Olen taas koko päivän pohtinut tuota lasikattoa työelämässä. Aamulla oli lehdessä juttua Tanja Saarelan masennuksesta ja uupumuksesta. Syyksi sanottiin sairastuminen lööppien takia. Vanhasen ja Karpelan suhteesta jauhoi iltapäivälehti jos toinenkin, hän ei osannut hoitaa työtään yms. Sairastuu kai sitä vähemmästäkin. Koska viimeksi olet lukenut lehdestä, että miehen pätevyyttä epäillään hänen ulkonäkönsä tai puolisovalintansa takia? En ainakaan itse muista lukeneeni. Lasikatto siis istuu oikeasti asenteissa ja siihen liittyy paljon muutakin kuin palkkaerot ja uralla eteneminen. Pitäisi varmaan kutsua sitä ennakkoluuloksi eikä lasikatoksi. Surullista mietittävää, mutta muutoksen aikaansaamiseksi asiaa tulee pitää esillä joka käänteessä.
Huomenna mennään tekemään Katjan vaalityötä Salon markkinoille. Markkinat on täällä syksyn kohokohta ja sinne eksyy jo pinttyneinkin oman tiensä kulkija. Markkinarinkeli on ainakin pakko hakea joka vuosi ja pusuja. Todella loistelias tilaisuus vaalityölle siis. Monet pysähtyvät juttelemaan(perustan mielipiteeni viime vuoden pressanvaalikampanjaan) ja asioista keskustellaan. Kahdehdin tapaa, jolla Katja liikkuu ihmisen joukossa niin luonnollisesti. Sieltä kuuluisalta kentältähän se tie kansanedustajaksi aukeaa, ihmisten kanssa keskustellen ja heidän huoliaan kuunnellen. Juuri tuosta kuuntelemisesta ja huolehtimisesta olen kuullut monen ihmisen kehuvan Katjaa. Hän jaksaa jakaa huomiota kaikille. Hänen puolestaan työn tekeminen on helppoa!
Tänään on taas ollut päivä, jolloin on huomannut, että pienistä asioista iloitessa, saa irti elämästä paljon enemmän. Työkaverin menestyminen, asioiden edistyminen, ystävän kertoma tarina tuovat iloa elämään ja taas jaksaa painaa eteenpäin. Kunpa vaan kaikki aina muistaisimme sen!
Valoa pimeeään syksyyn!
posted by Saija @ 6:16 PM
0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home