Wednesday, July 25, 2012

Kahden kerroksen väkeä

Aamun lehti uutisoi Salon työttömyystilanteen heikentymisestä. Ei hyvältä näytä. Viime vuodesta työttömyys on edelleen jatkanut kasvuaan, eikä helpotusta näy. Saman aikaisesti on avoimien työpaikkojen määrä pudonnut 400:sta 250:een. Tänään klo 9.28 työvoimahallinnon mol.fi -sivustolla avoimia paikkoja 77, joista parisenkymmentä telemarkkinoinnin parissa. Tämän alan työpaikat ovat tuntuneet lisääntyvän sitä mukaa, kun työttömyys on kasvanut.

Viimeisin oman vierailuni työvoimatoimistoon oli pari viikkoa sitten. Kohta kaksi vuotta virastossa vierailtuani, en ole saanut kummoistakaan apua työnhaussa. Muutama kehotus hakea työpaikkaa, yksi työvoimapoliittinen koulutus, jonne hain omaehtoisesti sekä kerran kolmessa kuukaudessa piipahdus uusimaan työnhakua ja kertomaan tilanteesta: "kyllä, olen hakenut aktiivisesti töitä ja ei, ei ole tärpännyt." Tervetuloa taas lokakuussa.

Viimeisimmän tapaamisen virkailijan kanssa käymäni keskustelun perusteella lienee perusteltu pelko, että putoan syyskuussa työmarkkinatuelle. Kaupunki on ollut suuri pitkäaikaistyöttömien työllistäjä, mutta taloustilanne on nyt sen kaltainen, että tämäkin vaikeutuu. Ongelmallista tilanteessa on se, että jokainen yli 500 päivää työttömänä ollut maksaa kaupungille sakkoa, joka siis suurenee, mikäli työllistämistoimenpiteitä ei pystytä tekemään.

Samainen aamun lehti kirjoittaa myös Uudenkaupungin  hyvistä uutisista. Samassa uutisessa kerrottiin, että Salon Nokian tehtaalta irtisanotuille saattaa tulevaisuudessa löytyä töitä autotehtaalta. Siis Nokialta irtisanotuille. Muuntokoulutuksen maksaisi valtio.

Ei ole ensimmäinen, eikä varmaan viimeinenkään kerta, kun Nokian entiset työntekijät ovat täysin eri asemassa muihin työttömiin nähden. On omat työvoimahallinnon ihmiset päivystämässä tehtaan tiloissa, väläytetään kaupungin työmatkatukea niille Nokialaisille, jotka siirtyisivät työskentelemään pääkaupunkiseudulle jne. Vaikka tarkoitus on jalo, on asiasta tullut useampi palaute. Salossa on tällä hetkellä a- ja b-luokan työttömiä tai ainakin siltä julkinen keskustelu välillä tuntuu.

Salosta on viimeisen neljän vuoden aikana kadonnut tuhansia teollisia työpaikkoja. On loppunut niin Aspocomp kuin Loglift sekä monia pienempiä. Irtisanottuja on niin raskaan metalliteollisuuden kuin palvelusektorinkin työntekijöissä. Silti suurin huoli kaikilla tuntuu olevan niistä, jotka ovat työskennelleet Nokialla.

On totta, että Nokian irtisanottuja on määrällisesti paljon ja se tulee vaikuttamaan kaupunkiin kaikin tavoin. Mutta niin vaikuttavat nämä kaikki muutkin, joita on määrällisesti yhtä paljon kuin Nokialta irtisanottuja. Yli vuoden työttömänä olleet ovat ihan muita kuin ne, jotka ovat tänä vuonna saaneet irtisanomisilmoituksen. Suuri huoli pitäisi nyt olla niistä, joita uhkaa täysi tippuminen työmarkkinoilta.

Wednesday, July 18, 2012

Kesäloman aamukahvikirjoitus

Kaupunginvaltuutettu Ismo Saari(kesk.) kirjoittaa päivän Salon Seudun Sanomissa siitä, miten Salon kaupungin tulisi talouttaan tasapainottaa. Ei lomautuksilla, ei palveluverkkoa supistamalla, vaan leikkaamalla henkilökohtaista palkanlisää sekä tarttumalla kiinni organisaatioon. Bingo.

En voisi olla Saaren kanssa enempää samaa mieltä siitä, että lomautukset ovat väärä keino hakea säästöjä. Lomautukset ovat vähän kuin housuihin pissaamista talvipakkasella - lämmittää ehkä hetken, mutta kohta on entistä kylmempi. Lomautuksiin ajauduttiin pakon sanelemana, kun muista keinoista ei löydetty sopua työntekijäjärjestöjen kanssa. Vallitsevassa tilanteessa päätös oli oikea. Ei toivottu, mutta välttämätön. Hallituksella ei ollut enää käytettävänä muuta korttia.

Luottamushenkilöjohto on lähtenyt koko ajan siitä, että säästöt tulisi hakea vapaaehtoisin toimin. Oma ryhmämme on käsitellyt asioita ensimmäisen kerran tammikuussa ja ollut koko ajan samaa mieltä. Tämä tie nousi kuitenkin pystyyn. Kuten Saari varmaan tietää, henkilökohtaista palkanlisää ei voida työnantajan yksipuolisella päätöksellä leikata. Leikkaukseen vaaditaan sopimusratkaisu, jota ei saavutettu.

Yhtä kaikki Salon kaupungissa on tehty virheitä kuntaliitoksen jälkeen. Mm. palkkojen harmonisointi ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Olen useaan otteeseen sanonut, että kaupungissa tulee ottaa tarkasteluun myös harmonisoinnin yhteydessä luodut palkkakorit ja tehtäväkohtaiset palkat. Jos virheitä on tehty, ne pitää korjata. Pitkällä aikavälillä tehtäväkohtaisten palkkojen korjaaminen tuo säästöä, vaikkei se tällä hetkellä kenenkään palkkaukseen vaikutakaan.

Mitä tulee organisaation uudistamiseen, niin sekin on käynnissä. Uuden organisaatiorakenteen on määrä tulla päätettäväksi vielä tänä vuonna. Tuon uudistuksen näen  toimialojen välisiä rajoja madaltavana ja sitä kautta  päästään kiinni niihin kohtiin, joissa organisaatio on mahdollisesti ylimiehitetty. Olen hieman ihmeissäni, jos kaikki valtuutetut eivät tiedä organisaatiouudistuksen olevan käynnissä.

Lopuksi on pakko todeta, että kaupungin taloutta ei paikata hallintoa keventämällä. Se on keino muiden joukossa. Vaikka koko hallinto lakkautettaisiin, ei talous olisi tasapainossa.