Mitä useampi kokki, sitä...
En ole ikinä ollut yhtä sekaisin kuin eilen kaupunginvaltuuston kokouksessa. Minua eivät sekoittaneet valmistelu tai se, etten olisi tiennyt, mistä olen päättämässä. Minut sekoitti se, että valtuustosta oltiin lähettämässä uudelleenvalmisteluun yksi osa budjetista, ja että osa valtuutetuista oli aivan sekaisin siitä, mitä säästölistaa nyt käsitellään. Puheenjohtaja Taimela onneksi otti taukoa niin pitkään, että homma saatiin pakettiin. Kaikki kunnia tuon sekametelisopan hyvästä johtamisesta.
Opetuslautakunnan leikkausesityksiin oli eksynyt yksi väärä luku(inhimillinen erehdys). Varsinaisen sekaannuksen aiheuttanut kohta koski Perniön lukion rehtorin virkaa. Sivistystoimen toimialajohtaja esitti opetuslautakunnalle, että rahat budjetista poistetaan ja Perniön lukiolle ei jatkossa tulisi omaa rehtoria. Ajatuksena oli, että tehtäviä jatkossa hoitaisi Salon lukion rehtori. Opetuslautakunta halusi kuitenkin selvittää, josko rehtorin tehtäviä voisikin hoitaa Perniön yläkoulun rehtori. Asia lähti tältä osin uudelleenvalmisteluun ja määräraha 28 500€ jäi budjettiin.
Kaupunginhallituksessa tuo määräraha poistettiin alkuperäisen esityksen mukaisesti. Sinänsä lautakunnan ja hallituksen tahtotilassa ei ymmärtääkseni ole mitään eroa. Virkaa ei haluta täyttää.
Eilisessä valtuuston kokouksessa esitettiin, että tämä asia palautetaan uudelleenvalmisteluun. Uudelleenvalmistelu olisi tarkoittanut sitä, että osa budjettista olisi tuotu uudelleen päätettäväksi kesäkuussa. Tässä vaiheessa kiinnittäisin huomiota siis siihen, että olimme päättämässä budjetista, emme siitä, kuka rehtoriksi valitaan. Rehtoreista päättäminen kuuluu selkeästi lautakunnan päätösvaltaan.
Kyseisen määrärahan kohdalla sekosivat kiitettävästi puurot ja vellit. Lautakunnalle on nyt valtuuston toimesta annettu määräraha, joiden puitteissa sen on toimittava eli päätettävä, kuka rehtorin tehtävät hoitaa. Asia ei ole valtuuston tehtävä, eikä siitä päätetä talousarviokokouksessa muuta kuin määrärahan verran. Eilinen päätös rajoittaa vain sen, että omaa rehtoria Perniön lukioon ei ole varaa palkata. Asian aiheuttama hämmennys olisi ehkä poistunut, mikäli olisi alunperin esitetty, että varsinainen päätös tehtävien hoitajasta tehdään myöhemmin.
SDP:n valtuustoryhmä jätti eilen aloitteen nuorten yhteiskuntatakuuseen liittyen. Aloite on luettavissa
täällä.
Yhteinen savotta
Totean nyt alkuun, että kaupunginhallitukselle tuotavat esitykset mm. rekrytointiluvista aiheuttavat päättäjille jakomielitautisen olon, koska rahojen sanotaan löytyvän budjetista, vaikka valtuusto tulee ensi viikolla avaamaan budjetin, josta joudutaan tekemään miljoonien henkilöstöleikkaukset. Salon kaupunginhallitus istui eilen kohtalaisen rupeaman ja päätti yksimielisesti, keskusteluiden jälkeen, pitkän listan asioita. Nostan esiin muutaman.
Liikuntapalveluille myönnettiin rekrytointilupa tuntiohjaajien palkkaamista varten. Luvan myöntämättä jättäminen olisi tarkoittanut sitä, että ryhmät olisivat loppuneet lähes kokonaan ja sitä myötä myös toiminnasta saatavat tulot. Ryhmäliikunta on kaupungissa yksi niitä harvoja, joissa osa ryhmistä tuottaa enemmän kuin ne kaupungille maksavat.
Nuorisotoimintaan ei rekrytointilupaa myönnetty. Sen sijaan päätökseen kirjattiin, että nuorisotilat tulee pitää auki maantieteellisesti kattavasti olemassa olevan henkilöstön voimin, tarvittaessa aukioloaikoja supistamalla ei toimipisteitä sulkemalla. Vapaaehtoisia mm. kolmannelta sektorilta voidaan käyttää apuna valvonnassa, jotta tilat saadaan pidettyä auki enemmän.
Nuorisotilojen aukioloaikoja käsittelevässä valmistelussa silmiinpistävää oli asian valmistelu, joka oli hyvin yksioikoinen. Joko kaupunginhallitus antaa rekrytointiluvan tai suurin osa tiloista suljetaan. Eihän se näin voi mennä! Miksi työntekijät eivät voi tänään olla täällä ja huomenna toisaalla? Valmistelussa oli todellakin menty siitä, mistä aita on matalin ja tie yksinkertaisin. Lappu luukulle ja sassiin.
Kaupungin rahatilanne antaa nyt aidon mahdollisuuden miettiä asioita uudella tavalla. Luovuuden pahin vihollinen on tehdä kaikki kuten aina ennekin. Toivoisin myös valmistelussa mietittävän asioita useasta kulmasta.
Laurin koulun remontti oli myös kaupunginhallituksen esityslistalla. Asia lähti uuteen valmisteluun, koska hankkeen kokonaiskustannusarviosta ei ollut varmuutta. Koulun korjaamisessa ei nyt pidä hötkyillä, sillä asia on pantava kerralla kuntoon. Meillä ei ole varaa enää yhteenkään sairastuneeseen lapseen tai opettajaan, meillä ei ole varaa tehdä korjausta korjauksen päälle.
Viimeisenä todettakoon, että hallitus jätti hankkimatta kolme ostopalveluna hankittavaa joukkoliikennereittiä. Vuositasolla noiden reittien kustannus olisi ollut n.150 000€. Ottaen huomioon matkustajamäärät, taloustilanteen ja sen, että Nokialta on vähennetty tuhat työpaikkaa tämän kevään aikana, ei ole perusteltua jatkaa vuorojen hankintaa. Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyssä Meriniityn työmatkaliikenne on korkealla sijalla, mutta tässä talouskurimuksessa on sitäkin tarkasteltava kriittisesti.
Yksi asia on tullut päivänselväksi. Vapaaehtoisesti eivät viranhaltijat esitä yhtään säästöjä. Onneksi poliittiset ryhmät ovat kaikki heränneet omaan ohjausvastuuseensa.
ps. Opin eilen, että JHL ja Jyty voivat sopia henkilöstöön kohdistuvista säästötoimista myös paikallisesti. Se, onko siihen luottamusmiehillä halua ja tahtoa, onkin sitten eri asia.
Jälkipeliä
Torstain ja perjantain aikana Salon kaupunginvaltuusto kokoontui kaksipäiväiseen seminaariin. Aiheena oli vuoden 2013 talousarvio ja siihen liityvät leikkaustoimet.
Kukin ryhmä teki omissa esityksissään reilun kuuden miljoonan euron leikkaukset. Siitä, mistä tuo summa koostuu, neuvotellaan edelleen. Osassa asioita pääsimme yksimielisyyteen ja mm. koulukuljetusoikeus ja lasten iltapäivätoiminta säilyvät kaupungissa edelleen ennallaan. 15 miljoonan säästötavoitteesta loppuosa pitäisi löytyä henkilöstösäästöistä. Henkilöstösäästöistä haettava summa on suuri ja on väistämätöntä, että asia ei vaikuttaisi ainakin jollain tasolla palveluihin.
Seminaari oli koko tämän valtuustokauden paras. Yksikään muu seminaari ei ole ollut hengeltään yhtä hyvä, eikä myöskään tulosta ole syntynyt samalla tavalla. Uskon vaikean taloustilanteen avanneen päättäjien silmät siihen, että yhteistyötä yli puoluerajojen ja vanhoja kuntarajoja noudattamatta tarvitaan nyt.
Seminaarin ohjelmaan oli varattu kaksi ja puoli tuntia ryhmätöille, joita teimme poliittisissa ryhmissä. Pisteet tästä järjestäjille, koska kerrankin aikaa oli riittävästi ja ryhmätöistä edes mahdollisuutta saada tulosta.Sekaryhmät eivät ole koskaan palvelleet tarkoitustaan. Ajallisesti ryhmätyöaika riitti, mikäli ryhmä oli jo aiemmin asioiden äärelle kokoontunut. SDP on jumpannut talousarvion kanssa jo hyvästikin aikaa.
Koska politiikassa helposti urautuu ajattelemaan vain omalla tavallaan, yritin keksi keinoa siihen, miten ryhmämme jäsenet saisivat myös uutta näkemystä. Yritin myös miettiä, miten oppisimme arvostamaan sitä henkeä, joka ryhmässämme tällä hetkellä on. Lopputuloksena tästä pohdinnasta demareiden ryhmäkokouksessa otimme puolituntisen aikaa leikille ja naurulle. Politiikka on aina välillä turhan vakavaa.
Ryhmäkokouksen aluksi jokainen ryhmän jäsen sai käteensä lapun, jossa oli hänen uusi identiteettinsä. Tarkoituksena oli ottaa kantaa talousarvioon tuon uuden identiteetin kautta. Koska identiteeteissä oli sekalainen seurakunta eri puolueiden ja virkamiesjohdon edustajia, ei mihinkään lopputulokseen päästy. Arvostan todella sitä heittäytymistä, joka ryhmän jäsenistä oli nähtävissä tuossa kokouksessa. Kaikki todella yrittivät parhaansa uudessa roolissaan ja nauru, joka tilanteen koomisuudesta, roolien ja näyttelijän ristiriidasta, kumpusi oli aitoa.
Puolen tunnin rupeaman jälkeen omaan rooliin palaaminen ja demariryhmänä talousarvioasioiden käsittely oli äärettömän tehokasta ja 'helppoa'. Vaikka päätökset ovat suuria, niin päästyään irrottautumaan hetkeksi tutustan ja turvallisesta, omaa kantaa oli helpompi rakentaa. Roolileikki vaatii luottamusta ryhmään ja hyvää yhteishenkeä. Jos ryhmähenki on kateissa, en usko tätä voitavan tehdä.
Lopuksi kopioin tähän Seppälän Eijan palautteen, joka lämmitti mieltäni suuresti:
"Demariryhmän
puolesta kiitos ryhmyrille; olet tuonut paljon enemmän ryhmään
kannustavuutta ja yhteistyömahdollisuutta kuin koskaan kukaan ennen .."
Naarastiikerin vastaisku
Salon kaupunginhallitus käsittelee maanantaina yt-neuvottelujen aloittamista kaupungissa. Neuvottelut koskisivat koko henkilöstöä. Tämäkös on nyt riemastuttanut plm Leppäsen oksentamaan pahaa oloaan nimenomaan sosialidemokraatteihin päin. Täyslaidallisen ovat jo aiemmin saaneet Eija Seppälä, Simo Vesa ja nyt viime aikoina Jorma Elovaara ja Katja Taimela. Koska ryhmämme puheenjohtajana olen kuin naarastiikeri, otan ryhmämme jäseniin kohdistuvat hyökkäykset kollektiivisesti koko ryhmän haukkumiseksi. Ja on minun tehtäväni hyökätä takaisin.
Valtuuston puheenjohtaja Taimela otti torstaina Salon Seudun Sanomissa esiin, että toivoisi henkilöstöjärjestöjen neuvottelevan muista keinoista, jotta lomautuksilta ja mahdollisilta irtisanomisilta vältyttäisiin. Leppänen on tietysti sitä mieltä, että kyse on pelkästä politiikasta ja huolimatta lievempien toimien sopimisesta lomautuksia ja irtisanomisia tulisi. Olen eri mieltä. SDP:n ryhmä on omassa kannassaan ollut ensisijaisesti muiden toimien kannalla.
Valtuustoryhmien puheenjohtajat, hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot sekä kaupungin johtoryhmä kokoontuivat tämän vuoden ensimmäiseen palaveriinsa tammikuussa. Jo tuolloin henkilöstöjärjestöt olivat naulanneet kiinni kantansa, ettei mistään neuvotella. Muistan edelleen JHL:n pääluottamusmiehen käyttämän puheenvuoron, jonka pääviesti kiteytyy: "lomauttakaa".
Valtuustoryhmien, sosialidemokraatit mukaanluettuina, oli lähdettävä muovaamaan omaa politiikkaansa tilanteessa, jossa henkilöstöjärjestöt olivat naulanneet kantansa, vaikka henkilöstössä lievempiin menettelyihin valmiutta olisikin. Tämän olen kuullut usealta kaupungin palveluksessa olevalta henkilöltä. En ymmärrä, miten Leppänen kuvittelee palvelupisteiden karsimisen tuovan säästöä, mikäli niihin liittyvät henkilöstökulut jäävät olemaan kunnan budjettiin.
Sekä päättäjät että kuntalaiset ovat heränneet huomaamaan, että leikkauksia on pakko tehdä. Leppänen sen sijaan on edelleen sitä mieltä, että tilanteestä selvitään verojen, taksojen ja omaavastuiden nostolla sekä velkaa lisäämällä. Taitaa nukkua vielä talviuntaan. Nyt käydään arvokeskustelua siitä, miten leikkaukset kohdentuvat ja hyvä niin. En ole tyhmä ja tiedän, että henkilöstösäästöt tulevat vaikuttamaan palveluihin, mutta on myös paikkoja, joissa on tehostamisen varaa. Olkoon lillukanvarsi, mutta mm. sähköisten palveluiden kehittämisessä kaupunki on ihan lasten kengissä.
Leppänen hyppäsi sivuun kuntapolitiikasta jotakuinkin vuosi sitten. Jäädessään sivuun hän ja monet muut varmaan odottivat, että sosialidemokraattinen ryhmä kaatuu ja uppoaa. Kun sitten niin ei käynytkään, ollaankin ihmeissään. Viime aikoina on tullut selväksi, että hänen mielestään demariryhmää ei osaa johtaa kukaan muu ja teemme aivan vääränlaista politiikkaa. Yllätys tuleekin siinä, että ryhmän henki on tänä päivänä parempi kuin vuosi sitten. Ryhmästä on tullut keskustelevampi ja vaikeat ajat ovat hitsanneet sen jäsenet tiiviimmin yhteen. Myös toiminnasta tullut palaute on ollut pääosin positiivista.
Vaikka minä tulenkin hyvin toimeen kollegojen Lehti ja Punta kanssa, on kohtalaisen koomista edes Leppäsen väittää, että tekisimme sopimuksia likaisen työn hoitamisesta. Sekä Timoon että Juhaan välit ovat keskustelevat ja asialliset ja voin sanoa, että todella pyrimme löytämään yhteistä linjaa ja tahtoa laittaa kaupungin talous kuntoon. Kukin meistä painii samojen haasteiden kanssa. Puskista on helppo huudella.
Istuva valtuusto ei voi jättää vaikeita päätöksiä seuraavan valtuuston harteille. Vastuuta on kannettava nyt. Suuriin vaalilupauksiin tuskin on kenelläkään varaa. Se joka paljon lupaa valehtelee. Vallitsevasta taloustilanteesta ei selvitä pelkillä tulojen lisäyksillä, vaan myös menopuoleen on puututtava. Oma mielipiteeni on, että syksyn kuntavaaleissa vastuullisuus ajaa populismin ohi.
Työtön, työtön, työtön...
Naputtelin näin työn ja työväen juhlan kunniaksi taas kassalle hakemuksen. Työtön, työtön, työtön, työtön. Kaikkiaan kolmekymmentä kertaa. Onneksi kassaan pystyy sentään nykyään lähettämään lähes kaiken sähköisesti, eikä paperipostin kanssa tarvitse kikkailla.
Olen ollut käyttänyt ansiosidonnaisista päivistäni noin 350. Eli loppu häämöttää. Tuona aikana olen hakenut liki kahtaasataa työpaikkaa sitä kuitenkaan saamatta. Haastatteluja on ollut ja viimeisten viiden kandidaatin joukossa olen ollut usein. Välillä on tunne, etten jaksa enää yhtään "kiitos-mutta-ei-kiitos" puhelua tai sähköpostia.
Kaikki työnantajat eivät vaivaudu edes haastatelluille ilmoittamaan, että valinta osui tällä kertaa johonkuhun muuhun. Tosin en torjuntapuhelun saadessani ole myöskään kovin vastaanottavainen keskustelulle mahdollisesta tulevaisuuden yhteistyöstä, koska kuitenkin istun päättämässä asioista. Näitäkin on mukaan mahtunut.
Mihin homma sitten kalkkiviivoilla kaatuu? Selityksiä on ollut jos mitä mm. asuinpaikkakuntani(hain työtä pk-seudulta), liian luova ja vilkas luonteeni toimistohommiin ja viimeisimpänä ehdokkuuteni SDP:n puoluesihteerikisassa. Sinänsä kovin mielenkiintoista, että valinta olisi kohdistunut haastattelijan mukaan minuun, jos tilanne olisi ollut toinen. Saanen kuitenkin hieman epäillä. Monesti olen miettinyt, että painaako puoluekirjani niin paljon, että Salossa työn saaminen on vaikeaa jo pelkästään tämän vuoksi.
Mitä tekevät sitten työvoimaviranomaiset? Eivät mitään. Minut on ilmeisesti luokiteltu te-toimistossa henkilöksi, joka kyllä aikaa myöden työllistyy oman aktiivisen toiminnan kautta. Heillä on autettavanaan kosolti niitä, joiden työllistyminen on vaikeampaa, ja jotka tarvitsevat enemmän apua. Anteeksi nyt vain, mutta vaikealta se tuntuu omakin työllistyminen kahden vuoden yrittämisen jälkeen.
Pahinta työttömyydessä ei minun mielestäni ole edes taloudellisen tilanteen heikkeneminen, vaan ihmisarvon menettäminen tai ainakin sen pelko. Elämme yhteiskunnassa, jossa työ määrittää ihmistä. Olen käynyt monet keskustelut, joissa juttu on alkuun luistanut ilman kitkaa, kunnes puhe on kääntynyt työhön. Työstäni kysyttäessä ja työttömyyden tunnustaessani moni on mennyt aivan hiljaisesksi ja nätisti vaihtanut puheenaihetta. Pöydissä, joissa voisi tai olettaisi asian olevan aivan luonnollinen. Harvoin olen tuntenut itseäni niin arvottomaksi. Työtön on myös taloudellisesti aivan toisten armoilla. Käsittelyaikoijen venyessä on vain odotettava.
Työhakemus nro 197 lähti juuri matkaan. Kai tämän iloksi on jossain vaiheessa muututtava. Mutta meitä, jotka olemme työttömänä vastoin tahtoamme on monia. Ja ansaitsemme kaikki ihmisarvoisen kohtelun.
