Monday, March 28, 2011

Kestävää kehitystä ja kertakäyttölautasia

Salon kaupungin strategiassa puhutaan vihreästä Salosta ja joka paikassa toitotetaan kestävän kehityksen perään. Kuntaliitoksen jälkeen moni asia on muuttuntu, eikä ainakaan minulle aina aukea logiikka tiettyjen toimien takana. Korostan nyt, että olen edelleen sitä mieltä, että kuntaliitos oli oikea vaihtoehto, mutta maalaisjärki tuntuu suuressa kaupungissa unohtuneen.

Kaupungin taloustilanne on kovasti heikko ja siihen on tietysti helppo perustaa jos jonkinmoista oudolta tuntuvaa toimenpidettä. Viime viikolla korviini kantautui huhu, että eräässä Salon yläkoulussa syödään silloin tällöin kertakäyttöastioista, koska kukaan ei ehdi tiskata. Ensimmäinen ajatukseni oli, että eihän se voi olla totta. Tarkistin asian ja totta se kuulemma on. Viimeisin kerta oli viime viikolla. Miten tämä on linjassa kestävän kehityksen kanssa?

Toinen viime viikolla korviini kantautunut kummallisuus on se, miten työntekijöitä sijoitellaan paikasta toiseen työpäivän aikana, jos kokonaista työpäivää ei ole mitotuksen puitteissa mahdollista tehdä vaikkapa samassa koulussa. Saatat joutua kulkemaan useamman kilometrin toiseen pisteeseen tekemään loput työtunnit. Miten onnistuu pysyä säädetyssä työajassa, mikäli ei omista autoa ja on julkisen liikenteen tai jalkapatikan varassa? Vai vaaditaanko nykyään kaupungin kaikilta työntekijöiltä auto? Ja edelleen, miten tämäkään sitten on linjassa kestävän kehityksen kanssa?

Epäkohtien esiin nostaminen tuntuu olevan nykyään kaupungissa kiellettyä. Kun jotain yrität selvittää, saat hyökkäyksen silmillesi. Prosessikuvaukset ovat varmaan vieläkin kesken ja kaiken sen jälkeen kaikki muuttuu hyväksi. Vai muuttuuko?

Sunday, March 20, 2011

Työ ja oikeudenmukaisuus

Mitä on oikeudenmukaisuus? Onko se sitä, että yritysjohtaja vaatii kovaan ääneen palkkamalttia ja saa itse yli kahdenkymmenen prosentin palkankorotuksen? Onko se sitä, että verotusta siirretään entistä enemmän tasa-veroihin? Onko se sitä, että lääkäriin pääset vain paksun lompakon avulla? Onko se sitä, että asumiskustannukset nousevat niin, että joudut kärvistelemään palkallasi äärirajoilla? Onko oikeudenmukaisuus sitä, että lapsilisä leikkaantuu kaikkein köyhimmiltä perheiltä?

Minä vastaan kysymyksiini yksiselitteisesti EI. Oikeudenmukaisuus on sitä, että verot kerätään maksukyvyn mukaan progressiivisesti. Se on sitä, että kaikki lapset ovat oikeutettuja lapsilisään. Se on sitä, että kukaan ei joudu luopumaan asunnostaan sähkölaskujen vuoksi. Oikeudenmukaisuus on sitä, että tuloerojen kasvu pysähtyy. Oikeudenmukaisuutta on hyvä, edullinen ja laadukas julkinen terveydenhuolto. Oikeudenmukaista on, ettei yksikään ihminen putoa yhteiskunnan ulkopuolelle.

SDP:n vaalien kärkiteemoina ovat työ ja oikeudenmukaisuus. Copyrightin kanssa. Me haluamme Suomesta maan, jossa on maailman paras työelämä, oikeudemukainen verotus ja laadukkaat julkiset palvelut. Haluamme yhteiskunnan, jossa on hyvä elää. Haluamme voida yhteiskunnassamme hyvin - pelkkä paremmin voiminen ei riitä. Vastuullinen ja oikeudenmukainen. SDP - kansan edustaja.