Friday, November 30, 2012

Liian halpa ollakseen totta?

SSS uutisoi tänään, että Salon Sote-lautakunta ei tartu oikopäätä Attendon tarjoukseen tilojen vuokraamisesta. Lisäksi uutisessa kerrotaan, että selvitys halutaan myös muilta yrityksiltä. Varmaan kaikki meistä haluavat vanhuksille hyvät, uudet ja asianmukaiset tilat, mutta keskiviikkoisella esityslistalla olleessa tekstissä on mielestäni monta epäilyttävältä haiskahtavaa kohtaa.

Ensimmäinen epäilyksen herättäjä on puolta halvempi vuokra kuin nykyisissä vanhoissa tiloissa Pahkavuoressa. Joko kaupungin sisäiset vuokrat ovat pahasti pielessä tai Attendo on heittänyt lautakunnalle täkyn, johon on helppo tarttua. Mitä sitten, kun vuokra nouseekin hetken päästä uusiin ulottuvuuksiin? Kaupungin on vain pakko maksaa, kun omia tiloja ei enää ole.

Lehtijutussa todetaan, että kaupunki on kiinnostunut vain seinistä. Lautakunnan esittelytekstissä todetaan kuitenkin, että Attendo tuottaisi niin ruoka-, siivous- kuin pyykkipalvelunkin, joista maksetaan sopimuksen mukainen hinta. Sama kysymys kuin vuokran kanssa: mitä sitten, kun hinnat nousevat? Valitettavan kyynisenä uskon monikansallisen jättiyhtiön pesevän Salon kaupungin 6-0 sopimusten luonnostelussa.

Kolmas kohta liittyy viime syksynä tehtyihin päätöksiin Särkisalokodin ja Kajalakodin suhteen. Tuolloin meille vakuutettiin, että lakkauttamispäätösten jälkeen tullaan toimeen olemassa olevilla paikoilla. Nyt oltaisiin kuitenkin perustamassa kahdeksan tehostetun palveluasumisen paikkaa lisää. Väistämättä herää kysymys, onko luottamushenkilöitä johdettu harhaan paikkojen riittävyyden suhteen. Tai sitten ollaan lopettamassa vielä jotain muutakin yksikköä, jonka asukkailla tuo kahdeksan lisäpaikkaa täytetään. Joku ei nyt täsmää.

Esityslistalla mainitaan myös, että A-klinikkasäätiö on kiinnostunut koko Pahkavuoren tilakokonaisuudesta. Kiinnostus ei ole varmuutta. Mitä sitten, jos meillä onkin taas tyhjää tilaa neliökaupalla? Kaupungin kulut tätä myötä vain lisääntyvät vrt. nuorisotilan vuokraaminen, josta säästöjä tulee, kunhan joskus tyhjäksi jäävät kiinteistöt myydään.

Aiemmin asiaa käsitelleessä lehtijutusta Attendon edustaja totesi, että yritys tarvitsee kaupungin rinnalleen pienentääkseen riskiään. Muistuttaa vähän tuota talouskuplan puhkeamista, jossa voitot menevät sijoittajien taskuun, mutta riskit kantaa veronmaksaja. Saman lehtijutun mukaan Attendo maksaa veronsa Suomeen. Googlettamalla yritystä, löytyy linkit niin AVI:n huomautuksiin kuin yhtiön tarjoamaan verosuunnitteluapuun lääkäreille.

Mikäli pää yrityksille tätä kautta avataan, niin se on silloin auki. Hetken päästä meille tullaan esittämään, että koko palvelu pitää ostaa Attendolta. Olen hieman kummissani siitä, että kaupungin on ollut tuhottoman vaikea tehdä yhteistyötä mm. yhdistyksen pyörittämän Ilolansalon kanssa, mutta monikansallisten yritysten kelkkaan oltaisiin hyppäämässä lähes tuosta vain.

Toivon todellakin pidempää aikalisää kuin kahden kokouksen välinen aika tämän asian perusteelliseen pohdintaan ja selvittelyyn. Lopuksi täytyy todeta pettymykseni poukkoilevaan päätöksentekoon. Viime syksyn palveluverkkopäätöksen jälkeen on jo yritetty lakkauttaa kaksi koulua(Svenska skolan ja Montessoriopetus) sekä nyt Pahkavuoren ryhmäkoti. Ehkä valta näissä asioissa pitäisikin olla kaupunginvaltuustolla?

Monday, November 26, 2012

Työllistämisprosessi

Salon kaupungin myllerrys jatkuu ensi vuonnakin ja sitä seuraavana. Varmaan koko valtuustokauden saamme elää erinäisten epävarmuustekijöiden ikeessä. Kaupunginvaltuusto nuiji pari viikkoa sitten kiinni noin seitsemän miljoonan euron henkilöstösäästötavoitteen.

Organisaatiouudistus on laadittava vuoden ensimmäisten kuukausien aikana. En halua, että sille käy kuten hallintosäännölle, josta tehty esitys viipyi matkalla aina ties minkäkin tekosyyn varjolla. Ensin hallintosääntötyöryhmää ei kutsuttu koolle, koska prosessien kuvaaminen oli kesken. Prosessien kuvaaminen on edelleen kesken, vaikka työtä on nyt tehty kohta neljä vuotta. Välillä pistää ihmetyttämään, miksei mikään valmistu.

Kaupunginjohtaja olisi halunnut ulkopuolisen konsultin valmistelemaan organisaatiouudistusta. Tämä kielii siitä, että kaupungin organisaatiosta puuttuu joko osaaminen tai uskallus muutosten tekemiseen. Veikkaisin jälkimmäistä. Virkamiehistö on lojaali toisilleen, eikä halua esittää kaverin tuolia heilutettavaksi. Jos virkamiesjohto ei kykene muutosten tekemiseen, on asiaan otettava vahva luottamushenkilöohjaus.

Järkevä organisaatio ja optimaalinen palveluverkko tulevat tuomaan pysyviä säästöjä kaupungin menoihin. 

Lomautusten toimimattomuus on tullut tämän syksyn aikana huomattua, joten ne tuskin ovat vaihtoehtona henkilöstösäästöjä etsittäessä. Lomautukset ovat aiheuttaneet ongelmia mm. kaupungin työllistämistoimissa. Emme ole enää kyenneet työllistämään pitkäaikaistyöttömiä, joten Kelalle maksettava "sakko" on kasvussa. Kysymys kuuluu, onko järkeä lähteä edes yt-neuvotteluihin?

Ensi vuonna tulee kiinnittää erityistä huomiota työllistämiseen, jotta saamme pitkäaikaistyöttömille töitä sekä sakkomaksut kuriin. Työllisyydestä huolehtiminen on kaupungille hyödyllistä monestakin näkökulmasta: verotulot kasvavat ja myös toimeentulotuen tarve pieneneeole, kun henkilö pääsee palkkatuettuun työhön.

Salossa Kelalle maksettavat maksut ovat olleet aina korkeat. Jopa silloin, kun meillä meni vielä hyvin, roikotimme pitkäaikaistyöttömiä kortistossa sen sijaan, että olisimme tehneet työllistämistpanostuksia. Miten voisikaan olettaa meidän kasvaneen työllisyysosaajiksi, kun emme ole sitä ikinä osanneet. Vai oliko niin, että rikkaan kaupungin tarvinnut välittää satojen tuhansien ylimääräisistä laskuista? Rahaa oli, joten oli aivan sama, minne sitä käytettiin?

ps. Olen muuten sitä mieltä, että seuraavan hallintosääntötyöryhmän puheenjohtajaksi tulee valita luottamushenkilö, jotta seuranta tulee hoidettua, eikä joka käänteessä vedota tekosyihin keskeneräisistä prosesseista sun muusta.

Lisäksi olen sitä mieltä, että Salon ei tule antaa Attendolle pikkusormeaan yhteisten tilojen muodossa. Siinä voi mennä koko käsi.


Monday, November 19, 2012

Lapsen oikeus

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on puhuttanut meitä demareita ainakin Varsinais-Suomessa viimeisen viikon aikana. Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta esitti oikeuden rajaamista siten, että oikeus päivähoitoon olisi vain puoli päivää niillä perheillä, joissa vanhempi/vanhemmat ovat kotona. Piia Elo ja Heli Paasio tyrmäsivät ajatuksen nopeasti. SDP:lla on myös puolueena vahva kanta asian puolesta.

Piian ja Helin näkemykset on helppo allekirjoittaa. Päivähoitoa tulisi ensisijassa kehittää siihen, että työn ja perhe-elämän yhdistäminen olisi mahdollisimman helppoa. Maksujärjestelmän kannustavuus on mielestäni avain siihen, että päivähoidon resurssipulaan saadaan vastattua. Joustamaton maksujärjestelmä ei kannusta lyhyempään hoitopäivään tai osapäivähoitoon.

Tuntiperusteisen maksun käyttöönotto olisi hyvä alku joustavamman järjestelmän luomiseksi. Maksuperusteiden määräytyminen siten, että siitä löytyy kannustavia elementtejä lyhyempään hoitopäivään tai lyhyempiin hoitoviikkoihin. 

On totta, että neljässäkin tunnissa ehtii hoitaa työnhaun, mutta joustamaton järjestelmämme huolehtii siitä, että lapsen hoitoaikoja ei noin vain muuteta vaikkapa työhaastattelun sattuessa sovitun hoitoajan ulkopuolelle. Entä jos työt pitäisikin aloittaa jo ylihuomenna ja kunnalla on osoittaa kokopäiväinen hoitopaikka vasta kahden viikon päästä?

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen nousee keskusteluun yleensä taloudellisuuden näkökulmasta. Samassa keskustelussa ne työttömät, joiden lapsi on päivähoidossa leimataan yleensä sohvalla jalat pystyssä makoileviksi vätyksiksi, jotka eivät edes yritä löytää töitä. Tai sitten lapsi viedään päivähoitoon ihan vaan päästäkseen lenkille. Salaisuus: työttömyysaikana kävin lenkillä silloin, kun lapseni oli päivähoidossa. Yksinhuoltajana se oli ainoa aika, jolloin se oli mahdollista. Ellen sitten haluaisi huolehtia jaksamisestani vain joka toinen viikonloppu.

Päivähoito-oikeuden rajaamista esittävät tahot kertovat yleensä myös, että oikeus päivähoitoon pitää olla niillä, joiden sosiaalinen tilanne niin vaatii. Äkkiseltään tulee ajatus, että tällaisen järjestelmä synnyttäisi jälleen yhden byrokratian portaan. Kuka on kelvollinen päättämään siitä, kenen lapsen tilanne vaatii oikeuden päivähoitoon? Kuinka huonosti kotona pitää mennä, jotta oikeus myönnetään?

Keskustelusta saa myös sen kuvan, että ympäri vuoden päiväkodissa viettävät lapset ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus. Ainakin omassa tuttavapiirissäni lapset pyritään pitämään kotona aina, kun vanhemmatkin ovat kotona vapaapäivillä tai lomalla. Mikäli marginaaliryhmän käytös johtaa keskusteluun koko päivähoito-oikeuden rajaamisesta, ollaan hivenen väärillä raiteilla.

Päivähoito on ennen kaikkea lapsen oikeus. Lapsella on oikeus myös vanhempiensa aikaan. Vanhempien velvollisuus on huolehtia siitä, että lapsella on oikeus lomaan ja vapaapäiviin päivähoidosta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei muuta niiden vanhempien käytöstä, jotka itse lomailevat viedessään lapsen hoitoon.




Thursday, November 15, 2012

Verkoilla

Saunat ovat kuumentaneen Salon valtuustoa ainakin kahdesti tämän valtuustokauden aikana. Ensin kyse oli yksityisessä omistuksessa olevan saunan kohtalosta ja viimoisin vääntö käytiin Varvojärven saunasta. Ensimmäiseen saunaan liittyvä päätöksenteko kuului valtuuston päätösvaltaan, mutta kakkoskohdissa luisui kyllä mopo väärälle raiteelle.

Vastaavanlainen vääntö käytiin aikanaan Perniön lukion rehtorin tehtävästä, jonka valitseminen ei todellakaan ole kaupunginvaltuuston asia. Huomionarvoista on, että keskustelut on käyty budjetin yhteydessä, jolloin todellisuudessa vain lisätään tai otetaan pois määrärahoja. Perniön lukion rehtorista keskusteltaessa napattiin pois määräraha, jolla olisi voinut palkata lukioon oman rehtorin, mutta valintapäätöstä lautakuntaan tuotaessa virkamiehistön kanta olikin, että valtuusto oli päättänyt, että rehtorin tehtävät ottaa hoitaakseen Salon lukion rehtori.

Eihän se nyt  hyvänen aika niin mennyt. Päätös oli ottaa pois määräraha, jolla voidaan palkata lukiolle oma rehtori. Se, kenen alaisuuteen Perniön lukio siirtyy, jäi lautakunnan ratkaistavaksi.

Valtuusto sitoi maanantaisella päätöksellään lautakunnan kädet Varvojärven saunan suhteen, muille saunoille lautakunta voi tehdä ihan mitä tahansa. Asian valmistelu oli puutteellista, eikä mistään käynyt ilmi, että koko saunaa ollaan edes harkittu lakkautettavan. Asiasta ei oltu päätetty lautakunnassa, vaan se sisältyi kaupunginjohtajan hallitukselle tuomaan esitykseen. Tosin papereissa saunojen lukumäärä on ensi vuonna täsmälleen sama kuin tänäkin vuonna.

Miksi valtuusto sitten äityy keskustelemaan saunoista? Budjettikeskustelussa tulisi tehdä vain määrärahalisäyksiä. Vallitsevassa sitovuustasossa lautakunta voi toimialansa sisällä siirtää rahoja ilman erillistä valtuuston päätöstä. Toimialat toimivat budjettinsa rajoissa ja teoriassa on edelleen mahdollista, että Varvojärven sauna lakkaa olemasta. Tai sitten joku muu seitsemästä saunasta, koska niihin varattu määräraha on edelleen noin 16 000 euroa pienempi kuin viime vuonna.

Jo kaksi kokoomuksen uutta valtuutettua on ottanut kantaa hallintosääntöön. Heidän mielestään valtuustolle pitää tuoda päätettäväksi kaikki yksittäiset palveluverkkopäätökset. Olen eri mieltä. Mielestäni valtuuston tulee päättää palveluverkosta kokonaisuutena, mutta yksittäiset päätökset tekee lautakunta. Palveluverkkoa ei voi tarkastella yksikkö kerrallaan, ja vaikka yksi selvitys on viime vuonna päätetty ja tehty, en ole ihan varma siitä, onko kokonaisuus hallinnassa.

Hallintokuntien välinen yhteistyö on puutteellista, mikä osaltaan vaikeuttaa palveluverkon uudistamista. Mielestäni vihreiden Kaisa Saarinen toi valtuustossa esiin hyvän näkökulman palveluverkkoon, kun hän totesi, että verkon kehittämisessä tulee ottaa huomioon kunkin alueen erityispiirteet. Se, mikä toisaalla on ykkösasia, on jossain muualla aivan toisilla sijoituksilla.

Joka tapauksessa valtuustossa tuli ilmi, ettei palveluverkon uudistaminen tule olemaan mikään pikkujuttu. Uudistaminen tarkoittaa paitsi uudelleenjärjestelyjä, myös supistamista. Se on pakko rehellisesti todeta. Supistaminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että palvelut lakkautetaan maaseudulta, vaan myös keskustaajaman osin  hajanaista verkkoa tulee tarkastella. Täällä välimatkat ovat kaikken lyhimmät ja niitä pääsee kulkemaan myös ilman autoa.

Palveluiden uudelleenjärjestely saattaa vaatia investointeja ja onkin tarkasteltava kokonaisuutta. Välillä investointi saattaa olla kannatava juuri kustannussäästöjen vuoksi. Tällaiseen tarkasteluun on halukkuus ollut vähäistä ja on keskitytty näpertämiseen. Jotta kaupungin talous saadaan tasapainoon ja menot katettua tuloilla, on saatava aikaan pysyviä, suuria muutoksia. Muuten ei yhtälö onnistu.




Tuesday, November 13, 2012

Kuin Haminan kaupunki

Eilen lyötiin lukkoon Salon kaupungin budjetti 2013. Muutamia omia havaintojani valtuuston kokoukseen liittyen.

1) Valtava keskustelu käytiin tämän vuoden lisämäärärahoista. Määrärahaylitysten tullessa valtuustoon ei kuitenkaan ole oikein mitään tehtävissä. Asiaan pitäisi jo tarttua aikaisemmin. Nykymeno tuntuu hieman hälläväliä-asioidenhoidolta, jossa määrärahat ylittyvät, mutta asiaan ei tartuta. Ei ole edes halua.

2) Veroprosentti määrättiin tasolle 19.75. Suurempaa korotusta halunneet laupiaasti kertoivat pöntössä, ettei veronkorotus tarkoita sitä, että rahat laitetaan lisäkustannuksiin, vaan otetaan vain vähemmän lainaa. Katin kontit, paljastui myöhemmässä vaiheessa.

3) Opetustoimen budjettiin tehtiin kuudessa minuutissa yli neljän miljoonan lisäysesitykset ja niiden kaaduttua alettiin väittää SoMessa, että valtuusto päätti lomauttaa myös 2013. Kyllä oli melkoinen sekametelisoppa, jonne oli eksynyt vissiin jotain muutakin kuin meteleitä. 

4) Valtuutetut eivät ole edes neljän vuoden jälkeen oppineet, missä kohtaa talousarvioon tehdään määrärahamuutoksia koskevat muutokset. Niitä tehtiin milloin tekstissä ja milloin perusteluissa. Pah.

5) Valtuuston päätösvaltaan ei kuulu päättää Varvojärven saunasta, vaan määrärahoista, joilla lautakunta toimintaansa pyörittää. Vaikka saunan lopettaminen olisi ollut minustakin väärin, ihmettelen, miksi keskustelu lähti taas sauna-aiheeseen. Asiassa suurimmin minua häiritsi se, että valmistelu oli salamyhkäistä, eikä meille missään budjettikirjan sivuilla kerrottu, että saunan lakkautus on yksi syy vähemmille kuluille. Avoimmutta! Ja oikeasti valtuusto ei päätä lukion rehtoreista tai saunoista. Ei vain päätä. Niistä ratkaisuvalta on siirretty ao. lautakunnille.

6) Katja hoiti varsin sekavaa kokousta mallikkaasti. Varsin sekava se oli siksi, että ei taaskaan oltu aivan kartalla siitä, miten kirjaa luetaan. En tiedä, kuinka selkeästi se pitäisi kirjoittaa, jotta kokouksen kulku siitä helpottaisi.

Kaiken kaikkiaan allekirjoittaneelle varsin merkittävä kokous. Jääköön se toiseen kertaan.

Monday, November 05, 2012

Kenttää kyydissä

Kohta on tämän valtuustokauden viimeisen budjettikäsittelyn aika. Viikon päästä maanantaina naulataan kiinni vuoden 2013 budjetti, joka on karua luettavaa. Leikkauksia, henkilöstösäästöjä ja minimiin vedetyt investoinnit.

Investointien osalta suurta haloota herättänyt liikenneympyrä poistui suunnitelmista kaupunginhallituksen käsittelyssä. Urheilupuiston saneeraus sen sijaan jäi ohjelmaan, vaikka on sekin herättänyt kuntalaisissa suuria tunteita. En ole ihan varma, ovatko kaikki kriitikot käyneet kentällä viime vuosina, koska osasta lausuntoja saa sen kuvan, että nyt oltaisiin investoimassa priimakuntoiseen kenttään.

Kenttä on huonossa kunnossa sekä nurmikentän että yleisurheilun suorituspaikkojen osalta. Syyssateilla on enää turha kuvitella voivansa pelata jalkapalloa yläkentän nurmella, joka muistuttaa sateella ennemminkin lampea kuin nurmikkoa. Kenttä ei läpäise vettä.

Pelit on siis siirretty alapuolen keinonurmelle, joka on jo nyt riski pelaajille. Alusta ei enää ole sovelias pelaamiseen edes vanhimmille junioreille. Kolmen talven jälkeen, joilloin kenttä on tarkoitus uusia, matto tuskin on sovelias enää nuoremmillekaan junioireille ja on turha puhua sen siirtämisestä yhtään minnekään. Jo tulevana talvena seurat joutuvat miettimään, missä harjoittelu tapahtuu, koska kenttä ei enää ole turvallinen.

Urheilupuiston saneerauksessa lähtökohtana on kääntää keinonurmi samaan suuntaan kuin ylänurmikin on. Tämä tarkoittaa sitä, että myös kentän alla oleva lämmitysputkisto käänntetään, jolloin investointi kaupungille on huomattavasti kalliimpi kuin pelkän keinonurmen uusiminen. En usko päivääkään siihen, että putkisto olisi jo nyt siinä kunnossa, että se olisi uusittava. Eihän voi olla niin, että joka kerta maton tullessa tiensä päähän, pitää myös putket uusia?

Tiedän, että jalkapalloseurat toivovat kentän uusimista nopeammin kuin vuonna 2015. Tiedän myös, että seuroilla saattaisi olla omaa halua uusia pinta itse, jotta harjoittelu voisi jatkua Salossa tauotta. Kaupungin virkamiehistö pitää kuitenkin tiukasti kiinni siitä, että kenttä pitää kääntää ja tällöin puhutaan täysin toisen mittaluokan budjetista. Salon kaupungissa on tehty henkinen päätös keinonurmen ajoittaisesta uusismisesta silloin, kun nurmi on alunperin rakennettu. On täytynyt olla tiedossa, että pinta ei ole ikuinen.

Miksi ihmeessä, jos jollain tahoilla on halu uusia kenttä ensi vuonna, seurat pääsevät keskinäiseen yhteisymmärrykseen kentän käytöstä ja kaupungille ei tule uusia kustannuksia, kaupunki pitäytyy tiiviisti suunnitelmassaan? Pinnan uusimisen kautta saisi aikaistettua yläkentän investointia vuodella ja keinonurmi voitaisiin kääntää sitten, kun uusiminen seuraavan kerran n. kahdeksan vuoden päästä on jälleen keskusteluissa.

On totta, että yleisurheilun harjoitusalueita ei pysty tekemään, jos keinonurmi jätetään nykyiseen suuntaansa, mutta come on! Ovatko harjoitusalueet nyt ihan ykkösjuttu tässä investoinnissa? Siis vaikka ne tehtäisiinkin vasta muutaman vuoden kuluttua kentän korjaamisen jälkeen. Samoin puuttuvat investointisuunnitelmasta pukukopit ja katsomo, joista ensin mainitut ovat todella rupuisessa kunnossa ja urheilupuiston kokoiseen toimintaan niitä on myös liian vähän.

Tämä on nyt omaa ajatteluani, enkä voi ollenkaan ymmärtää, miksei suunnitelmia voi muuttaa, jos talousahdingossa kärvistelevälle kaupungille tarjoutuu tilaisuus saada isompi investointi lykättyä vielä muutamalla vuodella eteenpäin. Kenttäinvestointia tulee kuitenkin aikaistaa vain siinä tapauksessa, että uusimisen hoitaa joku muu kuin kaupunki itse.

*******

ps. A. Leppästä ottaa päähän(hän käytti rumempaa sanaa) kunnallisvaalien vaalitulos. Henkilöstölle koittavat hänen mukaansa vaalituloksen myötä entsitä ankeammat ajat. Kummastelen hieman hänen harmistustaan, koska hän on viimeisen vuoden tehnyt taukoamatta töitä juuri saadun vaalituloksen eteen.