Monday, June 09, 2014

Suunnitelmallista työllisyyspolitiikkaa

Salon ja Suomen vaikein haaste on kasvava työttömyys, erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden räjähdysmäinen kasvu.  Salon kaupungin työllisyyspalveluissa otettiin yksi askel eteenpäin, kun organisaatiouudistuksen yhteydessä palveluita keskitettiin saman hallinnon alle. Keskittämisessä jäätiin kuitenkin puolitiehen ja hallintorajat ylittävää yhteistyötä tarvitaan kipeämmin kuin koskaan.

Työttömyyden vaikutuksen talouteen myöntää kirjoituksessaan myös Heikki Tamminen (SSS 6.6.2014). Tamminen kaipaa lisäksi sosialidemokraateilta realismia tavoitteissaan. Haluan huomauttaa, että kirjoittajan mainitsemat maksuton varhaiskasvatus ja lapsilisät 18-vuotiaaksi ovat puolueemme pitkän aikavälin tavoitteita, eivät suinkaan asioita, joita pitäisi toteuttaa tässä ja nyt.

SDP:n perhepoliittinen ohjelma on nimetty tulevaisuusohjelmaksi. Näköjään Tamminen on menettänyt uskonsa tulevaisuuteen, mutta meillä sosialidemokraateilla haave paremmasta huomisesta elää.

Tamminen toteaa kirjoituksessaan, että kaupungin työllistämiskeinot ovat rajalliset. Ehkä näinkin, mutta minä näen, että kaupungilla on merkittävä rooli työllisyyden hoitamisessa. Jo Tammisenkin mainitsemien toimintojen lisäksi on kaupungilla myös velvollisuus itse toimia aktiivisena työllistäjänä vaikeassa tilanteessa. Ongelma on, että kaupungin työllistämisestä puuttuu kokonaisvaltainen suunnitelmallisuus.

Pitkäaikaistyöttömien työllistämisen tulee olla kaupungin omassa työllistämisessä ykkösasiana. Työllistämisen inhimillinen ja sosiaalinen puoli on kaikkein oleellisin.  Lisäksi tulee taloudellinen näkökulma. En niele sitä, kun minulle sanotaan, että työllistäminen on kallista. Sitä se ei kunnalle todellisuudessa ole, vaan kaikki liikkuva raha huomioiden lopputulos on nollapeliä. Kunnalta säästyy niin työmarkkinatuen kuntaosuuksissa kuin toimeentulotuessakin ja lisäksi verotulot kasvavat.

Lisäksi nuorisotakuun tulee olla asia, joka on tiukasti kiinni kunnan hyppysissä. Tämä asia on Salossa huomattavasti paremmassa tilassa kuin pitkäaikaistyöttömyyden hoito. Kiitos kuuluu osaavalle nuorisotoimen esimiehelle Johanna Siekkiselle. On ollut ilo kuulla hänen ajatuksiaan työllistämiseen ja toivon, että häntä kuullaan jatkossa enemmän, kun tätä kokonaisuutta mietitään.

Tähän päivään asti työllistämiseen liittyvät kysymykset ovat Salossa olleet lievässä vastatuulessa. Olen tullut siihen tulokseen, että asiaa ei edes ole haluttu hoitaa kuntoon. SDP on pitänyt aktiivisesti yllä sitä, että työllisyyteen liittyvien kysymysten tulee olla kaupungissa korkealla sijalla. Yksin olemme kuitenkin melko voimattomia asiaan saamaan parannuksia. Työ paremman huomisen eteen jatkuu!

Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 7.6.2014

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home