Työstä sanottua
Kävin äsken tutustumassa Salon Alueen Työttömät ry:n toimintaan. Pienellä sitä vaan saadaan monia ihmisiä aktivoitua. Siitä äidyinkin pohtimaan omaa asemaani työelämässä.Suurin osa työpaikoistani on ollut hyviä. Olen työurallani ehtinyt niin tehtaaseen kuin sairaalaankin. Pääsääntöisesti asiat ovat rullanneet moitteetta, eikä ole ollut aihetta minkäänlaisiin huomautuksiin. Tähän mennessä ihan paras työpaikkani on ollut ensimmäinen vakituinen työsuhteeni, johon työllistyin opintojeni loppuvaiheessa vuonna 2005. Työ oli mielekästä ja haastavaa, sekä esimiehet ihan parhaita. Tiedän olleeni hyvä työssäni. Sitten väsyin. Nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen asiaa ajatellen, voisin todeta, että olisinpa tajunnut keskustella asiasta esimieheni kanssa. Kenties olisin säästynyt monelta mielipahalta ja pitkältä toipumiselta. Mutta siitä en pääse mihinkään, että rakastin työtäni! Opin siellä parissa kuukaudessa enemmän kuin kolmessa vuodessa koulussa. Yllätyksiä ja uskomattomia tilanteita ei puuttunut. Töihin oli aina hyvä mennä.
Opiskeluaikana tuli tehtyä useaa duunia. Yhdessä työpaikassa jouduin soittamaan ammattiliittoon, kun työnantaja kieltäytyi korottamasta palkkaani harjoitteluajan tultua täyteen. Tuolloin PAM:in sopimuksessa harjoitteluajaksi katsottiin yksi vuosi, riippumatta siitä, onko työsuhde osa- vai kokoaikainen. Työnantaja oli sitä mieltä, että osa-aikaisille palkkaa voidaan maksaa vaikka kuinka pitkään alennettuna. Tai ainakin siihen saakka kunnes olisi koossa sama määrä tunteja kuin täyspäiväisessä työsuhteessa vuoden aikana. Sain sitten tuosta puhelusta rettelöitsijän maineen myös työkavereiden silmissä. Käsittämätöntä.
Mikä sitten tekee hyvän työnantajan? Tai työntekijän? Molemmilla on työsuhteessa omat velvollisuutensa ja oikeutensa. Työntekijän velvollisuus on suorittaa annetut työtehtävät parhaan kykynsä mukaan. Tulee olla ajoissa työpaikalla ja tehdä sovittu määrä työtunteja. Työnantajan tulee puolestaan huolehtia omalta osaltaan siitä, että työolosuhteet ovat kunnossa ja työntekijälle maksetaan työstä asianmukainen palkka ja ajallaan. Tässähän työsuhde noin kiteytettynä kai on. Työnantajalla on oikeus siihen, että sovitut työt on tehty ja työntekijällä on oikeus saada sovitusta työstä palkkaa.
Perustasoa paremmin asiat ovat, mikäli työntekijällä on mahdollisuus kehittää omaa työtään ja osaamistaan ja työnantajalla on siihen mahdollisuus annettavana. Lisäksi kaikki se, mikä tehdään työilmapiirin ja muun hyväksi on pelkkää plussaa. Kyseessä on kaksisuuntainen katu. Omassa parhaassa työpaikassani se toimi hyvin. Omalla kohdallani, koska väitän motivaationi ja asenteeni olleen kohdallaan. Ei mikään toimi, jos oma asenne on sitä vastaan.
Nykyisessä työsuhteessani olen ollut nyt kaksi vuotta. Siitä ajasta puolet lomalla. Nytkin olen vielä hoitovapaalla. Ala on mielenkiintoinen ja kehittyvä. Onko työhön tässä taloustilanteessa paluuta, jää nähtäväksi. Ainakin osa-aikainen työhönpaluu minulta evättiin. Nyt olen sitten hoitovapaalla. Mikäli osa-aikainen työhönpaluu ei onnistunut, niin ainakin meikäläisen logiikalla täyspäiväiseksi palaaminen olisi vielä vaikeampaa. Mikä odottaa? Irtisanomiskirje hoitovapaan päätyttyä? Mene ja tiedä. Murehdin sitä sitten aikanaan.
posted by Saija @ 11:32 AM
1 Comments:
"Perustasoa paremmin asiat ovat, mikäli työntekijällä on mahdollisuus kehittää omaa työtään ja osaamistaan ja työnantajalla on siihen mahdollisuus annettavana. Lisäksi kaikki se, mikä tehdään työilmapiirin ja muun hyväksi on pelkkää plussaa."
Ainakin minusta, pätkätöitä kunnissa tekevästä korkeakoulutetusta, työn ja työilmapiirin kehittäminen ei ole pelkkää plussaa vaan sekä työntekijän että työnantajan velvollisuus. Ei työntekijä voi nykyaikana olettaa selviävänsä kerran hankitulla tutkinnolla loppuelämäänsä, eikä työnantaja voi kuvitella ihmisen tekevän täsmälleen samaa hommaa loppuelämäänsä. Kyllä kehittymisen, etenemisen ja hyvinvoinnin on oltava nykypäivän itsestäänselvyyksiä.
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home