Saijan sanailua

Lohduttomuutta vai pieniä iloja?

Lomautuksista ja irtisanomisista saamme uutisia päivittäin. Meilläkin toinen puolisko on säännöllisen epäsäännöllisesti aina viikon pakkolomalla. Työttömyyskassan jono on jotakuinkin kaksi kuukautta, mahdollisesti pidempikin. Olemme siitä onnekkaassa asemassa, että lomautuksia on vain silloin tällöin, ei koko aikaa. Toimeentuloa on silti pakko miettiä. Torstaina hajosi auto...

Viime keväänä tilanne meinasi vetää tiukille, kun olin itse työttömänä. Jakso ei venynyt kovin pitkäksi, mutta perheen taloutta se koetteli silti. Sain ensimmäisen kerran rahaa kassasta samalla viikolla, kun sain jo ensimmäisen palkkani uudesta työstä. Lainat pitää maksaa ja laskut hoitaa, oli sitten työssä tai ei. Viime keväästä muistan parhaiten sen lohduttoman tunteen, joka minut valtasi jokaisen "kiitos, mutta ei kiitos"-vastauksen jälkeen. Olin jo varma, etten koskaan löydä itselleni työtä. Tilanne oli myös nöyryyttävä. Kuinka paljon ihmisen pitää kestää kieltäviä vastauksia? En minä ainakaan kovasti sisuuntunut niistä, päinvastoin.

Työtä varmasti olisi ollut(silloin elettiin vielä parempia aikoja kuin nyt), mutta otan myös osan omaan piikkiini. En ollut valmis menemään vuorotöihin tai ottamaan vastaan työtä, joka ei vastaa omaa osaamistasoani. Tosin törmäsin myös tilanteisiin, jossa minua pidettiin liian pätevänä, vaikka oma ajatukseni oli, että työ olisi minulle täydellinen. Tiedän myös muita tällaisia tapauksia.

Muutaman kuukauden aikana lähettelin satakunta hakemusta ympäriinsä. En rajoittanut työnhakua ainoastaan kotikaupunkiini, vaan olisi ollut valmis myös matkustamaan pidemmälle. Yhden työpaikan menetin sitten sen vuoksi, että asuin Salossa. Mielenkiintoinen syy olla palkkaamatta. Työnantaja oli kuitenkin rehellinen ja kertoi syynsä. Usein syytä ei kukaan kerro.

Olo oli aika riittämätön. Monia kertoja teki mieli antaa periksi. Säilytin kuitenkin kontaktin muuhun maailmaan ja sain voimaa järjestötoiminnasta. Pahinta, mitä olisin voinut tehdä, olisi ollut antaa periksi. Muusta elämästä kannattaa pitää kiinni, vaikka joku osa elämästä luisuukin alamäkeen. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Voi olla mahdotonta pitää kiinni harrastuksesta, mikäli rahatilanne hanaa vastaan. Ei tee mieli tavata ihmisiä, koska maailma nykyään pyörii liikaa työn ympärillä ja keskusteluun on vaikea osallistua, jos ei ole työpaikkaa.

Minun pieni neuvoni on hakeutua ihmisten pariin ja etsiä elämän pieniä iloja. Niin minä selvisin.

Vinkki: käykääpä lukemassa Anitan blogista viimeisin teksti. Siksi minä nyt kirjoitin.

posted by Saija @ 5:21 PM