Friday, September 14, 2007

Pistää vihaksi

Tyynelänkadun kaavamuutos, joka sulkee kadun Uhrilähteenkadun päästä, on lähtenyt liikkeelle. Itse en voi tätä kyseistä kaavamuutosta ymmärtää lainkaan. Muutosta perustellaan kevyenliikenteenväylän turvallisuuden parantamisella.
Olen käyttänyt kyseistä risteystä jo vuosia, ensin kevyenliikenteen väylän kautta Valhojalta ja nykyään autoilijana Tyynelän suunnasta. Koskaan en ole joutunut minkäänlaiseen vaaratilanteeseen ylittäessäni suojatietä. Olisikin mielenkiintoista tietää vaaratilanteiden ja onnettomuuksien määrä tuossa risteyksessä.
Jos kaavamuutos toteutuu, tarkoittaa tämä sitä, että liikenne Tyynelän asuinalueelle ja Tyynelänkadulle siirtyy kokonaisuudessaan pienemmille poikkikaduille. Ottaen huomioon poikkikatujen asutuksen ja leveyden, pidän tästä syntyviä riskejä suurempina kuin suojatien ylittämistä Valhojan pyörätien kohdalla, vaikkei liikennemäärä Tyynelässä päätä huimaava olekaan.
Sulkemalla katuja ei ratkaista liikenneturvallisuutta. Jos näin olisi, saisimme Salossakin sulkea monia katuja. Varmasti löytyy oikeasti vilkkaita ja vaarallisia risteyksiä, joihin kaivattaisiin toimenpiteitä. Mikäli kyseinen suojatie koetaan vaaralliseksi, tulisi harkita muita vaihtoehtoja esimerkiksi ajohidaste ko. risteykseen, kuten asia on esimerkiksi Ollikkalan koulun ja päiväkodin kohdalla ratkaistu.
Asiasta useita keskusteluja käyneenä olen tullut tulokseen, ettei kyseinen kaavamuutos kuulosta ollenkaan järkevältä. Pikemminkin päätökseltä, joka on tehty vain päätöksenteon takia. Kuka lie raharikas asuu alueella....

Tuesday, September 11, 2007

Pelkoa, valvottuja öitä ja muutoksia

Itse pyrin yleensä olemaan avoin muutoksille ja etsiä kaikesta positiivisia puolia. Yleensä niitä löytyykin. Ihminen on inhimillinen ja reagoi yleensä ensin tunteella ja sitten vasta järjellä. Siitä kaiketi johtunee muutosvastarintakin - vierasta on helppo vastustaa.
Miten tätä sitten pystytään torjumaan? Avoimella keskustelulla ja yhteisellä ideoinnilla nyt ainakin. Yksipuolinen tekeminen aiheuttaa aina vastustusta, vaikka se olisi kuinka hyvän asian vuoksi. Muutoksen positiivisia puolia on vaikea nähdä, jos kokee tulleensa ohitetuksi.
Muutos on kuitenkin yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima, jota ilman mikään ei kehity. Mikäli sama vanha tapa jatkuu vuodesta toiseen, emme elä nykypäivää vaan aikaa kaukana menneessä. Puolueemme on muutoksen tarpeessa, uskon, että myös useissa paikallisissa yhdistyksissä olisi muutokselle sijaa. Mutta kuka uskaltaa panna pallon pyörimään?