Saijan sanailua

Vaalimietteitä

Meillä on äänioikeus, ei velvollisuutta vaan oikeus. Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun naiset saivat äänioikeuden. Ei siis ole mitenkään esihistoriallista, että äänestäminen on ollut sallittua vain tietylle kansanosalle. Kun asiaa peilaa historiaan, voidaan siis sanoa, että meillä on jopa velvollisuus äänestää. Kuitenkin äänestysaktiivisuus on laimeaa läpi kansan. Erityisen huolissani olen nuorten kiinnostuksesta yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Viimeisimpien tutkimusten mukaan nuorten kiinnostus politiikkaan on nousussa, mikä sinällään on hyvä asia, mutta huolestuneena luin, että oikeistopopulismi nostaa päätään Suomessakin. Nuorten asenteet ovat koventuneet. Näkyvin merkki tästä lienee Tony Halmeen farssimainen kansanedustajakausi. On vaikea ymmärtää, että joku ajattelee ihmisiä eriarvoisina perustuen ihonväriin, etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon tai johonkin muuhun sinällään merkityksettömään taustatekijään. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että yhteiskunta on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Todella vahva yhteiskunta on olemassa vasta sitten, kun voimme todella sanoa huolehtivamme heikoimmistamme.

Välittäminen ja heikoimmista huolehtiminen ovat esillä puolueen kuin puolueen vaaliohjelmissa. Joka neljäs vuosi eläkeläisillä, opiskelijoilla, työttömillä on enemmän ystäviä kun toivoa saattaa. Erityisen ajankohtaista lähimmäisenrakkaus on näin seurakuntavaalien alla, mutta mihin katoaa välittäminen vaalien välillä. Maailma on muuttunut minäkeskeiseksi ja arjen kiireessä sitä helposti unohtaa muiden ihmisten olemassaolon. Käsi ylös kaikki, jotka ovat viimeisen viikon aikana jättäneet ottamatta yhteyttä ystävään kiireeseen vedoten? Aika monta kättä pystyssä. Olen syyllistynyt siihen itsekin, vaikka tiedän hyvin, kuinka ilahduttavaa on kuulla pitkän ajan jälkeen ystävän kuulumisia. Jos emme muista kysyä kuulumisia ja huolehtia lähimmistä ystävistämme, niin kuinka voimme huolehtia apua tarvitsevasta tuntemattomasta lähimmäisestä. Lähimmäisenrakkaus ja välittäminen eivät välttämättä tarvitse suuria rahallisia panostuksia tai suuren linjan tekoja. Oven avaaminen, paikan luovuttaminen täydessä bussissa, toisen päästäminen edelle jonossa tai vanhuksen saattaminen kadun yli ovat kaikki sellaisia tekoja, joita voidaan sanoa välittämiseksi ja joista toinen osapuoli saa hyvän mielen. Itse ainakin muistan yhä edelleen, kun vanhempi herrasmies vuosia sitten avasi minulle oven ja nosti hattuaan tervehdykseksi. Aitoa huolta lähimmäisestä ei voi mitata rahassa, mutta valitettavan usein näin kuitenkin on. Rahalla ei kuitenkaan voi ostaa rakkautta, ystäviä tai terveyttä, jotka kuitenkin ovat elämämme suurin voimavara ja eteenpäin vievä voima. Elämän kriisitilanteissa näillä asioilla on paljon enemmän painoarvoa kuin maallisella materialla. Väitän, että jos kerran päivässä teemme yhden hyvä teon, niin maailmasta tulee jo hieman parempi paikka elää!

posted by Saija @ 8:15 AM