli jo pullollaan mainoksia. Olkoon tämä omani.
Viime puoluekokouksessa SDP vaihtoi puheenjohtajaa ja uusi puheenjohtajamme Jutta Urpilainen sai jalkaansa jo fyysisestikin suuret saappaat. Jutta on kuitenkin selvinnyt työstään hyvin. Istuva puoluejohto ansaitsee jatkokauden, sillä heidän aloittamansa uudistustyö on hyvässä vauhdissa ja henkilövaihdokset saattaisivat horjuttaa tätä työtä huonoon suuntaan. Tosin voisin kyllä tukea toveri Kotin toivettakin.
Toivon Joensuun puoluekokouksen keskittyvän henkilöpelin sijaan ohjelmiin ja aloitteisiin, joita puoluekokoukselle onkin jätetty runsain mitoin. Eduskuntavaalit ovat jo ovella ja puoluekokouksesta on tultava ulos SDP, joka voittaa nuo vaalit. Muuhun meillä ei ole varaa. Puoluekokouksessa meidän pitää löytää yhteinen sävel. Vaaleja ei voiteta tai hävitä vain yhden henkilön vuoksi. Voittoon tarvitaan koko joukkueen panos, kaikkialla Suomessa.
Numerosta 21 hmmm... Siitä onkin huomattavasti vaikeampi keksiä sanoja.
Ace of Base: C'est la vie(Always 21)
21 on rapakon toisella puolella se ikä, kun saa virallisesti nauttia lasin viiniä.
Klo 21 alkavat useimmin televisiosta kaikkein parhaat ohjelmat.
21 Club on myös kuuluisa ravintola.
Black Jacikissa pelataan maagiseen lukuun 21
Kaikki Varsinais-Suomalaiset demarit muistakaa äänestää!!
Vauvaterrorismia
Riko on nyt reilun kahdeksan kuukauden ikäinen. Kun ensimmäinen hammaskin on jo näkyvissä, tuntuu siltä, että voin vihdoin kommentoida muutamaa häiritsevää asiaa matkan varrelta. Suurin osa liittyy alkuviikkoihin ja parin ensimmäisen kuukauden ajalle, joka oli jo valmiiksi hämmentävää aikaa.
Poika syntyi leikkauksella viime vuoden kesäkuun viimeinen päivä. Rutiinitoimenpide sen kai pitäisi olla. Siltä ei kyllä silloin tuntunut. Ennen leikkausta meille sanottiin, että äiti pääsee lapsensa luo noin puolentoista tunnin kuluttua leikkauksen aloittamisesta. Minulla aikaa meni liki neljä tuntia. Syy oli vahingossa isompaan suoneen tullut vuoto, jonka seurauksena verta meni puolitoista litraa. Itse odottelin kolme tuntia heräämössä sitä, että näkisin pienen poikani, jonka olin ehtinyt nähdä leikkaussalissa vain hetken. Piinaavampaa odotus oli varmastikin isälle, joka kantoi sylissään pientä poikaamme koko sen ajan, kun minua tarkkailtiin heräämössä. Pahinta oli ollut epätietoisuus siitä, mitä oli tapahtunut, koska minua ei kuulunut ylös. Kukaan ei kertonut mitään. Loppu hyvin ja pääsin vihdoin taas näkemään perheeni. Voi sitä kyynelten määrää. Onneksi ystäväni äiti oli läsnä leikkausosastolla ja teki kokemuksesta näillä mittapuin edes siedettävän. Kiitos siitä!
Ensimmäiset vuorokaudet sairaalassa menivät poikaan tutustuessa ja osastolla pitkään työskennelleet lastenhoitajat olivat vertaansa vailla. Mutta mutta. Väsyneenä, juuri ensimmäisen lapsen saaneena olisin kaivannut ihan oikeasti hieman tukea. Kun poika viimeisenä iltapäivänä oli ollut rinnalla jo kuusi tuntia, meinasin menettää järkeni. Itketti, väsytti, eikä syömisestä tullut loppua. Hoitajilta saamani vastaus oli jotakuinkin voi, voi. Yövuoroon tuona iltana tullut hoitaja sen sijaan oli aivan mahtava. Tehtyään alkukierroksensa hän haki pojan vauvalaan ja antoi minun nukkua. Kun sitten aamuyöstä heräsin poika vieressäni, selvisi, että poika oli nukkunut siinä koko ajan(nukuttamista lukuunottamatta) kiltisti. Jos luoja suo, niin seuraavan lapsen kanssa varmasti osaa taas suhtautua asioihin eri tavalla.
Pahimpana kokemuksena pidän kuitenkin imetysterrorismia, jota tulikin sitten neuvolan taholta. Poika huusi rinnalla selkä vääränä, eikä mistään tullut mitään. Neuvolan mukaan se oli jotakuinkin normaalia ja minun pitäisi vain jatkaa yrittämistä. Itkin ja yritin. Loppujen lopuksi sekä minä että vauva olimme niin väsyneitä ja stressaantuneita, että nukahdimme. Ei tullut mitään. Ei tullut. Mika sanoi usein, että anna pullosta, kun kerran oli niin vaikeaa. En suostunut. Hyvä äitihän imettää. Tai se ainakin tuntui olevan neuvolan mitta äitiydelle. Ristiäisten aikaan elokuussa meillä siirryttiin pullomaitoon ja koko perheen elämänlaatu parani huomattavasti.
Alkutaipaleella olen tuntenut itseni usein huonoksi äidiksi. En ole synnyttänyt. Toivoin saavani synnyttää viimeiseen asti. Vauvan hyvinvointi on kuitenkin tärkeintä, joten leikkaukseen päädyttiin. En saanut lastani syliin ensimmäisenä, vaan hän tutustui ensin isäänsä. Tästä onkin syntynyt heidän välilleen side, jota minä en ymmärrä. Tulkaa ja katsokaa. En onnistunut imettämisessä, josta joka puolella kohistaan. Näistä asioista mikään ei siis liity siihen, miten hoidan ja huolehdin, vaan siihen, millaisia kummallisia normeja yhteiskunta meille asettaa. Neuvolasta oli turha kysyä neuvoa vastikkeen antamisesta, puhumattakaan, että siitä löytyisi tietoa edes netistä(muualta kuin keskustelupalstoilta).
Sitten viimeisenä vielä asialistalle nuo pituus- ja painokäyrät. Voi pyhä sylvi!!!! Jos poika kasvoi ensimmäisen kuukauden aikana pituutta miltei kymmenen senttiä, voiko olettaa, että paino nousee samassa suhteessa. Lisäksi lapsesta näkee jo kymmenen metrin päähän isänsä ruumiinrakenteen. Luojan kiitos, nekin käyrät nyt uusitaan. Ei mennyt kertaakaan ensimmäisen puolen vuoden aikana, etteikö poikaa olisi sanottu liian pieneksi. Sitten kun joku vielä kertoisi, miten sitä pituuttakin oikein voi kasvattaa????
Todettakoon lopuksi seuraavaa: en rakasta lastani yhtään sen vähempää kuin synnyttäneet tai imettävät äidit. En myöskään huolehdi hänestä yhtään sen huonommin. Tuskin edellämainitut syyt yksin tekevät kenestäkään ylivertaista äitiä. Onneksi olen vihdoin tajunnut sen!
Lintukodon elämää
Viimeinen viikko on ollut raskas. Pojan hampaat tekevät tuloaa, joten uni on jäänyt vähiin. Viikko päättyi Antti Allénin siunaus ja muistotilaisuuteen Särkisalossa. Tilaisuus on kaunis ja ennen kaikkea tunnelmaltaan Antin elämäntyötä kunnioittava. Toivotan voimia Antin läheisille.
Sitten hieman arkisempiin asioihin. Viime päivinä on käyty paljon keskustelua yliopistojen lukukausimaksusta. Opetusministeriön työryhmä on sisäisissä keskusteluissaan väläyttänyt 1000€ vuosimaksun perimistä kaikilta opiskelijoilta. Tähän tarkoitukseen olisi mahdollista saada opintolainaa, jonka valtiontakausta korotettaisiin maksua vastaava määrä.
Asia on nopeasti nostanut kansalaiset barrikadeille ja opetusministeri Virkkunen on joutunut jo toistamiseen antamaan asiasta lausunnon, jonka mukaan hänellä ei ole aikomusta asiaa eduskunnalle esittää. Asiaa pohtinutta työryhmää johtaa demari. Siitäkö on ilo noussut, kun oikeisto on huomannut asian. Todellisuus vain on se, että opetusministeriön korkein pomo on kokoomuksen jäsenkirjalainen. Ainoat esitykset, joita ministeriöstä tulee eduskuntaan, tulevat hänen kauttaan.
Kokoomus nostaa useasti esiin lukukausimaksut. Niin köyhän ja pienituloisen asialla tämä puolue on. Samalla pitäisi sitten kai pidentää työuraa ja maksaa yhä enemmän palvelumaksuja. Opiskele siinä sitten ilman, että teet työtä. Opintolainan ottaminen ei ole nuorille itsestään selvyys, vaan opintoja rahoitetaan mieluummin osa-aikatyöllä. Näin ollen lukukausimaksun tulo vain lisäisi opiskelijoiden työssäkäyntiä. Työuran pidentämisen suhteessa asiaa tarkastellen, voidaan todeta, että lisääntynyt opiskeluaikainen työnteko tuskin nopeuttaa valmistumista.
SDP ei todellakaan ja missään nimessä kannata lukukausimaksujen käyttöönottoa Suomen korkeakouluissa, johan se nyt pitäisi olla itsestään selvää. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut sikäli kummalliseksi, että porvareiden sumutus tuntuu muuttuneen todellisuudeksi. Kokoomuksen mainostoimistolla luoma imago työväenpuolueena tuntuu olevan totisinta totta. Teot ovat kuitenkin jotain muuta kuin kiiltokuvan kaunis pinta.
Viikon toinen puheenaihe on ollut ahtaajien lakko. Timo Rädyn johtamalla AKT:lla on edelleen valta pysäyttää koko Suomi. Vaikka lakko kansantalouden kannalta pahaan saumaan tulikin, niin voiko joku rehellisesti väittää, että työnantaja osapuoli olisi ollut niin kovin sovinnonhaluinen ja huolissaan kansantaloudesta. Tuskinpa vain.
EK:n Inkeroinen väläytti jo, että tällaisiin tilanteisiin pitää tulevaisuudessa varautua muuttamalla lainsäädäntöä ts. kieltämällä lakkoilu. Asia oli verhottu kauniiseen sanahelinään työrauhasta. Kokoomus on varmasti EK:n kanssa samoilla linjoilla. Kunpa suomalaiset nyt vain muistaisivat, että oikeus työtaisteluihin ei ole itsestään selvyys, kuten eivät ole kesälomat tai työttömyysturvakaan.
Olen vakavasti huolestunut siitä, että suomen kansa on tuudittaunut siihen, että elämä lintukodossamme on niin turvaisaa ja helppoa, että voimakeinoja ei enää työrintamalla tarvitse käyttää. Ammattiyhdistysliike on olemassa näiden "itsestäänselvyyksien" säilyttämisen ja työntekijöiden aseman parantamisen sekä turvaamisen vuoksi. Porvarihallitus on valmis romuttamaan pitkään olleen kolmikannan ja siirtymään muihin keinoihin palkkojen ym. etuuksien sopimisessa. Onko Suomi valmis siihen, että työntekijän oikeuksiin näin radikaalisti puututtaisiin?
Asia on pihvi
Kasvisruokapäivä-aloitteet tuntuvat olevan kovassa huudossa. Salon valtuustossa Vihreät jättivät aloitteen kuluvan viikon maanantaina. Helsingissä kasvisruokapäivä hyväksyttiin äänestyksen jälkeen, kun taas Espoossa se kaatui.
Minulla ei periaatteessa ole mitään kasvisruokapäivää vastaan. Onhan meillä kotonakin vähintään kerran viikossa pelkkää kasvisruokaa. On kuitenkin hieman ristiriitaista, että lihaa syövän oppilaan voi pakottaa syömään kasviksia, mutta toisinpäin tehtynä se onkin sitten ideologiaan puuttumista. En ainakaan ole kovin useasti kuullut, että kukaan perustelisi lihansyöntiä ideologialla. En nyt kuitenkaan olisi vaatimassa lihapäivää kouluihin, vaikka pihvi on ruokaa parhaimmillaan. Runsaampi kasvisten syöminen olisi toki hyväksi itse kullekin. Onko pakottaminen kuitenkaan oikea keino? Ainakin asiaa periaatteellisesti vastustavat, rahoittaisivat sitten ABC:n tai Hesen kassaa, mikäli siihen olisi varaa.
Kasviksista saa helposti ja kohtalaisen halvalla hyvää ruokaa. Myöskin ilmastonmuutokselle lihansyönnin vähentämiselle olisi perusteensa. Kasvissyöjille on ainakin Salossa tarjolla joka päiväksi oma vaihtoehtonsa. Ruokalistalla on myös esimerkiksi ohrapuuro, jonka kanssa ei ole muuta lihaa kuin leikkele. Tadaa, korvaamalla sen juustolla, siinähän se on. Kysynkin vaan, miksi tällaiseen tarvitaan kaupunginvaltuuston päätös? Ruokahuoltohan muutenkin päättää ruokalistan sisällöstä. Eikös sen kasvisruokapäivän olisi vain voinut ottaa käyttöön? Asiasta tuskin olisi noussut minkään valtakunnan haloota, mikäli ruokalistalle olisi yhtenä päivänä tullut kasvisruoka, joka täyttää suositukset.
Voin vain kuvitella, kun Salon 75-päinen valtuusto istuu puimassa asiaa tuntikaupalla ja sitten äänestetään. Tästä tuskin ovat yksimielisiä muut kuin vihreät. Paras tapa lisätä kasviruuan suosiota olisi ehkä kuitenkin sen pitäminen tarjolla liharuoan rinnalla. Itse päätän sitten, kun käsittely on ajankohtainen. Tässä päästään taas valtuuston perimmäiseen tarkoitukseen – se päättää, mitä koulujen ruokalistalla on. Mitään muuta ei sitten silloin varmaan päätettäväksi tulekaan.
