Wednesday, November 17, 2010

Sananen valtuustossa

Salon kaupunginvaltuusto päätti maanantaina ensi vuoden veroprosentista. Kahden äänestyksen jälkeen lopputulemana oli 18,75 prosentin suuruinen vero. SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Kristilliset olivat koko ryhmän voimin 19 kannalla ja lisäksi saimme tueksemme muutaman valtuutetun Keskustasta ja yhden Kokoomuksenkin riveistä.

Kokoomuksen piirissä päätettyä veroprosenttia on jo ehditty kutsua torjuntavoitoksi. Minulle voittanut ehdotus on selkeä tappio. Vaikka lomautukset nyt voitaneenkin unohtaa, jää silti täytettäväksi kahden miljoonan käppi, joka tullaan tavalla tai toisella ottamaan henkilöstömenoista. Korkeamman veroprosentin vastustajilta on edelleen jäänyt vastaamatta kysymys siitä, miten vapaaehtoiset vapaat ja pakkolomat käytännössä eroavat toisistaan. Mielestäni ainoa ero on niiden vaikutus kaupungin imagoon työnantajana.

Valtuustossa kuultiin jälleen muutama hieman ylilyövä puheenvuoro. Pahimmista olivat vastuussa kaksi persua, joista toinen kuulemma piraatti. Piraatti käytti puheenvuoron, jossa hän kritisoi kovalla kädellä vaikeuksiin joutuneita kansalaisia luusereiksi, jotka eivät oikeasti mitään apua tarvitsekaan. Toiselta persulta lipsahti, kaiketi vahingossa, että persut ovat huonojen ihmisten puolella. Eivät siis vähäosaisten, köyhien tai heikosti toimeentulevien, vaan huonojen.

Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Viitanen oli valmistellut hyvän puheenvuoron, mutta pari faktaa oli jäänyt tarkistamatta. Olisin odottanut parempaa huolellisuutta, kun kerran niin jaloja kiitoksia meille demareille jaettiin. Viitasen mukaan meillä ei ole ollut esittää muita vaihtoehtoja kuin veroprosentin korotus ennen maanantaista valtuuston ryhmäpuheenvuoroamme. Huonostipa on seurattu paikallislehteä ja korostettua sähköistä mediaa, kun vaihtoehtomme on jäänyt huomaamatta kaupunginhallituksen varajäseneltä.

SDP esitti oman vaihtoehtonsa talouden tasapainottamiseksi jo 4.10.2010 hallituksen kokouksessa., minkä ryhmyri Leppänen kävi toteamassa myös valtuuston kokouksessa. Vaihtoehto löytyy täältä.

Maanantain valtuusto veti nyt suuntaviivoja tulevaan. Selväksi tuli, että oikeisto, erityisesti kokoomuksen 18,5-ryhmä, ottaisi ennemmin syömävelkaa kuin nostaisi riittävästi veroja. Keskusta oli ilmiselvästi joutunut etsimään kompromissia, koska pokka ei kuitenkaan riittänyt siihen, että työntekijät olisi jouduttu lomauttamaan. Se, mistä tuo puuttuva kaksi miljoonaa saadaan, jää nähtäväksi.

Sunday, November 14, 2010

Pikakommentti

Tänään on seurakuntavaalien ensimmäinen varsinainen vaalipäivä. Elättelen lievää toivetta äänestysprosentin noususta. Kommentoin nyt lyhyesti lehti-ilmoittelua.

Olen viimeisen viikon aikana kiinnittänyt huomiota seurakuntavaaleissa ehdolla olevien lehtimainoksiin. Hyvin harva mainitsee ilmoituksessaan listaansa, saati poliittista väriään. Seurakuntavaaleissa on asetettu neljä selkeästi poliittista listaa(viideskin siinä rajoilla), vaikka osa listoista haluaakin häivyttää värinsä listan nimen taakse. Pidän hyvin erikoisena sitä, että ehdokas mainitsee omassa ilmoituksessaan vain oman numeronsa. Olen tottunut siihen, että ilmoitetaan myös se, kenen joukoissa ehdokas seisoo.

Ehkä oma ajatukseni kumpuaa siitä, että ensisijaisesti listan on menestyttävä, muutoin ei kukaan sen ehdokkaistakaan voi menestyä. Valtuutetuksi pääseminen on vaalitavallamme kiinni siitä, paljonko on listan kokonaispotti. Harva ehdokas on kykenevä täysin omillaan tulla valituksi. Tämä tuppaa aina välillä unohtuvan.




Äänestä, vaikuta!

Salon seurakunnassa järjestetään järjestyksessään jo toiset vaalit. Edeltävistä vaaleista on aikaa vasta puolitoista vuotta. Kyseenalaistin jo silloin ja teen sen edelleen, olivatko nuo vaalit ehdottoman pakolliset. Niin tai näin, uutta seurakuntaa on päästy rakentamaan ja tämä työ jatkuu.

Kuten kuntaliitoksessakin, toiveeni on, että vanhat rajat katoaisivat myös seurakunnasta. Rajat ovat edelleen näkyvissä sekä kaupungissamme että seurakunnassamme. Liiallisella vanhoihin rajoihin tuijottamisella saatamme olla tilanteessa, jossa uuden rakentaminen vaikeutuu. Toivon päättäjiltä viisautta toimia ajatellen koko uuden kaupungin alueen parasta, olkoon päättäjänä sitten kunnassa tai seurakunnassa.

Salon kaupunki on Suomen suurimpien kaupunkien joukossa, eikä meillä ole varaa kuppikuntailuun vanhojen kuntien varjolla. On oltava rohkea ja katsottava päätöksissä eteenpäin valoisampaan tulevaisuuteen. Vain johdonmukaisella toiminnalla voimme luoda yhtenäisen kaupungin ja seurakunnan.

Koska me sosialidemokraatit julkaisemme oman vaalilehtemme vasta varsinaisen vaalipäivän kynnyksellä, on korviimme kantautunut tieto vilkkaana alkaneesta ennakkoäänestyksestä. Tämä on toivottavasti ennusmerkki korkeammasta aktiivisuudesta myös kokonaisuudessaan. Varsinaisia vaalipäiviä on Salon seurakunnassa kaksi. Valitettavaa on, että edelleen varsinaisena päivänä saa äänestää vain keskustaajamassa. Tasa-arvon kannalta olisi tulevaisuudessa tärkeää siirtyä järjestelmään, jossa varsinaisenakin vaalipäivänä äänestyspaikkoja olisi useampia.

Seurakuntavaalit ovat perinteisesti olleet vasemmistopuolueille vaikeat, sillä joukossamme on monia kirkon jäsenyydestä eronneita. Tällä kertaa olemme liikkeellä pisimmällä listalla, mikä taisi yllättää kaikki – toiset positiivisemmin kuin toiset. Nyt käytävien vaalien tilanne on mielenkiintoinen, sillä muutoksia on listoilla tapahtunut paljon. Lisäväriä tilanteeseen tuo tieto siitä, että Salon seurakunnan vaaleissa on ehdolla kaksi jo kirkon jäsenyydestä eronnutta ehdokasta.

Seurakuntavaaleja seuraa tällä kertaa voimakkaana vellova keskustelu samaa sukupuolta olevien pariskuntien oikeuksista. Kirkko on tässä suhteessa jakautunut kahtia, kuten myös jäsenensä. Yleisradion lähettämä homoilta sai aikaan jonkinmoisen massapaon kirkosta. Ihmiset äänestivät suvaitsemattomuutta kohtaan jaloillaan ja lähtivät pois, mitä en ymmärrä. Mielestäni paras tapa vaikuttaa, on kirkon sisällä, ei karkaamalla pois sen jäsenyydestä.

Kirkon on elettävä mukana yhteiskunnan muutoksessa, mutta siten että se edelleen säilyttää oman arvopohjansa. Oma kirkkomme on onnistunut tässä elämisessä mielestäni paremmin kuin monet muut uskontokunnat. Meille tasa-arvon rakentaminen, myös kirkon sisällä, on ollut arkipäivää jo monien vuosien ajan. Tämän työn on jatkuttava edelleen.

Minun kirkkoni on suvaitsevainen ja inhimillinen. Se hyväksyy jäsenensä sellaisena kuin he ovat, kaikkine luonteenpiirteinen ja ominaisuuksineen. Minun Jumalani on anteeksiantavainen, ei tuomitseva. Minun seurakuntani on avoinna kaikkien tulla. Millainen on sinun kirkkosi ja seurakuntasi? Vain äänestämällä voit vaikuttaa!

Pääkirjoitus marraskuun 2010 Salon Sosialidemokraatti-lehdessä.

Wednesday, November 10, 2010

Nästa måndag - ratkaisun hetki

Ensi maanantaina Salon kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2011 veroprosentista. Jo viime vuonna SDP esitti prosentin nostamista 19:ään. Tuo nosto olisi tarkoittanut kahdeksan miljoonaa kevyempää velkataakkaa. Esitys kaatui porvariäänin ja kaupungin veroprosentti jäi ennalleen kahdeksaantoista.

SDP on tänä syksynä valmistanut oman vaihtoehtonsa kaupungin talouden tasapainottamiseksi. Veroprosentin nostaminen on yksi keino muiden joukossa, ei mikään itsetarkoitus, kuten porvareiden suusta usein kuulee väitettävän. Keinovalikoimassa tämä on kuitenkin meille ensisijainen, jos vaihtoehtona on rahasumman repiminen palveluja heikentämällä tai kaupungin työntekijöiden selkänahasta. Sekä lomautukset että palveluiden alasajo ajavat samaan lopputulemaan - kuntalaisten asemaa heikennetään. Palvelua ei enää saa tai sen saaminen hankaloituu.

Maanantaina ratkeaa, mihin suuntaan kaupunkiamme halutaan tulevaisuudessa viedä. Voittavatko kovat porvarilliset vai pehmeät inhimilliset arvot? Vaa'ankielen asemaan nousevat muutamat valtuutetut, jotka ovat erimieltä ryhmänsä kanssa. Näitä on sekä Kepun että Kokoomuksen leirissä. Pitääkö Kokoomuksen ryhmäkuri yhtä tiukasti kuin tähänkin saakka vai onko vapaa ajattelu sallitu?

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Roos sanoi taannoin, että mikäli lomautuksiin mennään, niin hän tulee ehdottamaan, että ensin lomautetaan ylin virkamiesjohto toistaiseksi. Näin lomautukset eivät haittaa tekeviä käsipareja ja suhteessa saadaan suurempi säästö. Jukan ajatteluun voin yhtyä

Kaupunginjohtaja on lisäksi esittänyt, että rahaa haalitaan myymällä kiinteistöjä. Kiinteistöjen myyminen on osaltaan aivan perusteltua, mutta niistä saatu raha lämmittää kuin pakkasella housuun pissaaminen. Ranta-alueiden myynnille sanon jyrkän ei. Onneksi myös muualta on tullut vastaavaa signaalia.

Toivon valtuustolta viisautta toimia niin, että kuntalaisten oikeus palveluihin ei vaarannu. Toisin sanoen, maanantaina veroprosentti tulee nostaa yhdeksääntoista.


Thursday, November 04, 2010

Budjetteja

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on lehtitietojen mukaan alkanut vilkkaasti. Toiveita äänestysprosentin noususta siis on. Salon lukiossa päästiin mielestäni kohtuulliseen äänestäjien määrään, mutta ainakin ammattiopiston Karjalankadun toimipisteessä oli kovasti hiljaista. Itse äänestin siellä ja minun lisäkseni kolmetoista muuta. Se on aika vähän.

Monet ehdokkaat panostavat näihinkin vaaleihin rahallisesti, ainakin itselleni, suuria summia. Tämän olen päätellyt siitä, että Salon Seudun Sanomien etusivun mainostila ei ole ihan ilmaista. Tosin sitä ei ole mikään lehden mainostila.

Sosialidemokraatit päättivät jo keväällä lähteä vaaleihin ilman listan yhteisiä lehtimainoksia. Kaikkien vaalien osalta ilmoittelu tuntuu korvaavan yhä enemmän suoraan kansan parissa tehtävää jalkatyötä. Me haluamme panostaa tähän. Vaalityötä voi tehdä myös vähemmällä pääomalla ja silti tulla valituksi. Osa nykyisistä valtuutetuistammekin on valtuustossa nollabudjetilla.

Omien verkostojen käyttäminen on kaikessa vaalityössä avainasemassa. Myös avoin ja iloinen vaalimieli on tärkeää, jotta ihmisten on helppo tulla lähelle. Jalkautuminen, kuunteleminen ja keskusteleminen ovat parhaita vaalityökaluja. Lehti-ilmoittelu ei suinkaan ole merkki muita suuremmasta kiinnostuksesta.

Toivotan kaikille onnea seurakuntavaalien loppurutistukseen!