Friday, October 30, 2009

Tajunnan virtaa

Päätin näin perjantai-illan ratoksi kirjoitella hieman tajunnan virtaa.

Olen huolestuttavasti jäänyt koukkuun BB:iin. Se tulee katsottua joka jumalan päivä, enkä oikeasti edes arvosta ohjelmaa yhtään. Kaiketi toisten elämän tirkistelyssä sitten joku mielenkiinto on.

Tänä viikonloppuna on Halloween. En ymmärrä kyseisen juhlan saamaa jalansijaa Suomessa. Minusta se ei sovi tänne ollenkaan. Vähiten juhlan suhteen ymmärrystä saa, että nykyään suomalaislapset kiertävät kuulemma ovelta ovelle "karkki vai kepponen"-hengessä. Eikös pääsiäisajan trullit ole ihan riittävästi? Onko Amerikka taivas?

Huumorilla pärjää kummasti eteenpäin elämässä. Viime aikoina on tullut vastaan tilanteita, joista ei ilman huumoria olisi selvinnyt ollenkaan eteenpäin. Viimeksi eilen. Onneksi sitä osaa nauraa itselleen. Tässä on kuitenkin se sääntö, että vaikka itse nauran ja vitsailen omien mokieni ominaisuuksieni kustannuksella, niin muilta se on kielletty. Ainakin, kunnes olen itse täysin sinut asian kanssa.

Syksy on tullut silloin, kun sytytän ensimmäiset kynttilät. Se päivä on tänään. Oleskelukerroksessamme on kynttilöitä vaikka millä mitalla. Ihanaa!

Ja lopuksi viikonlopun toivotukset kaikille!

Tuesday, October 27, 2009

Leikkausoppositio

Salo-lisän leikkaaminen herättää syystäkin tunteita lapsiperheissä. Asiasta kerätään adressia ja Facebookiin on muodostunut jo miltei 250 henkilön ryhmä "Salo-lisä säilytettävä ennallaan".

Moni perhe on varmasti laskenut toimeentulonsa tarkasti ja monelle nykyisen suuruinen Salo-lisä on yksi syy siihen, että kotona on varaa olla. Kaikille epäilijöille tiedoksi, että asiasta päätetään vasta joulukuun alun valtuustossa.

Uutinen lisän poistumisesta on ilmeisesti lisännyt jo nyt päivähoitopaikkahakemuksia. Miten käy, kun päätös on tehty? Siis mikäli valtuuston päätös olisi sama kuin kaupunginjohtajan esitys. Onko kaupungilla resurssia löytää kaikille hoitopaikka? Ja vielä järkevän matkan päästä kotoa. Kaupunki ei ole selvittänyt, mikä vaikutus tällä lisän leikkaamisella olisi päivähoitopaikkojen kysyntään. Nyt kuulemma jotain gallupia tehdään tekstiviestinä. Kummallinen tapa, ottaen huomioon, että asia olisi pitänyt selvittää jo ennen kuin uutinen leikkauksesta levisi. Tökeröä toimintaa.

Ja keskustelu jatkukoon. Purematta en tule tätä nielemään, tuskin pureskeltuanikaan.

Friday, October 23, 2009

Leikkauslistoja lapsiperheille

Vääntö Salon kaupungin budjetista on alkanut. Eilisessä budjetti-iltakoulussa kaupunginjohtaja esitteli leikkauslistansa eli kauniisti sanottuna sopeuttamisohjelmansa. Lapsiin ja lapsiperheisiin tuntuu nyt ulottuvan säästämisen pitkä koura. Listalla oli mm. kotihoidon kuntalisän leikkaaminen. Lisä putoaisi jatkossa noin puoleen.

Kuntalisän piirissä on tällä hetkellä reilut 650 perhettä. Mitä tapahtuu, jos kaikki nämä lapset olisivatkin yht'äkkiä kunnallisen päivähoidon tarpeessa? Kunta tuskin pystyy vastaamaan tarpeeseen, mikäli näin kävisi. Sivistystoimenjohtajan mukaan riski on olemassa, että lapset kunnallisen päivähoidon tarpeessa olisivat. Sinällään lisä on kaksijakoinen. Toisaalta se edistää miesten ja naisten välisten palkkaerojen kasvua, mutta toisaalta antaa myös pienempi tuloisille perheille mahdollisuuden olla pienten lasten kanssa kotona. Jos lisä pienenee näinkin paljon(kolmanneksen), niin tämä aito valinnan vaihtoehto monelta poistuu. Kotihoidon kuntalisää voidaan myös pitää eräänä kunnan kilpailukeinona, mikäli halutaan houkutella uusia lapsiperheitä alueelle. Vanhemmistahan sitten vauva-ajan jälkeen tulee kuitenkin kunnalle veronmaksajia. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon, että kunnallinen päivähoito on aina kalliimpaa kuin lisän maksaminen. Keskikaupungin päivähoitopaikat on täynnä. Jos haluan saada lapselleni hoitopaikan, voi olla, että se osoitetaan Särkisalon kaupunginosasta. Tämänhän ei ole minkään valtakunnan järjen mukaista tai edes teoriassa perheelle mahdollista.

Muita lapsiin kohdistuvia toimenpiteitä ovat mm. koulunkäyntiavustajien määrän vähentäminen, avustajien vähentäminen päivähoidosta sekä perusopetuksen tuntikehyksen leikkaaminen. Tuntikehykseen puuttuminen suurentaa ryhmäkokoja. Kaiken tämän lisäksi vielä liikelaitosten taksoja korotetaan. Eli siis työttömyyden aikana kuntalainen maksaa enemmän niin vedestään kuin kaukolämmöstään.

Täytynee todeta, että porvarihallitus pelaa hienoa peliä. Kunnissa myös SDP:n edustajat joutuvat leikkausten tekijöiksi, vaikka suurin syy on se, ettei hallitukselta liikene kunnille tarpeeksi apua. Kieroa, mutta kannatusta lisäävää.

Wednesday, October 21, 2009

Keskiviikon kummastukset

Monet kuntaliitoskunnat ovat viime aikoina ilmoittaneet huutavasta rahapulasta ja talouden epätasapainosta. Salo on nyt rakennemuutosaluetta ja Raasepori lomauttaa henkilöstönsä. Onko liitoskuntien tilanne huono siksi, että ne ovat liitoskuntia vai seurataanko niiden tilannetta keskimääräistä suomalaiskuntaa tarkemmin? Antero pohtii kuntien tilannetta omassa blogissaan, joten en aiheeseen sen enempää paneudu.

Yksi virhepäätös tänä vuonna oman hallinnonalani lautakunnassa oli se, että eläkeläisjärjestöt joutuvat maksamaan vuokraa käyttäessään nuorisotiloja kokoontumisiinsa. Tämä on johtanut siihen, että osa yhdistyksistä joutuu harkitsemaan jopa toiminnan lopettamista. Tätäkö me haluamme? Itse olin poissa siitä lautakunnan kokouksesta, jossa asiasta päätettiin. Varajäseneni oli tehnyt ehdotuksen, että myös eläkeläiset saisivat käyttää tiloja maksutta. Kannatusta ei tullut. Ihmettelen. Se, että Kiskon eläkeläisyhdistyksille ei vapautusta myönnetty, on eri asia. Lautakunnan linja on läpi vuoden ollut tiukka säännöistään, joten niin se on myös nyt. Kaiken kaikkiaan tähän asiaan varmaan palataan vielä.

Tänään puidaan lautakunnassa mm. nuorille työttömille suunnatun Tuumasta toimeen-tapahtuman tila-asiaa. Toivottavasti tästä ollaan yhtä mieltä. Tapahtumaan ovat lähteneet mukaan useat yhteistyötahot sekä kaikki valtuustopuolueet(tai niiden nuorisojärjestöt). Aivan mahtava näyte joukkovoimasta. Tapahtuman puuhamiehenä touhuaa Nikkasen Saku, jolta koko ajatus sai alkunsa. Demarinuorten toiminta tuntuu saaneen uutta buustia, kun allekirjoittanut astui pois peräsimestä. Olin aivan liian kiireinen hoitaakseni kunnialla Salon Demarinuorten puheenjohtan pestin niin kuin olisin halunnut. Yleinen linja tuntuu olevan, että ukkopuolueen toiminta imaisee nuoret mukaansa ja sen jälkeen nuorten omalle toiminnalle ei meinaa löytyä aikaa. Uusia toimijoita kaivataan varmaan joka liikkeessä.


Saturday, October 17, 2009

Vauvan kanssa

Joku viisas lasten lehti tiesi kertoa, että vauvan pitkät päiväunet saavat aikaan myös yöunien paranemista. Meillä asia tuntuu olevan päin vastoin. Aina pitkien päiväunien jälkeinen yö tuntuu olevan se kaikkein vaikein. Katsotaan, miten tänään käy.

Yritän muutoinkin suhtautua varauksella noiden lehtien kertomaan. Ne kertovat kuitenkin vain keskiarvoisesti sen, miten vauvat kehittyvät, nukkuvat tai syövät. Jokainen vauva on yksilö ja vakaasti uskon, ettei kukaan tunne vauvaani paremmin kuin minä. Vietän hänen kanssaan niin paljon aikaa, että pienestäkin liikkeestä alkaa huomata, mikä toisella on hätänä.

Tunnen myös muutaman oppikirjaäidin, joiden touhuja katsellessani olen järkyttävällä tavalla huomannut maalaisjärjen kadonneen. Ruoan määrää, unta ja muita asioita seurataan kirjoista ja vauvan oma luontainen rytmi ei saa ymmärrystä. Kyllä meilläkin toki jo pidetään kiinni iltapesusta, iltaruuasta ja nukkumaanmenosta, mutta yleisesti päivä vietetään aina Rikon tahdissa, joka on sitä, että nukutaan, kun nukuttaa ja syödään, kun on nälkä. Meillä toimii näin. Ehkä jossain toimii oppikirjasta lukeminen, mutta uskon vakaasti, että lapsi opettaa äidiksi.

Monday, October 12, 2009

Paluu arkeen

Loma on lusittu ja palaan sorvin ääreen rentoutuneena ja hyvän tuulisena. Irtiottoja pitäisi varmaan tehdä useammin.

Luin eilen pikaisesti läpi viikon lehdet ja yksi tekstiviesti pisti silmään. Joku valitteli, ettei nuorisotilojen vuorojaoista vastaavat ole olleet tilanteen tasalla, kun ovat unohtaneet lähettää hakemuksen vuorojen anomiseksi. Siis mitä ihmettä? Eikö yhdistyksillä ole itsellään minkäänlaista velvollisuutta huolehtia näistä? Kyllä ainakin minä olen tottunut siihen, että itse pitää huolehtia siitä, että avustukset yms. tulee ajoissa haettua, eikä kukaan niitä tyrkyttämään tule. Näin sen pitääkin olla.

Sivuan hieman viime maanantain valtuustoa. Päätös on tehty ja pulinat pois. Yhden valtuutetun kommentit vain pistävät epätoivon hymyn huulille. Valtuutettu poimii teksteistä itselleen teesejä, joita hän mantran lailla toistelee, ymmärtämättä edes koko asiaa. Viimeksi tämä oli maitopurkki, mikä ei sinällään liittynyt mitenkään käsiteltävään asiaan. Voi hyvät hyssykät. Näitä on teesejä on useita ja niitä tuodaan esille usein väärässä paikassa. No tapansa kullakin, mutta jokaiseen valtuussa käsiteltävään asiapykälään ne tuskin liittyvät.

Monday, October 05, 2009

Tappion hetkellä

Aamun lehti kertoo illan valtuuston kokouksen äänestystuloksen. Tarvinneeko edes kokoukseen enää vääntyä. SDP:ssä ei ole asiasta sitovaa ryhmäpäätöstä. Toisinajattelijoita on tänään valtuustossa viisi. Omasta mielestään rohkeita. Itse en näe sitä rohkeutena, vaan populismina. Keskustaajaman aluella jätehuolto on toiminut hyvin ja äänestäjät täällä ovat tyytyväisiä, mutta näin ei ole kaikkialla. Omantunnon kysymys on, moniko on oikeasti tutustunut ja tutkinut jätehuoltoa ja kuinka moni toimii vain tunteen varassa? Paljon puhuttu jätehuollon palvelu on minulle mysteeri. Minulle riittää, että roskat tyhjennetään kahden viikon välein ja tyhjennys ei maksa paljoa. Ylimääräiset roskasäkitkin voin mainiosti ostaa itse kauppareissulla. Minulle se ei tuo lisäarvoa.

Koska keskitetty malli todennäköisesti ottaa takkiinsa tänään valtuustossa, täytyy toivoa, ettei jätehuollossa tule ongelmia. Kun niitä kuitenkin tulee(on ollut jo aiemmin ja niitä on täytynyt korjata ja paikata), niin on turha itkeä vanhan perään. Mikäli jätehuollon valvontaan tullaan pyytämään lisäresurssia ja määrärahaa, voinen jo nyt ilmoittaa, etten tule sitä puoltamaan. Tekla on varma, että lisää henkilökuntaa ei tarvita, mutta ympäristötoimenjohtaja on eri mieltä. Lisäresurssia tuskin ainakaan sen valossa tarvitaan, että enemmistön valtuutettujen mielestä sopimusperusteinen malli toimii moitteettomasti. Keskustan Ulla Huittinen sanoo päivän lehdessä, että ennen Rouskista ei Kiskon jätehuolto toiminut ollenkaan. Mikä nyt olisi sen suhteen muuttunut?

Kaupunginvaltuustolle tänään esiteltävässä päätösehdotuksessa sanotaan, että valvontaviranomaisen on tehtävä yhteistyötä Rouskiksen kanssa. Todettakoon, että kaupunki ei voi päättää siitä, kenen kanssa Rouskis yhteistyötä tekee, koska se on itsenäinen osakeyhtiö. Kaupungin pitää siis tämän illan päätöksen jälkeen ruveta kokoamaan rekisteriä kiinteistöistä ja niiden jätteenkuljetuksesta. Miten ja millä resursseilla kaupunki tämän tekee jää nähtäväksi. Mikäli minun sopimustietoni päätyvät rekisteriin jotain muuta kautta kuin itseni ilmoittamana, niin voisin kysyä, missä on yksityisyyden suoja?

Osa luottamushenkilöistä on käyttäytynyt asian suhteen ala-arvoisesti. Jääköön nimet mainitsematta, mutta kukin tietää varmasti itse, minkälainen käytös on asiallista. Onneksi asialle saadaan nyt ainakin hetkeksi piste. Siihen palattaneen, kunhan lainsäätäjä saa työnsä tehtyä. Salossa ollaan heittämässä hukkaan vuosien mittaan tehty hyvä työ.

Thursday, October 01, 2009

Jaksamista

Olen joutunut Rikon myötä pohtimaan paljon omaa jaksamistani. Seuraavat elementit ovat osoittautuneet välttämättömiksi.

Yöunet: Ennen lasta tarvitsin 8 tuntia unta vuorokaudessa. Niin tarvitsen edelleen. Onneksi poika nukkuu kahdella heräämisellä kellon ympäri yöaikaan. Saan siis nukuttua tarpeeksi.

Kahvi: Ennen raskautta kahvia kului tuhottomat määrät päivässä. Raskausaikana vähensin määrää korkeintaan kahteen kuppiin(saavimalli) päivässä. Nyt määrä on kaksi kuppia päivässä.

Internet: Asioita on helppo hoitaa kotoa silloin, kun poika nukkuu päiväuniaan. Ilman nettiä ja tietokonetta elämä olisi paljon monimutkaisempaa.

Itkuhälytin: En voisi kuvitella elämää ilman hälytintä. Illalla se toimii kanavana ylä- ja alakerran välillä, päivällä sisä- ja ulkotilan välillä.

Maito: Siis ihan oikea maito. Join sitä litra tolkulla raskaana ollessani ja moodi on jäänyt päälle. Ai, miten hyvältä se maistuukaan.

Hymy: Pojan hymy kertoo päivittäin, että asiat ovat kunnossa.

Aviomies: Tukena silloin, kun elämä on tuntunut aivan mahdottomalta.

Politiikka: Keino pitää päässä muutakin kuin kakkavaipat ja syöttövälit. Vaikka toiminta aika ajoin on hankalaa, niin tiettyjen tovereiden tuella porskutetaan eteenpäin.

Ystävät: Osa on vauvan myötä kaikonnut paremmille apajille, mutta tosi ystävät näyttävät säilyvän.

Vanhemmat: Verraton apu lastenhoidossa, kun menoja on välillä keskellä päivää.

Vaunut: Kävely pari kertaa päivässä pitää mielen virkeänä.

Kantoliina: Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Loma: Alkaa välittömästi jäte-äänestyksen jälkeen.