Saijan sanailua

Lapsen oikeus

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on puhuttanut meitä demareita ainakin Varsinais-Suomessa viimeisen viikon aikana. Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta esitti oikeuden rajaamista siten, että oikeus päivähoitoon olisi vain puoli päivää niillä perheillä, joissa vanhempi/vanhemmat ovat kotona. Piia Elo ja Heli Paasio tyrmäsivät ajatuksen nopeasti. SDP:lla on myös puolueena vahva kanta asian puolesta.

Piian ja Helin näkemykset on helppo allekirjoittaa. Päivähoitoa tulisi ensisijassa kehittää siihen, että työn ja perhe-elämän yhdistäminen olisi mahdollisimman helppoa. Maksujärjestelmän kannustavuus on mielestäni avain siihen, että päivähoidon resurssipulaan saadaan vastattua. Joustamaton maksujärjestelmä ei kannusta lyhyempään hoitopäivään tai osapäivähoitoon.

Tuntiperusteisen maksun käyttöönotto olisi hyvä alku joustavamman järjestelmän luomiseksi. Maksuperusteiden määräytyminen siten, että siitä löytyy kannustavia elementtejä lyhyempään hoitopäivään tai lyhyempiin hoitoviikkoihin. 

On totta, että neljässäkin tunnissa ehtii hoitaa työnhaun, mutta joustamaton järjestelmämme huolehtii siitä, että lapsen hoitoaikoja ei noin vain muuteta vaikkapa työhaastattelun sattuessa sovitun hoitoajan ulkopuolelle. Entä jos työt pitäisikin aloittaa jo ylihuomenna ja kunnalla on osoittaa kokopäiväinen hoitopaikka vasta kahden viikon päästä?

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen nousee keskusteluun yleensä taloudellisuuden näkökulmasta. Samassa keskustelussa ne työttömät, joiden lapsi on päivähoidossa leimataan yleensä sohvalla jalat pystyssä makoileviksi vätyksiksi, jotka eivät edes yritä löytää töitä. Tai sitten lapsi viedään päivähoitoon ihan vaan päästäkseen lenkille. Salaisuus: työttömyysaikana kävin lenkillä silloin, kun lapseni oli päivähoidossa. Yksinhuoltajana se oli ainoa aika, jolloin se oli mahdollista. Ellen sitten haluaisi huolehtia jaksamisestani vain joka toinen viikonloppu.

Päivähoito-oikeuden rajaamista esittävät tahot kertovat yleensä myös, että oikeus päivähoitoon pitää olla niillä, joiden sosiaalinen tilanne niin vaatii. Äkkiseltään tulee ajatus, että tällaisen järjestelmä synnyttäisi jälleen yhden byrokratian portaan. Kuka on kelvollinen päättämään siitä, kenen lapsen tilanne vaatii oikeuden päivähoitoon? Kuinka huonosti kotona pitää mennä, jotta oikeus myönnetään?

Keskustelusta saa myös sen kuvan, että ympäri vuoden päiväkodissa viettävät lapset ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus. Ainakin omassa tuttavapiirissäni lapset pyritään pitämään kotona aina, kun vanhemmatkin ovat kotona vapaapäivillä tai lomalla. Mikäli marginaaliryhmän käytös johtaa keskusteluun koko päivähoito-oikeuden rajaamisesta, ollaan hivenen väärillä raiteilla.

Päivähoito on ennen kaikkea lapsen oikeus. Lapsella on oikeus myös vanhempiensa aikaan. Vanhempien velvollisuus on huolehtia siitä, että lapsella on oikeus lomaan ja vapaapäiviin päivähoidosta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei muuta niiden vanhempien käytöstä, jotka itse lomailevat viedessään lapsen hoitoon.

posted by Saija @ 12:12 PM