Saijan sanailua

Liikuntaa ja liikkumisen kustannuksia

Kirjoitin taannoin SSS:n mielipiteisiin liikuntapaikkojen säilyttämisestä maksuttomina. Eilisessä lehdessä kokoomuksen Sami Heikkiniemi kirjoittaa liipaten saamaa asiaa, muttei tietenkään omasta näkökulmastani. Tosin hän aluksi toteaa, että siitä helposti voisi olla minun kanssani samaa mieltä, varsinkin, kun harrastuksena on lentopallon juniorijoukkueen valmentaminen.

Heikkiniemen mukaan liikuntapaikkojen maksullisuudelle on perusteensa. Tämä peruste ei kamalan hyvin käy kirjoituksesta selville, mutta ilmeisesti se on siinä, että kunnan tulisi siirtyä välillisesti liikuntaharrastuksen tukemisesta suoraan tukemiseen. Eli toisin sanoen antaa seuroille puhdasta rahaa toiminnan pyörittämiseen. Tällä mahdollistettaisiin Heikkiniemen mukaan se, että seurat voisivat palkata lisää täyspäiväisiä liikunnanohjaajia tekemään työtä.

Tosi on, että työpaikkoja tulisi varmasti tällä tavoin lisää, mutta sitähän ei voi kukaan tietää. Ovatko seurat siltikään valmiita palkkaamaan työntekijöitä liikuttamaan junioreita? Ja kuka maksaisi lystit? Junioreiden vanhemmat tietysti. Tämä tuskin lisää liikkuvien lasten määrää, sillä ainakaan pienituloisella ei ole tämän jälkeen toivoakaan päästä kiinni paikkaan joukkueessa. Raha puhuu.

Heikkiniemi on kirjoituksessaan tekemässä seuratyöstä yritystoimintaa, jota kunnan vielä tulisi tukea rakentamalla kunnon liikuntapaikkoja. Haloo! Jos on yritys, niin siinä on olemassa yrittäjän riskit. Mikäli haluan perustaa liikuntapalveluja tarjoavan yrityksen, niin siitä vain. Vuokraa tilat ja yritys käyntiin. Junioritoiminta ei ole ainoa, joka hyötyy kunnan epäsuorasta tuesta, vaan siitä hyötyvät kaikki. Eläkeläisillä sekä puulaakijoukkueillakin on mahdollisuus hyödyntää ilmaisia liikuntapaikkoja.

Seurat ovat voittoa tuottamattomia yhdistyksiä, joiden toiminta perustuu pääosin vapaaehtoisuuteen. On totta, että talkoovoimat ovat vähentyneet, mutta vielä sitäkin löytyy. Itse ainakin olen luvannut palata valmentajan pallille, jos oma lapseni sitten joskus haluaa koripalloa pompottamaan lähteä. Onko ongelma sittenkin siinä, että vanhemmat haluavat vain mennä omiin harrastuksiinsa, eikä lasten harrastuksille ole aikaa? Onneksi on vielä paljon niitä, jotka seuraavat lapsen harrastuksiin valmentajina, huoltajina ja joukkueenjohtajina. He tekevät suunnattoman arvokasta työtä.

Lapset ja nuoret eivät liiku tarpeeksi. Tai no, osa liikkuu ja osa ei. En usko, että tähän on ratkaisu siinä, että lyödään lisää maksuja vanhempien kukkarolle. Edelleen ne samat lapset ovat liikkumatta. Ratkaisu saattaisi olla koululiikunnan lisäämisessä. Tässä ongelma on siinä, että koululiikunnasta on tehty monelle pakkopullaa.

Valinnanvapautta pitäisi olla jo ala-asteella. Jos haluaa pelata pallopelejä, niin saisi sitä tehdä. Moni pitää telinevoimistelusta, mutta minä en pitänyt. Olin mieluummin pois tunnilta. Ja kuka oikeasti tekee mitään sillä tiedolla, miten kuulaa oikeasti työnnetään tai minne suuntaan kiekon tulee pyöriä? Ehkä olisi hyödyllisempiäkin tapoja viettää koulun liikuntatunteja. Myös eheytetyn koulupäivän tuomia mahdollisuuksia voisi tällä saralla tutkia.

posted by Saija @ 9:02 AM