Friday, April 25, 2014

Typistys

Viime päivinä olen pohtinut paljon sitä, mihin kaupungin organisaatiouudistus oikein katosi. Tässä hetkessä on jäljellä ihmetys siitä, mitä marraskuun lopun ja huhtikuun lopun välillä on tapahtunut.

Tyhjää. Niin paljon tyhjää, jolle ei ole selitystä. Olen lukuisat kerrat kysynyt, missä ovat ne 11, joiden piti joulukussa päättyneen yt:n jälkeen olla lähtölistalla. Ei vastausta. Tai jos vastaus on saatu, on se ollut jotain mutinaa työstössä olevasta listasta. En usko tämän listan olemassa edes olevan.

Uskon kuitenkin, että tavoitteelliseen euromääräiseen säästöön, 1, 5 milj. euroa, päästään, sillä niin moni on jo matkalla lähtenyt uusiin haasteisiin. Tarkoituksena eivät ole missään vaiheessa olleen ensisijaisesti irtisanomiset, vaan säästöt.

On kuitenkin melko vaikea nähdä, mitä on tapahtunut kaiken päättämämme jälkeen. Lautakunnat ovat hyväkseneet kaaviot, jotka jo aiemmin olivat tiedossa. Typistyikö homma nyt siihen, että kaikki loput uudistukset haetaan suorittavan tason paikoista? Niin ei voi olla. Ei millään.

ps. Talousmies Honkanen on sydämistynyt demareille, kun vaadimme asioita hoidettavaksi hyvän hallinnon mukaan. Ilmeisesti hänelle on ok, jos mennään vähän rimaa hipoen. Terkkuja vaan, hymyillään, kun tavataan. ;)

Tuesday, April 08, 2014

Pataseiska - seven of spades

Voisi käyttää pääministerimäistä termistöä ja todeta alkuun, että on fantastista, jotta kaupunki ei tänä vuonna lomauta. En voisi olla tyytyväisempi asian lopputulokseen. Tätä lopputulosta olemme vihreiden ja vasemmistoliittolaisten kanssa hakeneet jo puolistoista vuotta. Kaupunginhallituksen pataseiska on kuitenkin seissyt järkähtämättä kannassaan ja todennut äänestys toisensa jälkeen lomautukset tarpeelliseksi keinoksi talouden tasapainottamisessa.

Mikä on saanut pataseiskan päät kääntymään, on minulle arvoitus. Todennäköisesti vastaus löytyy politiikasta. Tarkemmin en lähde arvailemaan, vaikka asian laita tiedossani onkin. Tehokkaasti oli pataseiska lukenut punavihreän vasemmiston tiedotteet ja poiminut sopivat kohdat omiksi perusteikseen lomautusten vastustamiseksi. Saa niitä käyttää, mutta lähde olisi hyvä mainita.

Eilisessä pataseiskan ulostulossa ja yt:n tiedotteessa on hieman hämmennystä aiheuttavia kohtia. Pataseiska toteaa kehottaneensa kaupunginjohtajaa luopumaan lomautuksista säästökeinona. Pataseiskan tiedote julkaistiin viitisen minuuttia yt:n alkamisen jälkeen lehtien nettisivuilla. Pari tuntia myöhemmin kaupunki tiedottaa, ettei se aio lomauttaa. Kaupunginjohtaja Rantakokko ei ole itse tällaista käännöstä tehnyt, sillä hän on jälleen ajanut lomautuksia kuin käärmettä pyssyyn.

Kaupungin tiedotteessa todetaan, että vasta nyt selvisi, ettei koko henkilöstöä voi lomauttaa. Kyllä tämä asia selvisi jo 2012. Juuri siitä syystä lomautuksen ulkopuolella on ollut suuri osa kaupungin henkilöstöstä. Kummallista tosiasioiden vääristelyä. 

Lisäksi todetaan, että henkilöstösäästötavoite on laskettu viiteen miljoonaan(ennen 7,2) euroon. Kuka semmoista on päättänyt? Viime vuonna pataseiska totesi tiedotteessaan, että pakko on lomauttaa, kun kerran valtuusto on näin päättänyt. Eikö valtuuston enemmistön tahdolla olekaan enää tänä vuonna mitään merkitystä?

Kaupunginhallituksen voimassa oleva äänestyspäätös on kuitenkin yt-menettely henkilöstösäästöistä ja keinona lomautus, kun paikallista sopimusta ei tullut. Kaikki tietävät sen. Kabinetissa päätettiin nyt siis, että kaupunginhallituksen päätös on väärä. Olisiko oikea tapa kuitenkin ollut käyttää asia kaupunginhallituksen kautta ja noudattaa näin hyvää hallintoa?

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi eilen valtuustossa pitämässään puheenvuorossa hallituksen olevan nyt yksimielinen asiasta. Virallisesti hallituksessa on edelleen kaksi eri kantaa: pataseiskan lomautuskanta ja herttakutosen lomautuksia vastustava kanta. Asiaa ei ole uudelleenkäsitelty.

Sitten on tämä yhteistyö, josta totean vain, että tästä casesta en voi antaa yhteistyön suhteen kovin hyviä tyylipisteitä. En pataseiskalle, enkä kaupunginjohtajalle. Aika näyttää saadaanko tätä pakettia enää kasaan.

ps. Olin hieman hämmentynyt, kun Honkanen eilen valtuustossa saapui supsuttelemaan viereeni. Kukin saatte arvata asian, mutta se oli Raimolta ehkä kumminkin jonkinmoinen luottamuksen osoitus. ;)

pps. Tarjosin tosiaan Tapsalle eilen suklaata. Olenhan minä tässä elämässäni oppinut, että asioista tapellaan, eikä näitä hommia ole syytä siirtää henkilötasolle.