Saijan sanailua

Työtön, työtön, työtön...

Naputtelin näin työn ja työväen juhlan kunniaksi taas kassalle hakemuksen. Työtön, työtön, työtön, työtön. Kaikkiaan kolmekymmentä kertaa. Onneksi kassaan pystyy sentään nykyään lähettämään lähes kaiken sähköisesti, eikä paperipostin kanssa tarvitse kikkailla.

Olen ollut käyttänyt ansiosidonnaisista päivistäni noin 350. Eli loppu häämöttää. Tuona aikana olen hakenut liki kahtaasataa työpaikkaa sitä kuitenkaan saamatta. Haastatteluja on ollut ja viimeisten viiden kandidaatin joukossa olen ollut usein. Välillä on tunne, etten jaksa enää yhtään "kiitos-mutta-ei-kiitos" puhelua tai sähköpostia.

Kaikki työnantajat eivät vaivaudu edes haastatelluille ilmoittamaan, että valinta osui tällä kertaa johonkuhun muuhun. Tosin en torjuntapuhelun saadessani ole myöskään kovin vastaanottavainen keskustelulle mahdollisesta tulevaisuuden yhteistyöstä, koska kuitenkin istun päättämässä asioista. Näitäkin on mukaan mahtunut.

Mihin homma sitten kalkkiviivoilla kaatuu? Selityksiä on ollut jos mitä mm. asuinpaikkakuntani(hain työtä pk-seudulta), liian luova ja vilkas luonteeni toimistohommiin ja viimeisimpänä ehdokkuuteni SDP:n puoluesihteerikisassa. Sinänsä kovin mielenkiintoista, että valinta olisi kohdistunut haastattelijan mukaan minuun, jos tilanne olisi ollut toinen. Saanen kuitenkin hieman epäillä. Monesti olen miettinyt, että painaako puoluekirjani niin paljon, että Salossa työn saaminen on vaikeaa jo pelkästään tämän vuoksi.

Mitä tekevät sitten työvoimaviranomaiset? Eivät mitään. Minut on ilmeisesti luokiteltu te-toimistossa henkilöksi, joka kyllä aikaa myöden työllistyy oman aktiivisen toiminnan kautta. Heillä on autettavanaan kosolti niitä, joiden työllistyminen on vaikeampaa, ja jotka tarvitsevat enemmän apua. Anteeksi nyt vain, mutta vaikealta se tuntuu omakin työllistyminen kahden vuoden yrittämisen jälkeen.

Pahinta työttömyydessä ei minun mielestäni ole edes taloudellisen tilanteen heikkeneminen, vaan ihmisarvon menettäminen tai ainakin sen pelko. Elämme yhteiskunnassa, jossa työ määrittää ihmistä. Olen käynyt monet keskustelut, joissa juttu on alkuun luistanut ilman kitkaa, kunnes puhe on kääntynyt työhön. Työstäni kysyttäessä ja työttömyyden tunnustaessani moni on mennyt aivan hiljaisesksi ja nätisti vaihtanut puheenaihetta. Pöydissä, joissa voisi tai olettaisi asian olevan aivan luonnollinen. Harvoin olen tuntenut itseäni niin arvottomaksi. Työtön on myös taloudellisesti aivan toisten armoilla. Käsittelyaikoijen venyessä on vain odotettava. 

Työhakemus nro 197 lähti juuri matkaan. Kai tämän iloksi on jossain vaiheessa muututtava. Mutta meitä, jotka olemme työttömänä vastoin tahtoamme on monia. Ja ansaitsemme kaikki ihmisarvoisen kohtelun.

posted by Saija @ 12:37 PM