Pienen pojan elämää
Vauvaperheen arki on sitten pyörähtänyt käyntiin. Tosin alkuun täytyy todeta, että mieheni on pitkällä lomalla juuri sopivasti tähän alkuun, joten päivisin löytyy toinenkin syli pientä poikaa rauhoittelemaan ja hänen kanssaan seurustelemaan.Pääosin kaikki on mennyt sutjakasti. Yöllä saa nukkua välillä jopa kuuden tunnin pätkän ja pikkukaveri on luonteeltaan kohtalaisen rauhallinen. Kehen lie tullut siinä asiassa. Vaikka minulla ja meillä oli yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua pikkuisen saapumiseen, totesin heti ensi parkaisun kuultuani, etten ollutkaan yhtään valmis. Kaikki oli päälisin puolin tosin valmista - sängyt ja vaunut odottamassa sekä vaatteet kaappiin viikattuna. Henkinen kasvu äidiksi alkoi sitten siinä leikkauspöydällä, kun ensi kerran näin oman pienen poikani.
Ensimmäiset kolme elintuntiaan pikkumies vietti isin seurassa, koska minä makasin leikkauksen jälkimainingeissa tarkkailussa. Nuo kolme tuntia olivat ihan todella elämäni pisimmät. Oli sanottu, että lapsen maailmaan saattamisesta äidin osastolle paluuseen menee keskimäärin tunti. Minä odotin kolme. Nuo kolme ensimmäistä isätuntia ovat epäilemättä jättäneet pysyvät positiiviset jälkensä pienen miehen ja suuremman miehen suhteeseen.
Sairaalaan henkilökunnasta minulla on pääosin positiivista sanottavaa. Liika kiire vain tuntui painavan ihmisiä aika ajoin. Kaiken kaikkiaan uusi äiti opastettiin todella hyvin äitiyden alkutaipaleella.
Pieni poika tuhisee nyt päiväuniaan ja me vietämme rauhaisaa iltapäivähetkeä. Vauvaperheen arki jatkukoon.
posted by Saija @ 12:10 PM
0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home