Thursday, November 27, 2008

Keittiökeskustelua

Viime viikolla olin kylässä, jossa oli yhtä aikaa myös pieni koululainen, joka innoissaan kertoi leiponeensa pullaa koulun keittiöhenkilökunnan kanssa. Olivat olleet koko luokka auttamassa. Kyseessä pieni koulu, jossa edelleen on oma valmistuskeittiö. Eivätkö tällaiset tarinat ole juuri niitä, jotka puoltavat pienten keittiöiden asemaa? Yhteisöllisyyttä ja sen merkitystä lapsen elämässä korostetaan nykyään riittämiin. Eikö edellä mainitsemani ole juurikin yhteisöllisyyttä?

Itse olen syönyt koko koulutaipaleeni keskuskeittiön ruokaa. En ole koskaan ruuan laadusta valittanut. Koulussa oli hyvää ruokaa, joskus aivan erityisen herkullista. Salossa välimatka keittiöltä koululle on vielä kohtalaisen pieni. Mutta onko mitään tolkkua ruveta kuljettamaan ruokaa kymmeniä kilometrejä kyläkouluihin? Tähänkin tarvitaan henkilökuntaa, autoja jne. Ympäristökuorma on hivenen erilainen kuin lähellä valmistetun ruuan.

Vihreiden aloitteen ehdottomasti paras puoli oli lähiruuan käyttö kaupungin ruokapalvelussa. Se sai minut lopulta allekirjoittamaan aloitteen. Itsekin ostan aina kotimaista, lähellä tuotettua, mikäli vain mahdollista. Julkisissa hankinnoissa hinta on ottanut liian suuren roolin. Kaikissa hankinnoissa tulisi jatkossa ottaa huomioon myös mm. ympäristönäkökulma. Tämän tulisi siis koskea aivan kaikkia hankintoja!

Jostain kumman syystä minua ihmetytti valtuustossa se, miten nuivasti asiaan suhtauduttiin. Itsekin tosin äänestin asiaa vastaan, koska asia kuuluu mielestäni aloitteesta käytävään keskusteluun, eikä siitä ollut syytä päättää hätäpäissään. Toisaalta koko ajatus tuli hieman puun takaa, joten kukaan ei edes ehtinyt asiaan sen kummemmin tutustua.

Tuesday, November 25, 2008

Valtuuston linjanvetoja

Eilen oli elämäni ensimmäinen budjettivaltuusto. Yhdestä melkein kymmeneen istuimme luomassa seuraavan vuoden talouden perusteita. Tai oikeammin hyväksymässä. Virkamiesvalmistelussa oli valmistunut sekava paketti, josta ei alkuun ottanut mitään tolkkua.

Muutama päätös jäi kaivelemaan. Oikeisto tyrmäsi ehdotuksemme neljän hoitajan toimen lisäämisestä kotihoitoon. Sen sijaan he lisäsivät 100 000€ palvelusetelimäärärahaan. Palveluseteli sinänsä on ihan kannatettava asia, mutta ei tässä muodossa kuin se nyt on Salon kaupungissa. Toinen harmillinen asia oli opetustoimenohjaajan palkkaaminen, johon en nyt kommentoi sen enempää.

Erityisen tyytyväinen olen Ollikkalan koulun saneerauksen suhteen. Valtuusto säilytti hallituksen päätöksen aloittaa saneeraus jo 2010. Kokoomus olisi lykännyt saneerauksen aloittamista ja aikaistanut sen sijaan Viitannummen päiväkotihanketta. Viitannummi ansaitsee varmaakin päiväkotinsa, mutta aito huoli huonokuntoisesta Ollikkalan koulusta pistää välillä priorisoimaan asioita. Koulun korjausta on siirretty ja siirretty.

Liikuntatoimen strategiasta saatiin pois tavoite, jossa tuotot olisivat minimissään 20% kuluista. Tämä sisälsi selkeästi piiloilmoituksen liikuntapaikkamaksuista. En vastusta maksullista uimahallia, mutta muiden liikuntapaikkojen tulee säilyttää maksuttomuutensa. Sivistystoimenjohtaja Moilanen on tunnetusti liikuntapaikkamaksujen puolestapuhuja ja ne ovat hänen mielestään ainoa keino säilyttää hyväkuntoiset liikuntapaikat. Tästä varmasti väännetään seuraavan neljän vuoden aikana valtuustossa.

Liikuntapuolelle tehtiin eilen muutama mittava investointi päätös. Salon keskusurheilukentän korjaus, Halikon koulukeskuksen urheilukentän rakentaminen ja Perniön Melassuon liikuntakeskuksen rakentaminen ovat kaikki tämän valtuustokauden ohjelmassa.

Aluekulttuurisihteerin palkaamisesta äänestettiin myös. Itse äänestin vastaan. Tässä perusteluni. Nykyisten kuntien työntekijöiden resurssit ja mahdollisuudet ovat edelleen tutkimaton voimavara. Ei ole mielekästä perustaa virkaa tässä vaiheessa. Vastasin näin jo kyselyssä ennen vaaleja.

Vihreä valtuustoryhmä teki aloitteen lähiruuan käytöstä Salon kaupungin ruokahuollossa. Olen yksi niistä muista allekirjoittajista. Mielestäni ei ole järkevää saatika ympäristötehokasta raahata tomaatteja Espanjasta, jos seudulla on puutarhoja. Ruokahuollon valinnoissa tulisi mielestäni myös välttää mm. riisin käyttöä sen kohtuuttoman ekologisen kuormituksen vuoksi. Keskuskeittiö palvelee varmasti tarkoitustaan, mutta olen myös huolissani pienten koulujen valmistuskeittiöistä. Raha ei saa kaikessa aina olla ratkaiseva tekijä.

Friday, November 14, 2008

Piiriuudistusta

Eilinen ilta vierähti taas tiiviisti politiikan parissa. Keittiön pöydällä odottaa perehtymistä kaupungin talousarvio. Pikaisesti nivaskan läpikäytyäni totesin, että viikonloppu hujahtaa kivasti.

Eilen olin Varsinais-Suomen Demarinuorten syyskokouksessa. Piirihallitukseen valittiin kaksi salolaista jäsentä. Varsinaiseksi jäseneksi Kaisa Palohonka ja varalle Jari Virtanen. Olen erittäin tyytyväinen tulokseen.

Kokouksessa keskusteltiin lisäksi Varsinais-Suomen ja Satakunnan nuorisopiirien yhdistämisestä. Sinänsä kaiketi ihan kannatava ajatus, jos se hallinnon puolella vähentää byrokratiaa. Muutama huoli minulla kuitenkin uudistuksesta on.

Olen yli vuoden verran seurannut Salon kuntaliitosta, johon liittyy osaltaan myös järjestörakenteen uudistuksia. Järjestörakenteen muutosta on valmisteltu viime vuoden joulukuusta ja nyt aletaan siinä olla voiton puolella. Mutta aikaa on siis mennyt. Toivon vain, ettei liiallinen kiire tule esteeksi/vaikeudeksi piiriuudistuksessa. Tällaiset asiat vaativat aikaa ja ne tulee suunnitella huolella.

Toinen piiriuudistukseen liittyvä huoleni on maantieteellisten välimatkojen kasvaminen. Salosta Turkuunkin tuntuu matka pimeässä ja vesisateessa välillä ylivoimaisen pitkältä. Piiri laajenisi uudistuksen myötä reippaasti ja välimatkat tulevat pitkiksi. Luulen, etten ole ainoa, joka on tästä kehityksestä huolissaan. Piiriuudistus on mielestäni selvittämisen arvoinen, mutta sokkona pimeään ei kannata lähteä.

**************
Viime yönä valvoin taas kuuhulluuttani ja pohdin puolueemme vaalitappiota. Salossa menestyimme hyvin verraten koko maan kannatukseen. Surullista kyllä kasvanut äänestysinto ei satanut laarimme ja menetimme prosentuaalista kannatustamme. Valtakunnallisesti kampanjamme teemat eivät purreet äänestäjiin, vaikka monet jakavatkin arvomaailmamme.

Ylipäänsä koko kunnallisvaalikampanjoinnissa(kuin muussakin vaalityössä) tulisi muistaa, ettei sitä voi tehdä vain kolmea viikkoa ennen vaaleja. Äänestäjien tavoitettavissa on oltava ympäri vuoden koko vaalikauden ajan. Tässä kukaties yksi syy Salon hyvään menestykseen.

Wednesday, November 12, 2008

Olipa kerran

Maanantain valtuuston kokous oli meille odotetun kaltainen. Rantakokko valittiin kaupunginjohtajaksi ja hallituspaikat jaettiin ilman äänestystä niin, että hallitukseen tulivat myös Vihreät ja Vasemmistoliitto. Nyt saa uusi kaupunginjohtaja todistaa pätevyytensä. Ainakaan minä en ole niistä ansioista kovinkaan vakuuttunut.

Paikallinen sanomalehti lyttää taas Demarit ja Keskustan. Ei mitään hyvää sanottavaa päätoimittajalla. Olisi kaiketi mielenkiintoista tietää, miten sujuvasti ja selkeästi menivät Kokoomuksen vastaavat valinnat. SDP on ainakin ollut valinnoissaan kautta ”järjestökoneiston” täysin yksimielinen. Pistäkää paremmaksi.

***************

Salon kaupunki haluaa olla viherkaupunki. Ilmeisesti kaikilla tasoilla ei ole oikein ymmärretty vihreyden merkitystä. Se on muutakin kuin keskustaajamaa ympäröivä maaseutu. Kovinkaan ystävällisesti ei kaupungissamme suhtauduta esimerkiksi LED-valaistukseen. Luojan kiitos, edes sivistystoimessa tämän valaistustekniikan salat ymmärretään.

***************

Perniöntien liikenneympyrä on valmistunut poliisilaitoksen kulmalle. En tiedä, itkeäkö vaiko nauraa. Liikenne on ennennäkemättömästi tukkeessa joka ikinen aamu ja kaikista suunnista. Toisen kaistan poistaminen Perniöntieltä ei tainnut olla kovinkaan fiksu veto. Nyt liikenne ei suju ollenkaan. Jos tähän pyrittiin, niin onnittelut. Mutta jos ei, niin korjatkaa tilanne ja vähän äkkiä! Ehkä tämä tekee Salosta suurkaupungin – ruuhkahan se olla pitää.

Monday, November 10, 2008

Huutelua kylillä

Tänään on ensimmäinen valtuustoni. Jännittää! Eikä varmaan turhaan, sillä kokouksesta tullee pitkä ja äänestysten täyteinen.


Illan kokouksen mielenkiintoisimpia asioita on varmastikin kaupunginhallituksen valinta. Ylpeänä voin sanoa, että omassa puolueosastossani ehdokkaamme nimettiin yksimielisesti, ilman äänestyksiä, vaikka muutakin on taas kylillä huudeltu. Ylipäänsä on omituista, miten puhutaan toisten asioista, niin kuin niistä jotain oikeasti tiedettäisiin. Kyseessä on aina toisen käden tieto, sillä tuskin kukaan ulkopuolinen on kokouksiimme osallistunut. Ainakaan allekirjoittanut ei ole huomannut. Kiistämättä on tietenkin mielenkiintoisempaa spekuloida muiden puolueiden asioilla niistä tietämättä. Silloinhan voi itse lisäillä mieleisensä mausteet joukkoon ja kertoa hyviä tarinoita kunkin puolueen tilasta. Uskokoon ken tahtoo.


Kannattaisiko huutelijoiden kuitenkin ottaa ensin selvää, mikä on asioiden oikea laita ennen kuin hötkyillään?

Tuesday, November 04, 2008

Voi elämän kevät

Kaikenlaista sitä elämässä eteen sattuukin. Sunnuntaina, mennessäni ensimmäiseen puolueiden väliseen neuvotteluun, tiesin SDP:n menevän niihin avoimin kortein. Myös Kokoomus ja Keskusta tekivät samoin. Vehkeilystä voi tällä kertaa syyttää aivan muita tahoja. En uskonut tätäkään päivää eläväni, jolloin Vasemmisto ja Perussuomalaiset istuvat samalla puolella pöytää. Antero Leppänen pohtii aihetta omassa blogissaan.

Valtuustokausi ei siis ala mitenkään suotuisissa olosuhteissa, kun ensimmäisessä kokouksessa äänestellään suhteellisesti. Se siitä kaikkien välisestä yhteistyöstä sitten. Itse olen edelleen sitä mieltä, että paras tulos olisi saavutettu neuvottelemalla. Neuvottelun lähtökohta on kuitenkin se, että on olemassa tavoitteita, joita tarvittaessa voidaan tarkistaa. Neuvottelut ovat siis toistaiseksi ohi, kuten SSS jo aamulla uutisoi.

Oman puolueosastoni kokous on torstaina. Siitä tulee mielenkiintoinen!