Vaikeita aikoja
Viikonloppu on taas ollut täynnä sosialidemokratiaa, kuinkas muuten. Lauantaina piirikokous Maskussa sekä eilen piirihallituksen strategiaseminaari, jonka tuotoksista pääsemme nauttimaan myöhemmin kuluvaa vuotta.
Viime viikko oli monella tapaa vaikea, eikä se tästä näy helpottuvan. Puhun nyt kaupungin talousarvion avaamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Liikunta- ja nuorisolautakunta äänesti kolmesta toimenpiteestä, joista kaksi enemmistön äänillä jää nyt toteutumatta. Tiedostan toki, että säästöjä pitää jostain saada, mutta keinona uimahallimaksun korottaminen on väärä. Ja kun päälle lisätään se fakta, että halli näyttää nyt jo tuottavan 150 000- 200 000 euroa enemmän kuin tuottoja on budjetoitu.
Lehmijärven kuljetukset jatkuvat ainakin tämän kesän entisellään. Ensi vuonna tilannetta arvioidaan käyttäjämäärän perusteella uudelleen. Saunamaksusta lautakunta ei sen sijaan äänestänyt. Kaikilla muilla kunnan uimarannoilla sauna on maksullinen, ollut jo ties kuinka kauan.
Kolmantena äänestyksen aiheena oli Ollikkalan kuntosalimaksu. Sali on ollut maksuton käyttäjilleen, mitä sinänsä voidaan pitää melkoisena harvinaisuutena. Demokratian seurauksena sali muuttuu maksulliseksi, sillä me maksua vastustavat hävisimme äänestyksen. Nyt kaikissa kunnan kuntosaleissa on sama maksu(lukuunottamatta uimahallia ja salohallia), jonka maksettuaan voi käyttää kaikkia kunnan saleja.
Kulttuurilautakunta tekee omat linjauksensa tällä viikolla. Lautakunnalla ei tule olemaan helppoa, sillä se on jo myöntänyt(äänestyksen jälkeen) ruhtinasosan avustussummasta yhdelle toimijalle etukäteen. Miten on perusteltua tällainen kaikkea muuta kuin tasapuolinen päätös? Ja miten perustellaan sitä, että muiden avustuksia järjestäen leikataan, mutta yksi saa saman summan kuin aina ennenkin? Puolueellistako?
Tänään kaupunginhallitus käsittelee kivikausikeskuksen jatkoa. Oma kantani on selvä. On ollut jo siitä saakka, kun Suomusjärven kunta, osoittamatta yhteistyökykyä, päätti rakentaa keskuksen, vaikka sen rakentaminen uutta kaupunkia valmistelleessa toimikunnassa tyrmättiin. Suunnitelmat ovat olleet epärealistiset ja hankkeeseen uppoaisi kaupungilta kohtuuttomasti rahaa. Lisäksi kummastuttaa mm. viideksitoista vuodeksi tehty vuokrasopimus ilman irtisanomisoikeutta. Tällä hetkellä kaikki hallintokunnat etsivät säästöjä, miten keskuksen tukeminen tukisi tätä linjaa? Johtoryhmä on tässä täysin oikeassa.
Kuntaliitosta koskevien päätösten jälkeen kuuli paljon puhetta siitä, miten Salo imaisee sisäänsä kaikki pienet kunnat ja vie leikkeleetkin leivältä. Nykytilanteessa voisin olla todella erimieltä siitä, kuka tässä alkuun maksajana on. Liitoksen hyödyt näkyvät vuosien päästä, joten tässä vaiheessa on kuitenkin liian aikaista vetää johtopäätöksiä voittajista ja häviäjistä. Viime vuoden tilinpäätösten perusteella tällaisen analyysin tekeminen on kuitenkin jossain määrin mahdollista ja pelkäänkin, mitä tilinpäätösten käsittely valtuustossa tulee olemaan.
Jälleen...
Kysyin kerran lyhesti, missä menee hyvän nettikirjoittelun raja? Nyt kysyn sitä jälleen. Yhdeltä nimeltämainitsemattomalta sivustolta löytyy täysin käsittämättömiä kommentteja. Perättömiä oletuksia ja kirjoittajan omia omituisia käsityksiä, joita hän viljelee absoluuttisina totuuksina. Totean nyt, että mikäli tämä kirjoittelu jatkuu samanlaisena, pitänee harkita toimia tilanteen muuttamiseksi.
Vertailukohtia
Yhdistymistilanne on tuonut mielenkiintoisia piirteitä keskusteluun. Seurakuntavaalit ovat viimeinen tällainen. Mainittakoon nyt aluksi, että listamme seitsemäs paikka jäi alle kymmenen äänen päähän. Suomen vaalitavassa koko listan äänimäärä on se ratkaiseva, ei yhden ehdokkaan. Huomattavaa on, että kukaan nyt valituista ei olisi yksinään päässyt sisään valtuustoon. Listojen panos siis tarvittiin kaikkien osalta.
No niin siis, miksi yhdistymistilanne on sitten niin mielenkiintoinen. On valittu uuden seurakunnan kirkkovaltuusto, joka on siis ensimmäinen laatuaan. Sosialidemokraateille ilkkujat ovat sitä mieltä, että menetimme vaaleissa kolme paikkaa. Siis verrattuna mihin? Salo-Uskelan srk:n valtuustoonko? Vertailukohtaa suoraan ei ole, sillä entisten seurakuntien valtuustoihin on valittu ihmisiä niin sopuvaalilla kuin erinäköisillä kirjavilla listoillakin.
Myöskään kunnallisvaaleissa ei ollut vertailukohtaa, ainakaan suoranaisesti. Yksi vertailukohta on aina edellisten vaalien yhteisäänimäärä, joka ainakin meillä kasvoi vuoden 2007 eduskuntavaaleista. Todelliset vertailukohdat meillä on olemassa ensi vaaleissa. Tosin silloinkin olemme vielä hieman hakoteillä, koska tällä hetkellä teemme töitä jättivaltuustossa, joka seuraavalla kaudella pienenee normaaliin kokoonsa. Tämä tarkoittaa myös ehdokaslistan lyhenemistä.
Tilitys
Salon kaupunginhallitus käsitteli viime kokouksessaan vanhojen kuntien tilinpäätöksiä. Sen enempää kiviä heittelemättä täytyy kyllä todeta, että melkoiset tuhlailutalkoot on viime vuonna ollut käynnissä kunnassa kuin kunnassa. Salo, Perniö, Pertteli ja Särkisalo olivat ne neljä kuntaa, jotka eivät uutta velkaa ole ottaneet. Muissa velkaa on sitten otettu jopa yli investointien summan. Voidaan kaiketi sanoa, että kuntaliitos tapahtui viimeisellä mahdollisella hetkellä, vaikkakin vanhan Salon asukkaasta saattaa tuntua hieman eriltä.
Huhtikuun aikana lautakunnat tulevat käsittelemään oman hallintokuntansa säästötoimenpiteitä. Arvaan jo omalta osaltani, minkä kimpussa tullaan painimaan liikuntapuolella. Taksojen määrääminen joka puolelle ei kuitenkaan ole säästötoimenpide, eikä totisesti korjaa ongelmia rakenteissa. On tehtävä arvovalinta siinä, että halutaanko oikeasti säästää vai vain luoda tällä tekosyyllä kuntalaisille uusia maksuja.
Huonoina aikoina kuntapalvelujen kysyntä kasvaa. Se on tunnettu fakta. Tämä vaatii kunnalta resurssia(käsipareja ja rahaa). Huonoina aikoina ei kuntalaisilla ole mahdollisuutta maksaa palveluista ainakaan yhtään enempää kuin hyvinäkään aikoina. Lisätaksoja en siis hyväksy. Akuutisti kunnan kassaan tulee lisää rahaa korottamalla veroprosenttia, mutta tämä ei yksin kyllä riitä. Kohta ollaan taas samassa suossa. Rakenteiden ja prosessien tutkiminen on aikaa vievää hommaa, eikä saletisti tuo tähän taantumaan helpotusta.
Palkkakustannukset ovat kunnassa suuret. Työntekijöistä emme voi lähteä säästämään, siihen meitä sitoo jo yhdistymissopimuskin. Ainoa, mitä voimme tutkia on se, kuinka paljon uusia työsuhteita luodaan ja että kaikki nämä tulevat aidosti tarpeeseen. Ehkä olisi syytä kiristää hallintosääntöä määräajaksi ja antaa vastuu lautakunnille ja hallitukselle päättää tämän vaikean ajan pidemmistä rekrytoinneista? Nyt virkamiehet saavat toimia aika vapaasti oman harkintansa mukaan.
Lomarahojen vaihtaminen vapaaksi ei mennyt läpi kuntapuolen työntekijäjärjestöillä. Hyvä niin. Tämä olisi tuonut mukanaan ongelman siitä, kuka pystyy vaihdon tekemään ja kuka tekee sinä aikana työt. Työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu olisi ollut kaukana tästä, vaikka myönnettävä on, että sellaisiakin töitä kunnassa tehdään, joissa tämä vaihto olisi ollut mahdollinen. Sinänsä moisessa vaihdossa ei mielestäni ole mitään pahaa, kunhan työntekijälle itselleen jätetään mahdollisuus valinnan tekemiseen.
Mielestäni suurin ongelma koko kuntaliitoksen kanssa on ollut se, etteivät päättäjät, asukkaat eivätkä virkamiehet osaa päästää irti menneestä. Muutoksia tulee. Niitä on pakko tulla. Tässä ei oltaisi mikäli kaikki voisi jatkua entisellään. Pieniä epäkohtia toki on, mutta kaikkea olekaan voitu saada kuntoon ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. "Vanhassa Salossa", "Meillä Halikossa", "Kyllä Perniössä" jne. ovat tuttuja monesta mielipidekirjoituksesta, mutta niiden tulisi jo antaa olla. Olemme nyt uudessa Salossa ja elämme uusilla säännöillä. Parempi on hakea uutta toimintakulttuuria kuin edes yrittää istuttaa jonkin entisen kunnan(Salon) kulttuuria joka paikkaan.
Lohduttomuutta vai pieniä iloja?
Lomautuksista ja irtisanomisista saamme uutisia päivittäin. Meilläkin toinen puolisko on säännöllisen epäsäännöllisesti aina viikon pakkolomalla. Työttömyyskassan jono on jotakuinkin kaksi kuukautta, mahdollisesti pidempikin. Olemme siitä onnekkaassa asemassa, että lomautuksia on vain silloin tällöin, ei koko aikaa. Toimeentuloa on silti pakko miettiä. Torstaina hajosi auto...
Viime keväänä tilanne meinasi vetää tiukille, kun olin itse työttömänä. Jakso ei venynyt kovin pitkäksi, mutta perheen taloutta se koetteli silti. Sain ensimmäisen kerran rahaa kassasta samalla viikolla, kun sain jo ensimmäisen palkkani uudesta työstä. Lainat pitää maksaa ja laskut hoitaa, oli sitten työssä tai ei. Viime keväästä muistan parhaiten sen lohduttoman tunteen, joka minut valtasi jokaisen "kiitos, mutta ei kiitos"-vastauksen jälkeen. Olin jo varma, etten koskaan löydä itselleni työtä. Tilanne oli myös nöyryyttävä. Kuinka paljon ihmisen pitää kestää kieltäviä vastauksia? En minä ainakaan kovasti sisuuntunut niistä, päinvastoin.
Työtä varmasti olisi ollut(silloin elettiin vielä parempia aikoja kuin nyt), mutta otan myös osan omaan piikkiini. En ollut valmis menemään vuorotöihin tai ottamaan vastaan työtä, joka ei vastaa omaa osaamistasoani. Tosin törmäsin myös tilanteisiin, jossa minua pidettiin liian pätevänä, vaikka oma ajatukseni oli, että työ olisi minulle täydellinen. Tiedän myös muita tällaisia tapauksia.
Muutaman kuukauden aikana lähettelin satakunta hakemusta ympäriinsä. En rajoittanut työnhakua ainoastaan kotikaupunkiini, vaan olisi ollut valmis myös matkustamaan pidemmälle. Yhden työpaikan menetin sitten sen vuoksi, että asuin Salossa. Mielenkiintoinen syy olla palkkaamatta. Työnantaja oli kuitenkin rehellinen ja kertoi syynsä. Usein syytä ei kukaan kerro.
Olo oli aika riittämätön. Monia kertoja teki mieli antaa periksi. Säilytin kuitenkin kontaktin muuhun maailmaan ja sain voimaa järjestötoiminnasta. Pahinta, mitä olisin voinut tehdä, olisi ollut antaa periksi. Muusta elämästä kannattaa pitää kiinni, vaikka joku osa elämästä luisuukin alamäkeen. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Voi olla mahdotonta pitää kiinni harrastuksesta, mikäli rahatilanne hanaa vastaan. Ei tee mieli tavata ihmisiä, koska maailma nykyään pyörii liikaa työn ympärillä ja keskusteluun on vaikea osallistua, jos ei ole työpaikkaa.
Minun pieni neuvoni on hakeutua ihmisten pariin ja etsiä elämän pieniä iloja. Niin minä selvisin.
Vinkki: käykääpä lukemassa Anitan blogista viimeisin teksti. Siksi minä nyt kirjoitin.
Vaalityötä
Seurakuntavaalit on nyt käyty. SDP:n lista sai uuteen valtuustoon kuusi edustajaa. Kiitos kaikille äänestäneille!
Vaalityön merkitystä voi tuskin korostaa liikaa. Eilenkin asiaa jo pinnallisesti riipaisin. Vaikka puolueen kokonaispanos on tärkeä, niin vähintäänkin yhtä tärkeää on henkilön oma, henkilökohtainen satsaus. Ei ole yhdentekevää, kuinka paljon jaksat kentällä kiertää. Mikä sitten syö vaalityöintoa ja jaksamista?
1) Jatkuvat vaalit: näitä on koko ajan ja joka puolella. Onneksi paikalliset ja valtakunnalliset vaalit vuorottelevat, joten ihan pakko ei ole joka vuosi jaksaakaan painaa täysillä. Näkyä pitäsi kuitenkin. Puoluejärjestöjen on sen sijaan toimittava jatkuvasti. Salon seurakunnan vaalit olivat tässä mielessä todella vaikeassa paikassa. Heti kunnallisvaalien jälkeen, tietäen, että seuraava kirkkovaltuusto valitaan jo reilun vuoden päästä.
Itse sanon sen nyt suoraan, että vaalit olivat mielestäni turhaan tässä hetkessä. Raaseporin esimerkkiä noudattaen olisimme voineet rakentaa viime vaalien tuloksen perusteella tämän ylimenokauden valtuuston. Rahaa ja resursseja olisi säästynyt ja into seuraavan vuoden vaaleihin olisi todennäköisesti suurempi.
2) Jatkuvasti toisten tekemisiä arvostelevat kanssaehdokkaat. Joillekin ehdokkaille vaalityöntekeminen on vapaaehtoista, niin kuin sen pitääkin olla. Ne, jotka tästä työstä tekevät itselleen elämää suuremman kysymyksen syyllistämällä, haukkumalla ja korostaen erinomaisuuttaan, syövät muiden loputkin innostuksen rippeet. Positiivisella asenteella päästään pitkälle, ei toisia arvostelemalla. Valitettavasti näitä arvostelijoita tuntuu olevan koko ajan enemmän.
3) Vapaa-ajan muut harrastukset. Monilla ehdokkailla ja luottamushenkilöillä on lukuisia muita harrastuksia sekä tietysti perheeseen liityvät kuviot. Näitä pitää kunnioittaa. Jokainen tarvitsee joskus vapaata tärkeämpien asioiden parissa. Älkäämme siis tuomitko näitä kanssaihmisiä.
Tässä kolme minulle mieleen tulevaa seikkaa. Alan olla lopen kyllästynyt siihen, että omaa panosta verrataan muiden panokseen. Uskon, että kaikki tekevät sen, mihin pystyvät. Meissä on eroja.
Näkyvyyttä ja näkymistä
Olen reilun vuoden painanut tukka putkella erilaisten puolueen tilaisuuksien kanssa, ehtimättä sen kummemmin hengähtää tai lomailla. Lukuunottamatta joululomaa. Toukka on pakottanut minut ottamaan nyt hieman rennommin, mutta silti vauhti on ollut melkoinen. Nyt olen sairaslomalla, koska en saa nukuttua. Siltikin tilaisuuksia riittää.
Vuoden aikana en ole kertaakaan miettinyt, että työ olisi turhaa. Kunnallisvaalien alla kiersin ahkerasti kaikki entiset kymmenen kuntaa vaalivankkurimme mukana. Vaikka valtaisia satojen henkilöiden ihmismassoja ei joka puolella näkynytkään, niin näissä tilaisuuksissa on aina sitä jotain. Se joku tulee sydämestä. Siellä viihtyy. Näkymistä on kahtaa laatua: kallista, ostettua näkymistä lehtimainoksissa sekä kohtuu budjetilla toteutettavaa näkymistä toreilla.
Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että puolueet jalkautuvat kansalaisten pariin kuukausi ennen vaaleja. Sitten on taas tyhjää. Vaalien jälkeen ja välillä tupataan unohtamaan äänestäjät ja heidän kuulemisensa kokonaan. On monia kansalaisia, jotka eivät henkilökohtaista kontaktia ota muutoin kuin face-to-face toritilaisuuksissa. Katjan vaalitupa on hyvä esimerkki siitä, mitä jatkuva näkyminen ja kuuleminen parhaimmillaan on. Kunnallisjärjestö aikoo tässä seurata Katjan esimerkkiä ja avata vaalituvan aina kerran kuukaudessa.
Puolue-elämässä vaaleja tulee ja menee jatkuvalla syötöllä. Osa vaatii suurempaa paikallista panosta kuin toiset. 2010, 2011, 2012... Jokaisena vuonna vaalit. Parhaimpina kahdet. Töitä on tehtävä jatkuvasti. Tuleen ei voi jäädä makaamaan. Melkoiseen soppaan olen lusikkani laittanut. Mutta ei se mitään, nautin joka hetkestä.
