Wednesday, October 20, 2010

Varauksetonta hyväksyntää

Täytyy vain ihailla, miten varauksettoman myönteisen kannan paikallislehtemme on ottanut kaupungin henkilöstösäästöihin. Aamun pääkirjoituksessa lauletaan hallelujaa vapaaehtoisille vapaille ja henkilöstökyselylle, joka ainakin kysymyksen asettelun suhteen oli vähintäänkin epäilyttävä. Vapaaehtoiset talkoovapaat toisivat kolme palkallista vapaapäivää vuonna 2013. Eli johtoporras ei olekaan sekoittamassa palvelutuotantoa kahdeksi vaan jopa kolmeksi vuodeksi. Ei kai sijaisia voi palkata myöskään 2013 l. vajaalla mentäisiin.

Yksi näkökulma, jota ei ole missään tuotu esille on, mitä lomautus tarkoittaa verokertymälle. Fakta on, että verotulot vähenevät, mikäli 3500 henkeä on maksamatta veroja kahden viikon ajan. Ehkei tämä sitten ole niin tärkeää, kunhan vain saadaan kahden viikon palkka duunarilta pois.

Vapaaehtoisten vapaiden pitämiseen liittyy monta kysymystä, joihin en ole saanut tyydyttävää vastausta. Mitä tapahtuu, jos kolmen opettajan koulussa kaikki opettajat haluavat lomansa samana ajankohtana? Joku joutuu taipumaan. Eihän se enää silloin ole vapaaehtoista. Vai tarjotaanko taipujalle lisäporkkanaa? Vai laitetaanko koko koulu kiinni? Kukapa ei haluaisi extra-vapaata jouluna tai pitää kahden viikon talvilomaa.

Olen jo aiemminkin sanonut, että poliittista yhteisymmärrystä asiasta on turha etsiä. Sitä ei löydy. Avainasemassa ovat henkilöstöön kohdistuvat leikkaukset ja veroprosentti, joissa vasemmisto ja oikeisto ovat niin kaukana toisistaan, ettei sovulle ole nähdäkseni edellytyksiä.

Lehdessä uutisoitiin myös Salon kaupungin vuokratiloista, joihin uppoaa Salo-lisän verran rahaa vuodessa. Suurin syöppö on Yrityssalo, jonka tiloista maksetaan rapiat 25 000 euroa kuukaudessa. Ah, Yrityssalo, tuo oikeiston lempilapsi ja Salon lippulaivana pitämä osakeyhtiö, jonne kaupunkin upottaa euron jos toisenkin vuoden mittaan. On hivenen koomista, että Rouskista(myös kunnallinen osakeyhtiö) arvostellaan kunnan ja kuntalaisten kukkarolla käymisestä, vaikka se tulee toimeen ihan omillaan. Yrityssalosta en sen sijaan ole moitetta kuullut. Lusikka kauniiseen käteen ja Yrityssalo kaupungin omiin tiloihin tuhlaamasta rahoja vuokraan.

Tuesday, October 19, 2010

Mur ja lyhyt äänestyskehotus

Aivan aluksi haluan purkaa tuntoja suhteessa paikallislehteemme. Olen ollut poliittisessa toiminnassa mukana ikäisekseni jo hyvän tovin. Myös Varsinais-Suomen SDP:n piirikokouksia on jo hyvä määrä plakkarissa. Kuitenkaan kertaakaan, en kertaakaan, ole ollut niin pienessä tai porvarillisessa kylässä mukana piirikokouksessa, etteikö paikkallinen lehti olisi vaivautunut paikalle. Nyt sekin on nähty. Se tapahtui Salossa. Valtalehtemme näki siis kovin mitättömäksi tämän(kin) tapahtuman. Sillä ei kukaties ollut uutisarvoa, kun yhtään rikostutkinnan alaista ei ollut paikalla.

Sitten lyhyesti varsinaiseen asiaan. Viime tiistain Ylen homoillan jälkeen kirkosta on eronnut ennätysmäärä ihmisiä. Vaikka ohjelmassa puhuneet henkilöt esittivätkin etovia kommentteja, en näe kirkosta eroamista tienä sille, että suvaitsevaisuus lisääntyisi. Päinvastoin. Mikäli kaikki suvaitsevaisuus lähtee kirkosta, on meillä olemassa entistä konservatiivisempi kirkko. Paras tapa vaikuttaa on kirkon sisällä.

Seurakuntavaalit ovat ovella ja niissä kukin kirkon jäsen pystyy omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, millaisia päättäjiä kirkon luottamushenkilöiksi valikoituu. Toivon, että tätä harkintavaltaa käyttää mahdollisimman moni tulevissa vaaleissa. Itse olen ehdolla numerolla 201. Muista äänestää!

Thursday, October 07, 2010

Dagvård på svenska

Olen elokuussa purkanut blogissani tuohtumustani saamaani palveluun Salon kaupungin varhaiskasvatusosastolla. Saamassani puhelussa oli tyly sävy, joka kulminoitui lauseeseen: "harkitse nyt vielä tarvitsetko hoitopaikan, kun kerran olet kotona työttömänä". Silloin jäin pohtimaan kysymystä, miten voin ottaa lyhyellä varoitusajalla vastaan työtä, jos lapseni on kotona. Työtilanteen äkillisesti muuttuessa on kunta velvollinen hoitamaan hoitopaikan kahdessa viikossa. Takuita ei ole siitä, mistä päin hoitopaikka irtoaa - saattaa olla vaikka Muurlassa tai Särkisalossa.

Meneellä viikolla lähetin tiedustelun varhaiskasvatukseen mahdollisuudesta saada poikani(suomea puhuvan perheen vesa) ruotsin kieliseen ryhmään, joka Salossa toimii Pahkavuoren päiväkodissa. Vastaus oli ei. Perusteluna se, että ryhmää perustettaessa on linjattu, ettei siellä tarjota kielikylpyä. Kovin yleinen ja jokapäiväinen ei tällainen tilanne varhaiskasvatuksessa ole, koska aluevastaava ei kysymykseen osannut vastata ilman tarkastusta varhaiskasvatusjohtajalta.

Ymmärrän toki sen, että linjataan asioita, jotta pystytään turvaamaan palvelut kuntalaisille omalla äidinkielellään, mutta mikäli ryhmässä olisi tilaa, eikä jonoja ole, tarvitseeko linjauksista pitää kynsin hampain kiinni. Jokainen vastaantulija, jonka kanssa olen asiasta keskustellut, on pitänyt jopa tyhmänä kysymyksenä sitä, voiko päästä päivähoitoon toisella kotimaisella. Oletus on ollut, että ilman muuta. Toiseen suuntaan järjestelmä varmasti toimii niin, että ruotsia kotonaan puhuvat lapset pääsevät suomen kieliseen päivähoitoon. Kyse on mielestäni täysin samanlaisesta tilanteesta, vaikka suomen kielisiä ryhmiä on toki kaupungissa suurin osa. Nekin kaikki täynnä.

Samassa kieltävässä sähkäpostissa muistettiin toki muistuttaa minua myös siitä, että kaupungilla on todellakin tuo kaksi viikkoa aikaa järjestää hoitopaikkaa työ/koulutustilanteen muuttuessa. Ja kukakohan äiti tätä ei jo tiedä?

Wednesday, October 06, 2010

Peruspalveluista huolehdittava taantumassakin

Maanantaisessa(4.10) kaupunginhallituksessa lyötiin lukkoon Salon kaupungin talouden tasapainotusohjelma. Oikeiston äänin kaupunginjohtaja Rantakokon esitys tuli hyväksytyksi sisältäen sekä veroprosentin korotuksen että henkilöstömenojen leikkauksen. Me sosialidemokraatit olemme valmistaneet oman vaihtoehtomme talouden tasapainottamiseksi seuraaville kahdelle vuodelle.

Esityksessämme lähdetään siitä, että kaupungin on huolehdittava perustehtävästään kaikissa taloudellisissa tilanteissa, myös taantumassa. Vuosikatetavoitteen tulee olla nolla. Kaupungin vahva tase kestää seuraavana kahtena vuonna alijäämäisen tilinpäätöksen. Velkaa emme halua missään tapauksessa ottaa käyttötalousmenoihin. Tosiasia on, että investointeihin sitä joudutaan ottamaan.

Esitämme veroprosentin nostamista yhdeksääntoista heti ensi vuonna, koska SDP ei halua lähteä säästötalkoisiin kajoamalla henkilöstömenoihin. Oikeiston vaihtoehtoina ovat esiintyneet sekä lomautus että palkanalennukset. Henkilöstön lomauttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että 130 henkilöä on päivittäin pois työstään. Koska lomautusten on sopeuttamisohjelman mukaan tarkoitus jatkua myös vuonna 2012, pistäisi tämä kaupungin palvelutuotannon sekaisin kahdeksi vuodeksi.

Henkilöstön puolesta puhumisessa on kyse kunnan palveluiden turvaamisesta ja kuntalaisten edusta. Vanhusten- ja terveydenhuollossa toimitaan jo nyt minimimiehityksellä, lisäksi lapsille on nyt liian vähän hoitopaikkoja ja koulujen ryhmäkoot vaarassa kasvaa. Kaiken tämän päälle oikeisto haluaa lomauttaa niin sairaanhoitajat kuin opettajatkin kahdeksi viikoksi. Toivottavasti porvareille on selkeää lomautusten vaikutus kuntapalveluiden tuottamiseen.

Oikealta on tullut kylmää sanomaa sen jälkeen, kun kaupunginjohtaja ensimmäistä kertaa esitteli tasapainotusohjelmansa. On ehdotettu palkkojen alentamista 2-4 prosenttia(tämä tietysti lomautusten päälle) ja on jopa todettu, etteivät yritykset tarvitse kuntaa mihinkään. Yritykset siis tulevat toimeen aivan omillaan.

Yritykset, oman käsitykseni mukaan, tarvitsevat kaavoitusta, kunnallistekniikkaa ja yritysten työntekijät ovat kuntapalveluiden käyttäjiä, joten tällä perusteella uskallan olla eri mieltä.

Ideologiselle kuntapalveluiden alasajolle on nyt löytynyt oikeistolle tilaisuus, johon se ei pelkää tarttua.

SDP on esittänyt oman vaihtoehtonsa, jota hallituksessa tukivat Vasemmistoliitto ja Vihreät. Keskustelu taloudesta jatkuu valtuustossa.

Kirjoitus julkaistu Salon Seudun Sanomissa 6.10.2010

Sunday, October 03, 2010

Sirkushuveja

Salon kaupungin talousarvion valmistelu alkaa kaikessa surullisuudessaan saada populistisia, ja jopa huvittavia, piirteitä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajalle eduskuntavaalit ovat selkeästi liian lähellä vaikeiden päätösten tekemiseen. Tämä on johtopäätökseni siitä, että hän tämän päiväisessä kolumnissaan varoi tarkasti pyllistämästä kenellekään.

Salo-lisään ei saa kajota, tilatukia ei saa lopettaa ja veroja ei saa korottaa. Tässä kolumnin pääviesti.Vaikka teesit sinällään ovat jotenkuten kunnossa ja voin ne allekirjoittaa, niin nyt peräänkuulutan kyllä vastuuta. Kun asettaa tällaisia vaateita, on osoitettava myös rahat. Ja Kokoomushan osoittaa. Koko lystin maksaa sitten tietenkin kaupungin henkilöstö. Pidän todella kestämättömänä ajatuksena sitä, että talkoisiin huudetaan apuun vain osa kuntalaisista, sillä sitähän myös työntekijät ovat. Itse Salo-lisän saajana pidän kohtuullisena myös omaa osallistumistani kunnan palveluiden tuottamiseen korkeamman veron muodossa. Verojen korottaminen ei ole demareille itsetarkoitus, vaan keino selvitä vaikeasta taloustilanteesta. Kokoomukselle kaupungin toimintojen alasajo on ideologista. Vaikka miten asiaa pyörittelee, niin sinisestä ei saa punaista.

Kokoomus on toivonut valtuustoryhmien välisiä neuvotteluja talousarviosta ja tasapainotusohjelmasta. Nyt tilanne on kuitenkin niin levällään ja kaksi suurinta puoluetta niin kaukana toisistaan, että neuvotteluja lienee turha edes aloittaa. Keskustan liikkeistä ei kukaan tiedä mitään, mikä ainakin allekirjoittanutta kummastuttaa kovasti. Onko niin, että Kokoomus on lomautus- ja palkanalennuspuheissaan jopa valmis yhdistymissopimuksen rikkomiseen, jää nähtäväksi.