Saijan sanailua

Olen, ajattelenko?

Eilinen Turku-reissu oli silmiä avaava kokemus. Matkalla tuli pohdittua kaikenlaista ja saatua taas uutta näkökulmaa itselleen ja tukea jo olemassa oleville ajatuksilleen. Yksi mielenkiintoisin pohdinnan aihe oli, että kuinka pitkälle voi päästä olematta koskaan mitään mieltä. Jos avut ovat jossain muualla kuin omissa ajatuksissa ja mielipiteissä, niin voiko kirkas tulevaisuus odottaa missään vaiheessa?
Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos et koskaan sano, mitä ajattelet(vaikka valtavirrasta poikkeavaa), niin et voi nousta hurjaan suosioon. Ehdottomat kaksi suosikkiani oman puolueeni nykyisissä valtuutetuista ovat kärkkäästi eri mieltä kun ovat. Se on politiikan yksi perusidea. Ääripäiden äänet tulee saada kuuluviin kuten puoluesihteeri Ari Korhonenkin sanoi.
Avoin keskustelu, eri näkökulmista käytynä, lisää kansalaisten mielenkiintoa ja tuo rikkautta keskusteluun. Mikäli ääripäiden mielipiteet yritetään vaientaa, käydään keskustelu eri foorumeilla kuin puolueen sisällä. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Kuka tahansa tietää, että puolue ei koostu homogeenisesta joukosta ihmisiä vaan joukkoon mahtuu jos jonkinlaista tallaajaa. Juuri tässä on kansanliikkeen rikkaus.
Oman mielipiteen sanominen ei ole ainakaan, minun suunnaltani, hyökkäys ketään kohtaan. Ne ovat avauksia keskustelulle, jota niistä usein tuleekin. Ne ovat herätyskello niille, jotka ajattelevat maailman pysyvän mallillaan, vaikkei mitään eriävää mielipidettä olisikaan. Itse olen nykyään erimieltä. Varmaan joku luulee, että olen vastarannan kiiski, joka on vaan huvikseen kaikkea vastaan.
Mielestäni en kuitenkaan ole. Omaan eriäviä mielipiteitä, koska oma maalaisjärkeni ja maailmankatsomukseni niin sanoo. En pysty perustelemaan omaa olemistani vielä ammattitaidolla tai hurjan pitkällä koulutuksella tahi kokemuksella. Olen vasta noviisi, sen myönnän, mutta samalla täynnä sitä intoa ja paloa, jota kaipaan muiltakin.
Olen löytänyt uusia hengenheimolaisia useista kokeneemmista tovereista. Se on jotenkin palkitsevaa. Kriittisyys ei olekaan vain meidän nuorten mielessä, vaan sitä on joka puolella. Luojalle kiitos siitä!
Ikä ei itsessään ole itseisarvo. Keskustelu siitä, että nuoret sitä ja vanhat sitä, on jotakuinkin teennäistä. On kyse siitä, mitä korvien välissä liikkuu. Myös 70+ kansalaisen mielessä saattaa olla jopa enemmän uudistusmieltä ja kritiikkiä kuin 20+ toverin. Nuorille on toki annettava tilaa, jotta he voivat kasvaa tulevaisuuden haasteisiin. Minä ainakin olen kasvanut tyytyväisenä taustalla, saaden jalansijaa pikkuhiljaa vastuullisempaan tehtävään.
Täytyy kuitenkin myöntää, että nuorten kokouksissa suunsa saa helpommin auki ja mielipiteensä esiin, koska tietää, että siellä on kuuntelijat, jotka eivät heti asiasta ota nokkiinsa. Siellä on kuuntelijat, jotka kritisoivat ja sanovat oman näkemyksensä. Sanokaa, mitä sanotte, mutta on onni, että vihdoin olemme (edes) nuorten kokouksiin saaneet hieman värittynyttä poliittista keskustelua.
Maslow'n tarvehierarkian viimeisellä tasolla on tarve kehittää itseään. Siihen kriittinen keskustelu on omiaan. Kiitos siis eilisestä reissusta kaikki mukana olleet!

posted by Saija @ 9:09 AM