Tuesday, December 17, 2013

Lyhyesti pakettiin 2013

Ajattelin koota tämän vuoden yhteen jo hyvissä ajoin ennen joulua. Vuosi on ollut varsin erilainen verrattuna aikaisempiin vuosiini luottamushenkilönä. Kaiken kiireen keskellä olen saanut luotua uuden parisuhteen ja elämäntaparemontinkin. Kaiketi kyse on vain siitä, miten oman aikansa arvostaa.

Koska vuoden aikana on tullut kirjoitettua teksti jos toinenkin, niin en käy läpi sitä, mitä on tehty ja miten on taisteltu, vaan ajattelin näin vuoden lopuksi pohtia yhteistyökumppaneita positiivisuuden kautta. Toisten kanssa yhteistyötä tulee tehtyä enemmän ja siksi pohdintani alkaa nyt vasemmalta oikealle.

Vasemmistoliiton Lindholmin Harrissa elää sellaista aatteen paloa, että välillä herään pohtimaan, miten mies kykenee säilyttämään idealismin silloin, kun kaikki muut ovat jo hautautuneet inhorealismin ja pessimismin syövereihin. Ruokoskan tarttuva nauru soi korvissa vielä pitkään sen loputtua.

Vihreiden Eeva Koskisessa on jotain samanlaista kuin Harrissa. Pidän suorapuheisista ihmisistä ja sitä Eeva edustaa. Harvoin, jos koskaan, olen joutunut tilanteeseen, jossa Eeva olisi sanaton. Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa lomautusten vastustaminen on nivonnut meitä yhteen myös muissa asioissa.

Monessa kaupungeissa ollaan jouduttu varsin kummallisiin tilanteisiin Perussuomalaisten tultua mukaan päätöksentekoon. Kukin tehköön, mitä ponsia huvittaa, mutta mitään valtakunnan otsikot räväyttävää täällä ei ole tapahtunut. Sannalle on pakko toivottaa voimia miesvaltaisessa ryhmässä ja pakko se on kai antaa pisteet Tapsalle siitä, että kutsui mua somessa termein ihq ja fiksu.

Keskustan ryhmässä on kuluneen vuoden aikana näkynyt Honkasen voimakas vaikutus. Ainakin ulospäin näyttää siltä, että Raimon asema on kosolti vahvempi kuin kokoomuksessa koskaan. Hallituspöydässä olemme olleet monesta asiasta samaa mieltä, mutta myös sitten rajusti eri mieltä. Kaikkiaan hallituspöytä käy mielestäni hyvää keskustelua. Keskustasta haluan nostaa ihan lempparina esiin vielä kunnallisjärjestön puheenjohta Asko Määttäsen, jonka persoona on vain niin vastustamaton.

Kokoomuksesta tällä haavaa läheisin yhteistyökumppani on Annika. Annikan otteet ovat vuoden loppua kohti kohentuneet huomattavasti ja on ollut ilo huomata kasvaminen. Saman sukupolven edustajina meidän on helppo käydä keskustelua ja vaikka pahat kielet puhuvatkin liian läheisistä väleistä, niin aion jatkossakin tehdä yhteistyötä.

Kun kirkaana mielessä on se, että asiat riitelevät eivät ihmiset, niin homma sujuu aivan mainiosti kaikkien kanssa. Jos mennään sitten henkilöriitojen asteelle, mikään ei etene.

Lopuksi vielä oman ryhmäni ruodinta, ettei jää sanomatta. Voisin nostaa esiin aivan kaikki, koska niin mahtava porukka meillä on. Paassilta ja Kymäläinen ovat tuoneet mukanaan niin rutkasti kokemusta, jotta minua välillä hirvittää. Nuoruuden into(ping* Nikkanen ja Varajärvi) kun yhdistetään tähän, niin melko mielenkiintoisia keskusteluja saadaan aikaiseksi. Jokaisella on oma paikkansa ja asiantuntemuksena, mikä tekee ryhmästä yhdessä vahvan. Osaan ryhmäläisistä on kasvanut lämmin ystävyys, jota ilman olisi vaikea elää. Kiitos erityisesti Jorma, Katja ja Leena!

ps. Joku sanoi Simo Vesan rauhoittuneen. Mittasin huumorimielellä kämmenellä hänen otsaltaan kuumeen, kun mies kysyi täysin odottamattoman kysymyksen: "Mennäänkö pohjan mukaan?"

Friday, December 13, 2013

Laittomuuksien tiellä

Salon kaupunki päätti eilen neuvotella palkanalennuksista työntekijöiden kanssa. Kunkin kanssa henkilökohtaisesti. Persujen ponsiesitys meni läpi keskustan ja osan kokoomusta edustavien äänillä. Ainoa vain, että ponnen esitys on laiton. Kunnallisen pääsopimuksen mukaan neuvotteluoikeus on ainoastaan pääsopijajärjestöillä. Tähän ei Salon kaupunginvaltuusto voi vaikuttaa, vaikka päättäisi mitä.

Huikkasin kokouksen jälkeen kepun ryhmyrille, että päätitte sitten hyväksyä laittoman ponnen. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Se oli vain ponsi." Kyllä näihin silti sisältyy aina suurempi viesti äänestäjiensä ymmärryksestä ja arvoista. Minulle ei edelleenkään ole selvinnyt, miksi kepu vihaa ay-liikettä kuin ruttoa. Puolueen piiristä käytetään pahempia puheenvuoroja kuin kokoomuksesta konsanaan.

Minäkin totesin ryhmäpuheenvuorossani, että toivoisin paikallista sopimusta edes siitä, että kaupunki saisi kysyä työntekijöiltä vaikka lomarahojen vaihdosta. JHL voisi tämän kaltaisen sopimuksen tehdä. En kuitenkaan usko sen syntyyn ja näin ollen kaupungissa lomautetaan jälleen ensi vuonna. Jotkut edelleen yrittivät väittää, että eilinen päätös henkilöstösäästöistä ei tarkoita lomautuksia. En kuitenkaan näe vaihtoehtoa, mitä ne sitten olisivat.

Olen puhunut aika ajoin siitä, miten kaupungissa tempoillaan ja luvut voivat keikahtaa yhdessä yössä minne sattuu. Yhdessä sovimme sopeuttamisohjelmaan liittyvän henkilöstösäästön olevan kahdeksan miljoonaa euroa viimeisen kolmen valtuustovuoden aikana. Nyt asia viedään läpi yhden vuoden aikana ja silmät kiiluen enemmistö päättäjistä lapsellisesti uskoo siihen, että ne eivät haittaa palveluita. Kyllä ne haittaavat. Ja maksamme näistä lomautuksista laskua vielä pitkällä tulevaisuudessa.

Lomautukset tulevat myös ensi vuonna koskemaan samoja henkilöitä kuin tänä ja viime vuonnakin. Listalla rankimpia kärsijöitä ovat siis mm. varhaiskasvatus ja ravitsemis- ja puhtaanapito. Vähemmällä pääsevät opettajat ja sotessa lomautukset ovat minimaaliset. En pidä sitä oikeudenmukaisena, että samat ryhmät kolmatta kertaa maksavat päätöksistämme.

Jos kuuden viikon lomautus lasketaan yhteen pitämättömien lomapäivien(esim. 23) ja ensi vuoden lomien kanssa, niin henkilö olisi poissa työstä ensi vuonna neljä kuukautta - ilman sijaista. En usko, että kukaan kuvittelee tämän olevan mahdollista. Tämä tarkoittaa myös laajempia sulutuksia palveluissa. Kirjasto, uimahalli, päiväkodit jne. ovat jälleen valtavassa myllerryksessä.

Kepu ei edelleenkään ole kyvykäs keskustelemaan palveluverkosta. Se on kuitenkin ainoa keskustelu, jolla saadaan aikaan rakenteellisia uudistuksia. Koska saamme siis avattua sen portin, jossa pohdimme: mitä, missä ja miten?




Tuesday, December 03, 2013

Hajatuksia

Kaupungin hallintosääntö on tärkein paperi, joka ohjaa toimintaamme. Sitä ei pidä mennä raakileena hyväksymään vain siksi, että on kiire. Niinpä kaupunginhallitus on eilen ottanut asiassa pienimuotoisen aikalisän ja ensi vuoden muutama ensimmäinen kuukausi mennään eteenpäin nykyisellä säännöllä, pienin teknisin muutoksin. Haluan tuoda esiin muutamia näkökohtia aiheeseen.

1) Kaupungin organisaatiouudistus on täysin kesken. Hallitukselle 18.11 valtuuston jälkeen vielä yhtään jatkosuunnitelmaa aiheesta. Ymmärryksemme mukaan jotain on kuitenkin tehty.

2) Hallintosääntöluonnoksessa, joka hallituksen olisi pitänyt hyväksyä olivat olemassa kaikki nykyorganisaation virat. Tämä olisi ikäänkuin sinetöinyt asian ja muutos olisi voinut pysähtyä kokonaan. En sano, että olisi pysähtynyt, mutta mahdollista se olisi ollut. Uudistus tarkoittaa sitä, että tehdään jotain toisin kuin ennen. Se voi yksinkertaisimmillaan tässä tilanteessa olla niin, että jonkun tehtävät jaetaan muille. Meillä on täytetty monta virkaa määräajaksi juuri siksi, että tässä tilanteessa ne tarkastellaan läpi. Nyt ajateltuna, ne olisi ollut syytä tarkastella läpi heti niiden tyhjettyä.

3) Ensi vuodelle kaavailtu henkilöstösäästö tarkottaisi kuuden viikon lomautuksia. Luulen, että kaikissa ryhmissä on ainakin joku, joka on sitä mieltä, että se on liian pitkä. Ennemmin säästöihin pitää käydä rakenteiden kuin lomautusten kautta. Tämä koskee siis sitä, mitä tehdään ja missä tehdään ja millä porukalla tehdään. Esimerkiksi strateginen kehittäminen on kaupungissa kaupunginjohtajan, apulaiskaupunginjohtajan ja palvelupäälliköiden työtä. Mihin ihmeeseen siis tarvitaan edelleen strateginen kehittäjä? Ulkoistetaan edellämainittujen työ jollekin seuraavalle?

4) Aitojen säästöjen saaminen tarkoittaa myös aitoa pohdintaa siihen, miten asioita voidaan organisaation sisäisesti järjestellä. Eiliseltä listalta löytynyt uinninvalvojan täyttölupa on tyyppiesimerkki siitä, miten haetaan vain täyttölupaa, sen kummempia vaihtoehtoja pohtimatta. Salon kaupungista löytyy kelpoisuusehdot täyttävää väkeä, se todetaan esittelytekstissä. Salon kaupungissa on myös irtisanomisuhka, joten myös uudelleenkoulutus saattaisi tulla kysymykseen. Aina, siis ihan aina, kun työpaikka vapautuu, tulisi tutkia mahdollisuus tiivistää ja täyttää ensisijaisesti organisaation sisältä. Kuitenkin niin, että lopputuloksena yksi virka tai toimi vähenee. Tämä on kivuttomin tapa saada henkilöstöä vähemmäksi.

5) Poliitikot voivat tehdä päätöksiä vain esittelystä. Mikäli esityksiä ei tule, päätöksiä ei tehdä. Mikäli organisaatiouudistus typistyy siihen, että ilman työtä on yksi ihminen ja prosessista tulee 'turvaa duuni frendille'-projekti, niin silloin voidaan kyllä sanoa, että epäonnistuttu on ja rankasti. En kuitenkaan anna vielä periksi.

Siunatuksi lopuksi: SDP:n ryhmä olisi eilen halunnut käyttää otto-oikeutta Montessoriopetusta koskevaan opetuslautakunnan pykälään. Hävisimme äänestyksen tutuin luvuin 7-6. Asialla on mielestäni myös laajempi perspektiivi: koska tätä asiaa ei nyt ollut tarpeen tuoda valtuustoon, niin jatkossakaan sinne sitten tuskin on tarpeen tuoda suoraan lautakunnan päätösvaltaan merkittyjä asioita. Lautakunnat voivat siis jatkossa lyödä lukkoon säästösuunnitelmat ihan itse, kuulematta vaaleilla valittujen valtuutettujen tahtoa. Onhan se tietysti kiva myysailla lautakunnan selän takana ja sanoa, että nuo sen tekivät, emme me.  

Perustelut ottoon ovat suunnilleen samat kuin jokin aika sitten Facessa totesin:
"Pidän hieman kummallisena kaupunginvaltuuston 7.10.2013 kouluverkkotyöryhmään lähettämän Montessoriopetuksen käsittelyä lähettämisen jälkeen. Se, että asia lähetettiin kouluverkkotyöryhmään ei mielestäni tarkoittanut sitä, että valtuusto oli valmis lakkauttamaan opetuksen, vaan sitä, että asiaan haluttiin lisäselvitystä. Nyt asia kuitenkin on päätetty lautakunnassa ja se tuodaan tiedoksi valtuustoon. Vaikka tämä hallintosäännön mukaan onkin oikea päätöksentekoinstanssi, ei tämä nyt ihan oikein mene. Kouluverkkotyöryhmän työ olisi pitänyt tuoda ensin valtuustolle tiedoksi, joka olisi sitten ottanut lopullisen kantansa asiaan ja evästänyt näin lautakuntaa, mikä tässä selviytymissuunnitelman kohdassa on valtuuston lopullinen tahto. Nyt käsillä olevalla menettelyllä tätä tahtoa ei ole näyttää.
Ja nyt on turha sanoa, että rahat vietiin jo. Ei viety, koska budjetti päätetään lopullisesti vasta joulukuussa. En ole ainoa valtuutettu, joka tästä asiasta on hämillään. Olisin hämillään, vaikka asia koskisi mitä tahansa kohtaa suunnitelmassa."