Wednesday, June 12, 2013

Eduskuntavaaliasetelmia?

Opetuslautakunta otti eilen kantaa yläkoulujen oppilaaksiottoon. Lopputuloksena Sirkkulan alueen lapset tulevaisuudessa menevät Perniön yläkouluun. Toinen vaihtoehto oli sijoittaa Perniöön kiskolaisia. Olin itse jo hallituksessa tätä mieltä, kunnes valtuuston kokousta ennen tartuimme hallintosääntöön. Käsittelin asiaa jo edellisessä postissani.

Kokoomus olisi edelleen halunnut edetä vapaaehtoispohjalta niin, ettei ketään olisi sinne ohjattu, vaan kouluun olisi perustettu erikoisluokka. Jalo ajatus, mutta ei toteuta sitä valtuuston tahtoa, että Perniön yläkoulu tulee käyttää mahdollisimman täysimääräisesti hyväksi. Jos ei erikoisluokalle ole hakijoita, jää koulu täyttämättä.Viis veisataan vaan valtuuston tahdosta. Jos valtuusto olisi halunnut vapaaehtoispohjalta Perniötä kehittää, olisi Lundstörmin esitys hyväksytty jo valtuustossa. Näin ei käynyt. *

Ala-arvoista eilisen lautakunnan kokouksen jälkeen on ollut yhden kokoomuslaisen jäsenen kommentointi sosiaalisessa mediassa. Se, että kyseinen henkilö sattuu johtamaan vielä koko puolueensa paikallista järjestökoneistoa, ei tee kommentoinnista ainakaan yhtään suvaittavampaa. Hän käyttää päätöksestä sanaa muiluttaa. Siis muiluttaa. Perniö taitaa hänen mielestään olla ennemminkin vankileiri kuin osa Salon kaupunkia.

Perniössä on hyvä yläkoulu. Sinne on hyvä tie. Sinne on valmiit bussiyhteydet, jotka Vainion liikenne on sanonut voitavan siirtää kulkemaan Ylhäistentien kautta Sirkkulan läpi kantatie 52:lle. Ja Perniössä on myös tilaa. Keskustaajaman kouluissa sitä ei ole.

En tiedä, mitä veljet ja siskot oikealla tällä mustamaalaamisella hakevat. Väistämättä mieleen tulee, että tällä haetaan nyt eduskuntavaaliasetelmia. Syyttävä sormi osoittaa demareita ja erityisesti kansanedustajaamme. Oma käsitykseni on, että eduskunnassa käsitellään jotain muuta kuin oppilaaksiottoalueita. Mutta kampanjointi on joka tapauksessa jo kovassa käynnissä.

*Kokoomus ja keskusta vetosivat lomautuksiin liittyvässä tiedotteessa siihen, että noudattivat valtuuston tahtoa, kun henkilöstösäästöjä oli valtuusto siunannut. Tässä tapauksessa valtuusto ei vaatinut lomautuksia, vaan säästöjä. Ilmeisesti saman porukan mielestä valtuuston tahtoa pitää noudattaa vain silloin tällöin.