Tuesday, February 25, 2014

Ruokala ja purkulupa

Salon kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 10.2.2014 vastausta Pro Rantakivet ry:n kirjeeseen, jossa yhdistys oli anonut käyttöönsä Kiffarin tiloja vuoronjakoperiaatteella. Pykälän esittelytekstissä todetaan seuraavaa:


"Pro Rantakivet on valmis koordinoimaan yhdistysten tilan
käyttöä. Aloitteessa esitetään, että vuokra voitaisiin jakaa yhdistysten ja
kaupungin kesken. Mahdollinen kulttuurikoordinaattori voisi toimia
yhdistyksen esityksen mukaan Kiffarin tiloissa. Toisena vaihtoehtona
yhdistys esittää Tehdaskatu 1:ssä sijaitsevan ns. ruokala-rakennuksen
luovuttamista yhdistyksen käytttöön. Yhdistys on valmis remontoimaan tilan
ja ottamaan lainaa tähän tarkoitukseen. Yhdistys esittää, että kaupunki
vuokraisi rakennuksen pitkällä vuokrasopimuksella yhdistykselle.

Tekninen lautakunta on päättänyt 10.8.2010 § 174, että tontilla sijaitsevat

Heikolan talo ja ns. ruokala-rakennus puretaan. Vuoden 2014
talousarvioon on varattu määrärahat rakennusten purkamiseen.
Purkutyöstä on vireillä kilpailutus siten, että työn pitäisi olla valmis kuluvan
vuoden toukokuussa.
Kiffari on kotihoidon käytössä. Vanhuspalveluiden antaman selvityksen
mukaan tilojen antaminen ulkopuolisten käyttöön illalla on ongelmallista
tietosuojan takia, koska kyseessä on yhtenäinen tila, jossa kotihoidolla ei
ole erillisiä huoneita vaan kaapistoilla jaettuja ”loosseja”. Hoitajat käyttävät
tilaa iltaisin ja tietosuojaa ei näin ollen pysty takaamaan. Kiffarista ei näin
ollen ole mahdollista saada käyttövuoroja"


Kaupunginhallituksessa Eeva Koskinen(vihr.) esitti, ettei ruokalarakennusta pureta, vaan yhdistyksen kanssa neuvotellaan rakennuksen jatkokäytöstä. Keskustelun kuluessa kysyin hallituksessa läsnäolevilta virkamiehiltä, että onko ruokalarakennuksen osalta käyty keskustelua tämän kirjeen yhteydessä. Saimme vastauksen, että keskusteluja on käyty mm. ruokalarakennuksen kustannuksista ja viime aikoina yhdistyksen kiinnostus on kohdistunut vain Kiffariin. Asialla olisi todennäköisesti ollut paremmat mahdollisuudet tulla tutkituksi, mikäli esitys olisi ollut kirjeen vastauksen uudelleenvalmistelu. Edustan sitä koulukuntaa, joka haluaa päättää asiat valmistelusta ja näin pitää mielestäni aina toimia. Purkuluvan peruminen ei ole mikään ilman valmistelua tehtävä päätös.

Kaupunginhallitus ei siis kokouksessaan päättänyt, että rakennus puretaan, vaan vastasi Rantakivien kirjeeseen. Kirjeessä todetaan, että kaupunki ja Rantakivet jakaisivat Kiffarin vuokran. Ruokalarakennus esitetään toiseksi tilavaihtoehdoksi ja tulkitsen niin, että samat ehdot pätisivät tähänkin eli kaupunki olisi toisena maksajana rakennuksen ylläpidossa.

Ruokalasta on katkaistu vesi-, kaukolämpö- ja sähköliittymät, jotka ennen kulkivat rakennukseen Heikolan talon kautta. Nyt tontin kahteen käytössä olevaan rakennukseen esim. kaukolämpö tulee vanhan rahatoimiston(sininen rakennus Mariankadun varrella) kautta, eikä sitä ole mitoitettu enää lämmittämään ruokalaa. Kaikki liittymät siis pitäisi hankkia uudelleen ja jo pelkästään tämä on tuhansien eurojen kustannus(hiharavistus, ei fakta). Olisiko tämä yhdistyksen vai kaupungin kustannettavaa?

Vanhan rakennuksen saa varmasti rahalla korjattua, mutta korjaustöissä on otettava huomioon mm. työsuojelun määräykset jne, mikäli kaupunki omia toimintojaan ruokalaan siirtäisi. Ja jälleen oltaisiin kaupungin kukkarolla? Kaupungilla ei ole toimintoja, joita rakennukseen siirrettäisiin Rantakivien rinnalle. Rakennuksen kunnosta on varmasti monenlaista mielipidettä, mutta korjaaminen nykynormien mukaiseksi maksaa joka tapauksessa aimo tukun rahaa.
Ruokalarakennuksen säilyttämisen puolesta ollaan keräämässä adressia. Allekirjoittanut  on mukana kh:n pj. Viitasen kanssa vastaanottamassa sitä ensi viikon maanantaina. Samana iltana kokoontuva kaupunginhallitus todennäköisesti keskustelee myös adressiin liittyen jatkotoimista. Käsittääkseni valmiutta on neuvotella yhdistyksen kanssa, mutta ruokalan säilyttämisestä ei saa aiheutua euron euroa kustannusta Salon kaupungille. Yhdistyksen on sitouduttava huolehtimaan kaikista talon kustannuksista ml. veden, lämmön ja sähkön uudelleenkytkentä.