Friday, July 09, 2010

Pää pensaaseen ja hyvää kesää

Ennen kesätaukoaan eduskunta päätti kahden uuden ydinvoimaluvan myöntämisestä. Asia herätti paljon keskustelua ennen ja jälkeen. Päätös oli eittämättä merkittävä ja koski monia sukupolvia, mutta mahtunee tähän vaalikauteen vaikeampiakin asioita.

Ydinvoima herättää tunteita varmasti kaikissa kansalaisissa. Harva tosin lienee vihkiytynyt aiheeseen ihan todenteolla. Aiheeseen on helppo ottaa kantaa ihan tunnepohjalta. Itsellänikin asia nostaa ensiksi karvat pystyyn. Suurin paheksunnan herättäjä on jätteen loppukäsittely. Asiaa tarkemmin pohdiskeltuani mielipiteekseni on kuitenkin muodostunut yhden uuden ydinvoimalan tie. Vaikka energiapolitiikan pääpaino tulee olla uusiutuvissa energioissa ja energian säästössä, mielestäni tarvitsemme edelleen ydinvoimaa.

Suomi tuo tuon yhden voimalan verran sähköä ulkomailta, suurimman osan Venäjältä. On pään pensaaseen laittamista, mikäli omaa vaihtoehtoa kotikutoisen sähköntuottamiselle ei ole olemassa. Näen turvallisempana tuottaa sähkön kotimaassamme, valvotuissa oloissa, kuin jossain, mistä emme tiedä mitään. Jos olemme valmiita ja halukkaita ydinsähköä käyttämään, tulee meidän olla valmiit ottamaan vastuu myös jätteen loppusijoituksesta. Miksi meidän tuotannostamme johtuvat jätteet pitäisi haudata jonnekin muualle? Tai miksi meidän kuluttamamme sähkö pitäisi tuottaa muiden maiden ydinvoimaloissa ja jätteet haudata sinne? Poissa silmissä, poissa mielestä.

Ydinvoimakeskustelu on sisältänyt ajoittain jopa hieman huvittavia piirteitä. Ihmiset kommentoivat ensin keskustelua vaatimalla vaikkapa sähkönsäästöä ja ryhtyvät sitten ajamaan partaansa sähkökoneella tai lämmittämään sukkiaan sähköllä. Sähkö tulee seinästä, eikä sitä sen enempää tarvitse miettiä? Tämä sama porukka on myös todennut yleisessä jätekeskustelussa, että mitään ongelmaa ei ole, kunhan lakataan tuottamasta jätettä. Tuskin edes päivän eläminen kaupunkielämässä, tuottamatta jätettä, on kovin helppoa.

Eduskuntavaaleissa 2011 kuun alussa tehdyllä ydinvoimapäätöksellä ei ole minun äänestyskäyttäytymiseeni mitään vaikutusta. Kukaties siksi, että mielipiteeni on yhteneväinen ehdokkaani kanssa.

Nyt toivotan kaikille oikein hyvää kesää! Vietän muutaman viikon lomaa ja palaan taas areenalle. Kesällä sähkönsäästökin on helpompaa. :)