Tuesday, March 20, 2007

Tervetuloa köyhyys ja kurjuus

Vaalit on vihdoin ohi ja tulos on kaiketi kokonaisuutena kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Katjan läpimeno tosin on aivan todella upea asia, mutta puolueen romahdus vei juhlamielen täysin sunnuntaina. En oikein ole vieläkään toipunut!
Vitsailtiin poikien kanssa sunnuntaina, että pitää hoitaa kaikki lääkärikäynnit jne tämän viikon aikana, koska sen jälkeen ei meillä tavallisilla ihmisillä enää ole siihen varaan. Vaikka huumorilla liikkeessa oltiin, niin pieni pelko kai taustalla on kuitenkin. Porvarihallitus pelottaa, koska sen käytös on arvaamatonta. Pahin uhkakuva on kurjuuden maksimointi, joka viimeksi tapahtui porvarien ollessa vallassa. Itse olin silloin vielä niin nuori, etten oikeastaan edes tajunnut asiasta mitään. Muistan vaan, että tiukoilla oli meidänkin perheemme. Selvisimme vain sen takia ilman suurempia ongelmia, että vanhempani olivat töissä ja saivat pitää työnsä.
Omasta puolestani en ole niinkään huolissani, mutta eläkkeellä oleville läheisilleni sekä ympärillä oleville lapsiperheille en toivoisi tällaista tilannetta. Tosin tietysti nyt odotellaan niitä palkkaveron kevennyksiä ja suuria palkankorotuksia....
No, en nyt jaksa enempää asiasta avautua. Muutaman kuukauden päästä nähdään, miten käy. Neljän vuoden päästä kutsutaan demarit apuun - korjaamaan sirpaleet!