Friday, January 18, 2008

Uusia tuulia kaikilta suunnilta

SDP uudistuu, Salon seutu liittyy yhdeksi kunnaksi. Tuntuu, että paljon on muuttumassa, sillä muutinhan juuri itsekin uuteen kotiin. Samoin on hakusessa uusi työpaikka.
Kun nyt kerran ollaan muuttumassa, niin oikeasti toivon, että muutos tarkoittaa oikeasti jotain uutta, eikä ole muutos vain jossain paperilla.
Katson maailmaa varmasti erilaisin silmin kuin joku, joka on vuosikaudet istunut tekemässä päätöksiä puolueessa tai kunnassa. Mutta mielestäni niitäkin silmiä tarvitaan, jotka eivät tyydy vanhaan toimintamalliin. Kritiikki on toki kaikessa suhteessa sallittua ja jopa toivottavaa, mutta alentavaa puhetapaa ja tyyliä en voi hyväksyä. Vaikka sitä kuinka yrittäisi peittää, niin sen huomaa kyllä. Itselläni tämä ainakin aiheuttaa sen, etten hetkeen edes ehdota mitään, oli sitten kyse muutoksesta tai jostain muusta. Ja tiedän, että kaltaisiani on monia. Jos ehdotusten tekeminen loppuu, niin kehitys pysähtyy. Silloin on turha puhua uudistumisesta ja uudistamisesta.
Itse saan sitä jotain kummia kiksejä, kun välillä vähän sohaisen muurahaispesää. Ehkä se sohaisu saa muurahaiset ajattelemaan, joskaan se ei ihan toimintatapojen muutoksen asti riitäkään. Olen lapsesta asti ollut kehittäjä ja aina ensimmäisenä hyväksymässä uusia asioita. Vanhaan tapaan toki olen tyytyväinen, mikäli se on toimiva ja järkevä tapa toimia, mutta tavan vuoksi tavoissa pysymistä en oikein voi ymmärtää. Hassuksi tämän tekee, että vanhat muurahaiset ovat rakentamassa uusia kekoja vanhoilla materiaaleilla - valitsematta parhaita aineksia. :)